Paineet kotijoukkueella

MESTIS / Ennakko
Vaikka Mestiksen pudotuspelejä pelataan aivan muilla paikkakunnilla, nähdään Joensuussakin perjantaina tiivistunnelmainen ottelu. Karsintasarjaa johtava FPS saapuu Mehtimäelle haastamaan Jokipojat, joka hävisi keskiviikkona Forssassa joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa.

Jokipoikien saldo kolmen pelatun ottelun jälkeen on kaksi pistettä. Se ei missään nimessä ole sitä, mitä joensuulaisyleisö karsintasarjan ennakkosuosikilta odotti. Jokipoikien ahdinkoa on lisännyt myös seinäjokelaisten hurja vauhti; SHT on viidellä pisteellään karsintasarjassa toinen ja FPS:n tavoin vielä ilman tappiota.

Keskiviikon välienselvittelystä tuli runkosarjapelien tavoin tiukka, mutta FPS oli lopulta maalin verran joensuulaisia parempi (5-4). Jokipojilla onkin nyt takanaan kaksi harmittavaa yhden maalin tappiota. FPS sen sijaan porskuttaa vahvasti kohti karsintasarjan piikkipaikkaa.

Jatkuvatko FPS:n vahvat otteet?

Viisi pistettä kuudesta mahdollisesta ja neljätoista tehtyä maalia hyvällä 4,67:n keskiarvolla - siinä hieman lukuja, joihin Timo Tuomi FPS:n pääkäskijänä on varmasti tyytyväinen. Yksi forssalaisten ehdottomista vahvuuksista on ollut tehokkaasti häärinyt ykkösketju. Matti Raunio ja Ossi Pellinen jakavat karsintaturneen pistepörssin kärkisijan viidellä pisteellään. Myös hyvin pelanneen Toni Ronkaisen saldo on kaksi maalia ja syöttö.

Kaataakseen Jokipojat perjantaina FPS tarvitsee onnistumisia juuri ykkösketjultaan. Toisaalta myös maalivahtipelin täytyy sujua, sillä Forssassa Krister Antila ei ollut parhaimmillaan. Tommi Kela kuitenkin paikkasi hyvin Antilan jättämiä aukkoja torjuttuaan loput joensuulaisten maalintekoyrityksistä, joten on hyvin mahdollista, että Kela saa aloittaa Joensuun pelissä veskarin hommat.

Karsintasarjaa on vielä toinen mokoma jäljellä, joten FPS haluaa varmasti jatkaa siitä, mihin edellisissä matseissa jäi. Voittamalla Jokipojat perjantaina forssalaiset varmistaisivat käytännössä Mestis-paikkansa, joten porkkanaa on tarjolla riittämiin.

Jokipoikien on pakko voittaa

Kotijoukkue jokipojat on haastavan urakan edessä. Itseasiassa joensuulaiset pelaavat selkä seinää vasten, sillä tappio pitkäperjantain matsista tarkoittaisi lähes varmasti sitä, että karsintojen kaksi ensimmäistä sijaa - ja samalla ensi kauden Mestis-paikka - jäisi haaveeksi.

Jos FPS voittaa, täytyy Jokipoikien puolestaan voittaa kaksi viimeistä peliään ja SHT:n hävitä kaikki omansa, jotta tilanne voisi vielä kääntyä joensuulaisille. Tällöin narut eivät kuitenkaan olisi enää pohjoiskarjalaisten omissa käsissä. Lisäksi SHT on tällä hetkellä niin kovassa kunnossa, että se ottanee pisteen jos toisenkin jäljellä olevista taistoista.

Jokipojat on parantanut hyökkäyspeliään jonkin verran, mutta lisää tehoja kaivattaisiin. Vain Tapio Ahtosen johtama kakkosvitja, jossa laidoilla luistelevat Jani Keränen ja Sami Puruskainen, on pelannut omalla tasollaan. Joensuulaisyleisö odottaa enemmän etenkin Topi Riutan johtamalta ykköseltä, jonka toisessa laidassa pelanneen Lauri Heinosen osallistuminen illan otteluun on kasvovamman vuoksi epävarmaa.

Puolustuspäässä Jokipojat tarvitsisi jalkavaivaansa poteneen Arttu Käyhkön kokemusta. Myöskään veskarin tontilla häärännyt Tomi Räisänen ei liene tyytyväinen joukkueensa peliesitykseen eikä maalisuhteeseen, joista kumpikin on tällä hetkellä pakkasen puolella. Selvää on myös se, että perjantai-iltana joensuulaisten maaliin ei saa helppoja kiekkoja mennä, oli maalilla kuka hyvänsä.

Pääsiäispyhänä yleisökin löytänee tiensä Mehtimäen jäähallille, jossa pelataan Jokipoikien kannalta kauden tärkeimmistä pisteistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle