Turussa taistellaan kunniasta

MESTIS / Ennakko
Pysäyttääkö Tommi Virtanen tänäänkin KooKoon?
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Runkosarjan viimeisessä kamppailussa TUTO ja KooKoo jatkavat valmistautumista kevään pudotuspeleihin. Sijoituksia ottelu ei tule muuttamaan, mutta KooKoolla riittää siitäkin huolimatta haastetta TUTOn kohtaamisessa, sillä joukkue on onnistunut voittamaan tämän kauden keskinäisistä otteluista vain yhden.

Kevään pelien lähestyessä on sarjakärjessä paikkaansa pitävä TUTO säilyttänyt vahvan vireen yllä. Sarjasijoituksen lisäksi joukkueen iskukyvystä kertoo se, että joukkue on hävinnyt varsinaisella peliajalla viimeisen kerran tammikuun puolessa välissä.

Vaikkakin kevätpuoli on pistesaldon kannalta ollut TUTOlle valoisa, on joukkuetta rasittanut muutamien tärkeiden pelaajien loukkaantumiset. Muun muassa aivotärähdyksestä kärsivän Antti Virtasen, sekä puolustaja Nico Maneliuksen pelaaminen lauantaina on epävarmaa.

Useamman kuukauden sairastuvalla viettänyt Mikko Jortikka on puolestaan tekemässä lauantaina paluun TUTOn alakertaan.

Vieraileva joukkue KooKoo matkustaa Turkuun keskiviikkona napattu kahden pisteen LeKi-voitto taskussaan.

Myös KooKoo on paininut kauden aikana lukuisten loukkaantumisten kanssa. Tunnelin päässä on viimeisen kuukauden aikana siintänyt kirkasta valoa, kun useamman pelaajan toimesta miehitetty sairasosasto on kaventunut vain Niklas Sirénin poissaoloon.

Oranssimustien maalivahtiosasto on kaikin puolin mielenkiintoinen, sillä Kristian Järvinen, Mikko Rämö, sekä Juha Järvenpää pystyvät kaikki täyttämään tarvittaessa ykkösmaalivahdin saappaat. Lauantaisen ottelun pelaava maalivahti selviää ottelupäivän aikana.

Seuraa Heitä

Lauri Kärmeniemi #28 |

Puolustaja

Kesken kauden TUTOon palannut Kärmeniemi on löytänyt saman sävelen joukkuekavereidensa kanssa. "The Snake" osaa niin puolustaa kuin juonia ylivoimamaalejakin.

Marlo Koponen #53 |

Puolustaja

Harvoin maalintekopuuhissa viihtynyt Koponen laukoi keskiviikkona kauden toisen osumansa. Jatkuuko maaliputki illan kamppailussa?

» Lähetä palautetta toimitukselle