Nöyrempi HeKi jatkoi Salamoiden tuskaa

MESTIS / Raportti
Kirkkonummen Salamoiden kevätkauden peliesitykset tuskin herättävät kovinkaan monessa muussa joukkueessa kateutta. Maanantaina joukkue kärsi jo kuudennen perättäisen ja kevätkauden 12. tappionsa, kun Heinolan Kiekko voitti Salamat Kirkkonummella luvuin 3-1 (1-0, 1-0, 1-1) ja siirtyi playout-sarjassa 2-0-johtoon.

Kentälle katsoessaan on helppo panna merkille, että Salamat elää tuskaisia aikoja.

- Joukkue, joka on tällä tavalla laaksossa, näyttää juuri tältä. Helvetin raskasta on, Salamoiden valmentaja Jyrki Tuukkanen pohti ottelun jälkeen.

Ottelutapahtumissa Salamat oli usein heinolalaista vierastaan edellä, mutta maalipaikkojensa käyttämisessä joukkueella oli pahoja vaikeuksia. HeKi sen sijaan onnistui paitsi puolustuksessa myös tarvittavien maalien tekemisessä.

- Heki oli paljon meitä nöyrempi ja purki kiekkoa hyvin, Tuukkanen kehui.

Avausmaali näytti suunnan

Ottelun ensimmäistä osumaa voi kutsua jonkinlaiseksi kiteytymäksi koko pelin tapahtumista. Ajassa 5.54 HeKin Henri Manninen ja Ville Kiiskinen saivat molemmat kahden minuutin rangaistuksen, minkä seurauksena Salamoilla oli kaksi minuuttia aikaa pelata kahden miehen ylivoimalla.

Salamoiden maalintekoyritykset jäivät keskinkertaisiksi – ja runsaat kymmenen sekuntia rangaistusten päättymisen jälkeen hetkeä aiemmin jäähyaitiossa istunut Manninen iski HeKin läpiajosta 1-0-johtoon.

Maalin jälkeen ensimmäisen erän rangaistuksista vastasikin pääsääntöisesti kotijoukkue. HeKikin pääsi erän lopussa koettamaan pelaamista kahden miehen ylivoimalla yli minuutin ajan, mutta ei muutamasta vaarallisesta tilanteesta huolimatta onnistunut lisäämään johtoaan.

Toisessa erässä peli jatkui erittäin tasaisena ja tarkkana, eikä maalipaikkojakaan siunaantunut ensimmäisen erän malliin. HeKi sai kuitenkin lyötyä Salamoiden selkärankaan mojovan iskun 17 sekuntia ennen toista erätaukoa, kun Janne Sinkkonen taisteli Hannu Haipuksen laukauksesta seuranneen paluukiekon maaliin.

- Oli paikka purkaa, mutta emme purkaneet, ja sitten HeKi teki maalin. Mikä pelaajilla on? Tuukkanen hämmästeli lehdistötilaisuudessa neuvottoman oloisena.

Salamoiden taistelu surkastui rangaistuksiin

Kolmanteen erään Salamat sai kaikesta huolimatta toivomansa alun. Kun erää oli pelattu runsas minuutti, Sami Tervonen onnistui laukomaan mainiosti pelanneen HeKi-vahti Janne Kurikan suojista kimmonneen kiekon maaliin ja kaventamaan tilanteeksi 1-2.

Minuuttia myöhemmin Salamat oli niin lähellä tasoitusta, että lähemmäs tuskin on mahdollista edes päästä. Kiekko kimposi Salamoiden Markku Flinckin luistimesta HeKi-maalin tolpan juureen puoliksi maaliviivan toiselle puolelle. Heinolalaispuolustus kuitenkin onnistui selvittämään tilanteen.

Vain hetkeä myöhemmin vielä viime kaudella HeKiä edustanut salamahyökkääjä Dan Marklund otti typerän rangaistuksen poikittaisesta mailasta. HeKi pääsi 20 sekunniksi jopa kahden pelaajan ylivoimalle, kun Salamoiden vaihtopenkiltä kuulunut huutelu johti kahden minuutin joukkuerangaistukseen.

- Pari tyhmää jäähyä otettiin, mutta onneksi kestimme ne, Tuukkanen pohti.

Salamoiden orastanut hurmos haipui rangaistusten myötä, eikä joukkueen painostus lopulta ollut juuri muuta kuin näennäistä. Kirkkonummelaiset koettivat onneaan vaihtamalla maalivahdin kuudenteen kenttäpelaajaan hieman yli minuutti ennen varsinaisen peliajan päätöstä, mutta yritys muuttui lopullisesti utopistiseksi Timo Korhosen saatua kahden minuutin rangaistuksen poikittaisesta mailasta ajassa 59.32.

Salamoiden maalivahti Juha Korhonen ei kuitenkaan palannut maalilleen, vaan HeKin Tommi Jäminki sai viimeistellä 3-1-loppuluvut ylivoimalla tyhjään maaliin.

”HeKi-sydän” voiton takeena

Kuumeista HeKin vastuuvalmentajaa Jari Blombergiä tuurannut Arto Remes oli ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa syystäkin tyytyväinen.

- Meillä oli mottona, että tulemme tänne ja otamme vierasvoiton. Pelasimmekin hirveällä tahdolla ja sydämellä, joukkueen kesken "HeKi-sydämellä", Remes hykerteli.

- Maalivahtimme oli erittäin hyvä, ja muutenkin pelasimme uhrautuvaa peliä.

Vastuuvalmentajan tavoin kipeänä oli myös HeKin luottopuolustaja Aki Nurminen, joka ei pelannut Kirkkonummella. Hänen esiintymisensä kolmannessa osaottelussa keskiviikkona on vielä epävarmaa.

Salamavalmentaja Tuukkanen jaksaa vielä uskoa omiinsa, vaikka usko on luultavasti ollut useampaankin otteeseen koetuksella.

- Toivottavasti saadaan ketsuppipullo auki ja tehtyä maaleja paikoista. Keskiviikkona mennään Heinolaan ja perjantaina tullaan takaisin tänne, Tuukkanen visioi.

Keskiviikkona HeKillä on kotiottelussaan ensimmäinen mahdollisuus varmistaa sarjapaikkansa ja päästä kesälomalle. Salamoiden pelit sen sijaan jatkuvat joka tapauksessa vielä keskiviikon jälkeenkin – joko HeKiä tai jotakin muuta joukkuetta vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle