Latvia lähellä jatkopaikkaa – Yhdysvallat kaatui huikeassa pelissä

MAAJOUKKUE / Raportti
Aleksandrs Nizivijs pääsi tuulettamaan Latvian voittoa
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Suomen lauantaina voittanut Latvia venyi jo toiseen urotekoonsa Minskin MM-kisoissa, kun se kaatoi Yhdysvallat maalein 5-6 (1-2, 2-1, 1-3) jännittävässä ja viihdyttävässä ottelussa. Tulos sekoitti Suomen lohkon tilannetta entisestään.

Ottelun avauserä oli Yhdysvaltain maalivahti Tim Thomasille vaikea. Latvia vei erän nimiinsä lukemin 1-2, eikä konkaritorjujalle merkattu kuin kuusi torjuntaa.

Ensin maalinteossa onnistui Latvia Gints Meijan osuttua HPK:sta tutun Armands Berzinsin syötöstä. Maali syntyi siirretyn rangaistuksen aikana. Yhdysvallat tasoitti vain minuuttia myöhemmin. Maalista vastasi viime MM-kisojen tehohyökkääjä Craig Smith, joka kuului haluttoman jenkkijoukkueen parhaimmistoon tänäänkin.

Latvia siirtyi uudestaan johtoon erän lopussa. Maali oli ykkösketjun käsialaa Mikelis Redlihsin osuttua Sveitsissä hyvän kauden pelanneiden Ronalds Keninsin ja Kaspars Daugavinsin esityöstä.

Latvia hukkasi 1-3 -johtonsa

Toisessa erässä Latvia karkasi jo 1-3-johtoon taiteilija Aleksandrs Nizivjsin ylivoimamaalilla. Tämän jälkeen joukkueen pasmat kuitenkin sekosivat.

Latvia otti monta peräkkäistä hölmöä jäähyä ja se kostautui. Yhdysvallat nousi tasoihin kahdella ylivoimamaalilla alla kolmessa minuutissa.

Kolmas erä hillitöntä ilotulitusta

Ottelun kolmas erä oli huikea. Ensin Daugavins vei Latvian johtoon upealla soolomaalilla. Servetten tähtihyökkääjä purjehti koko kentän läpi ja laukoi ranteella aivan oikean tolpan juureen.

Yhdysvallat ei kuitenkaan antautunut. Turnauksen ensikertalainen Kevin Hayes ohjasi 4-4-tasoituksen maalin edestä. Hienon esityön maaliin teki Nashvillen nuori puolustaja Seth Jones.

Ottelu näytti jo menevän jatkoajalle, mutta Zemgus Girgensons oli eri mieltä. Nuorukainen sai pitkän pystysyötön hyökkäyssiniviivalle, käytti kiekon Meijalla ja pääsi kuin varkain nokikkain Thomsin kanssa. Yhdysvaltain puolustajat roikkuivat parhaansa mukaan Buffalon hyökkääjän kintereillä, mutta tämä onnistui vielä kaatuessaankin uittamaan kiekon ohi Thomasin.

Lopullisen ratkaisun upotti Latvian kokenut kapteeni Herberts Vasiljevs. Krefeldin hyökkääjä sai hienon vapauttavan syötön Martins Cipulikselta ja nosti kiekon rystyltä verkkoon läpiajonsa päätteeksi.

Yhdysvallat kavensi vielä kertaalleen, kun Brock Nelson toi joukkueen maalin päähän amerikkalaisten pelatessa ilman maalivahtia. Tasoihin joukkue ei kuitenkaan enää päässyt ja Latvia sai tuulettaa jo turnauksen toista jymy-yllätystään.

» Lähetä palautetta toimitukselle