Jokipojilla revanssin paikka

MESTIS / Ennakko
Joensuun Jokipojilla on lauantaina oiva paikka ottaa revanssi KooKoosta. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa syyskuun lopulla kouvolalaiset olivat kotonaan parempia peräti 6-0-lukemin, mutta tällä erää KooKoo käy kuitenkin taistoon pahasti vajaamiehisenä – ja alla perjantainen murskatappio Kajaanin Hokille.

Mukavasti sujuneen alkusyksyn jälkeen Jokipoikien kone on alkanut tökkiä viime aikoina; viimeisistä neljästä ottelustaan se on voittanut vain yhden. Keskiviikkona Kirkkonummella isäntäjoukkue Salamat tarjosi joensuulaisille shokkihoitoa heti alussa latomalla kolme maalia 11 minuutissa. Lopulta peli päättyi tylysti 5-0-lukemin.

Syksyn mittaan Jokipoikia on kiusannut otteluohjelman epäjohdonmukaisuus: välillä pelejä on ollut enemmän kuin riittävästi, mutta toisinaan ohjelmassa on ollut myös viikon taukoja. Tämä on väkisinkin näkynyt joukkueen otteissa – tilanteesta riippuen pelituntuman puutteena tai liikarasituksena. Lauantain peliä silmällä pitäen kaiken pitäisi kuitenkin olla kunnossa, sillä keskiviikkoinen Salamat-peli ei enää varmasti tunnu pelaajien pohkeissa.

Jokipojilla alkaa lauantain jälkeen peräti kahden viikon maaottelutauko, joten Jami Kaupin suojateilla on varmasti kova halu päästä vetämään henkeä voitokkaissa merkeissä.

Jokipojilla on jonkin verran loukkaantumishuolia, mutta pahasti siipirikkoiseen vierailijaan nähden isäntien tilanne näyttää hyvältä. Varmasti poissa tositoimista ovat jalkavammasta kärsivä Lauri Heinonen ja kuumeinen Heikki Puustinen. Puolustaja Juuso Akkanen on näillä näkymin jättämässä sairastuvan taakseen, mutta Topi Riutta sen sijaan ei liene vielä pelikuntoinen.

Punamustien maalilla aloittaa oivan alkukauden torjunut pienikokoinen Teemu Seppänen.

KooKoolle romahdus Kajaanissa

Kajaanin Hokki suorastaan käveli KooKoon yli perjantaina Kajaanissa. Ottelu pysyi maalien valossa tasaisena aina toisen erän loppupuolelle asti, mutta lopulta linnapaidat karkasivat peräti 8-2-voittoon. Joukkueen pääkäskyttäjä Vladimir Kolek yritti herätellä retkuettaan vaihtamalla maalivahtia toisella erätauolla, mutta sekään ei auttanut. Sekä Antit Ore ja Härmä päästivät molemmat kiekon taakseen neljästi.

Ylipäätään kouvolalaisten kurssi on ollut kehnon alun jälkeen nousujohteinen: ennen Kajaanin-pelin tappiota joukkue oli voittanut kolme edellistä mittelöään. Hokki-pelin tappiota voidaan selittää kukkopaitojen surkealla terveystilanteella, sillä erinäisiä vaivojaan parantelee parin kentällisen verran miehiä. Kokoonpanon vajeita onkin vierasturneella paikattu A-junioreilla.

Poissa pelikentiltä ovat olkapäävammaiset Sami Kaartinen ja Jussi Onnela, selkävaivaiset Matti Nykänen ja Ville Vuorisaari sekä nilkkavaivoista kärsivät Petri Partanen ja Eemeli Koskelainen. Lisäksi Miikka Lindholmilla on puujalka, ja Jesse Lustberg, Mikko Liukkonen ja Matti Huilla kärsivät mainitsemisjärjestyksessä kylki-, ranne- ja polvivammoista.

Kouvolalaisilta on siis poissa pelaajia aivan terävimmistä kärjestä lähtien. Loukkaantumiset näkyvät etenkin kapeassa puolustusmateriaalissa, ja Kajaanissa vierailijoiden luistin alkoikin ymmärrettävästi painaa ottelun edetessä. Pelaajavajetta paikkaavat joukkueen mukana toistaiseksi jatkava voimapuolustaja Jani Honkanen sekä kolmen ottelun ajan Porin Ässistä lainassa oleva laitahyökkääjä Petteri Tasku.

Tärkeät pisteet jaossa

Ottelu on erittäin tärkeä molemmilla Mestiksen keskikastilaisille. Peräti kuusi joukkuetta on tällä hetkellä kahden pisteen sisällä toisistaan sijoilla 4-9, joten sijoitukset heilahtelevat melkoisesti yhdenkin voiton tai tappion myötä.

Jokipojat on paremman pelaajatilanteensa ja kotietunsa turvin selvä ennakkosuosikki, mutta KooKoollakin on omat mahdollisuutensa voittoon. Isännillä on epätasaisten otteidensa jälkeen varmasti kova näytönhalu ja hinku päästä voitokkaana tauolle, mutta jos vierailijat saavat peliin hyvän alun, voi punamustien kova yritys kääntyä hermoiluksi ja helpoiksi virheiksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle