Mikko Konttilan ura jatkuu Norjassa

LIIGA / Uutinen
Kaksi kautta Ässissä viihtynyt Mikko Konttila jatkaa hänelle jo tutuksi tullutta kiekkokiertolaisen elämää siirtymällä tällä kertaa Norjan pääsarjaan. Mies pukeutuu ensi kaudella Trondheim Black Panthersin sotisopaan.

Mikko Konttila aloitti liigauransa kaudella 1992-93 kasvattajaseuransa Jokereiden riveissä. Jokereissa Konttila on pelannut kaikkiaan neljällä kaudella, jotka ovat tuoneet hänelle myös kaksi Suomen mestaruutta, vuosina 1994 ja 1997. Lisäksi 1995 Konttila pääsi pokkaamaan hopeamitalin.

Nimekkäässä helsinkäläisnipussa peliaika jäi kuitenkin ajoittain vähiin, ja niinpä Konttila joutui välillä hakemaan isompaa roolia muualta. Tapparan riveissä hän esiintyi kahteenkin otteeseen lyhyet tovit ja kausi 1995-96 sujui kokonaan Kuopiossa KalPan miehistössä. Lisäksi Konttila piipahti Jokerit-vuosinaan myös 1.divisioonassa Vantaa HT:ssa ja KJT-Järvenpäässä.

Voitettuaan Jokereissa toisen mestaruutensa Konttila palasi Kuopioon. SM-liigan pohjalle vajonneessa KalPassa hän oli kahden kauden ajan joukkueensa parhaimmistoa. Jälkimmäinen kausi 1998-99 päättyi kuitenkin KalPan putoamiseen, jonka jälkeen Konttila suuntasi Ruotsiin maineikkaaseen Djurgårdeniin. Tukholmassa kävi kuten Jokereissa, rooli huippujoukkueessa jäi pieneksi, mutta kauden päätteeksi Konttila pääsi taas juhlimaan mestaruutta.

Yhden Ruotsin vuoden jälkeen Konttila palasi takaisin Suomeen ja tällä kertaa Ässiin. SM-liigan pohjalle ajautuneessa joukkueessa kokenut laitahyökkääjä sai taas ison roolin, kuten KalPassa aikoinaan. Ensimmäinen Porin kausi olikin Konttilan uran paras miehen tehtaillessa Ässien ykkösketjussa Eric Perrinin ja Jari Korpisalon rinnalla pisteet 16+20=36. Hyvä kausi toi myös jatkosopimuksen, mutta viime kausi oli odotuksiin nähden raju pettymys. Huhupuheissa Konttilaa oltiin siirtämässä jo kesken viime kauden milloin minnekin, mutta yhteisymmärrystä siirrosta ei lopulta löytynyt. Se oli kuitenkin jo hyvissä ajoin selvää, että kauden jälkeen seura tulee jälleen vaihtumaan.

30-vuotiaan Mikko Konttilan uusi seura Tronheim Black Panthers sijoittui Norjan Elitserienissä viime kaudella viidenneksi. Konttila ei ole joukkueen ainoa suomalainen, sillä kokoonpanosta löytyvät myös Tapparassa, HPK:ssa ja Lukossa SM-liigaa pelannut puolustaja Mikko Tamminen, Jukureista värvätty tehohyökkääjä Lasse Kanerva sekä mm. Diskoksessa, Jukureissa ja Titaaneissa esiintynyt hyökkääjä Jyrki Pitkänen. Yksivuotisen sopimuksen tehneeseen Konttilaan kohdistuu ilmeisen kovat odotukset, sillä seuran kotisivuilla hehkutetaan tämän Espen "Shampoo" Knutsenin entisen seurakaverin olevan meriiteiltään sarjan kovin hankinta.

» Lähetä palautetta toimitukselle