Brad Richardson

Keskushyökkääjäkh

Syntynyt:
4.2.1985 @ Belleville, ON, CAN
Kasvattajaseura:
Belleville Bobcats
Varaus:
2003 Colorado Avalanche 5. kierros #163
  • Maa
    CAN
  • Ikä
    v.
    39
  • Pituus
    cm
    183
  • Paino
    kg
    87
  • Käsi
    L

Ura

Colorado Avalanche varasi Richardsonin viidennellä kierroksella kesällä 2003. Varausta seurannut kausi meni Richardsonilta penkin alle, sillä loukkaantumisten vuoksi hän pystyi pelaamaan vain 15 ottelua. Kausi 2004-05 oli bellevilleläisen läpimurtokausi OHL:ssä. Hän pystyi pelaamaan ehjän kauden ja sijoittui pistepörssissä kolmanneksi sekä valittiin OHL:n kolmostähtikenttälliseen. Kauden päätteeksi hän teki Avalanchen kanssa kolmen vuoden tulokassopimuksen.

Richardsonin ensimmäinen ammattilaiskausi, 2005-06, alkoi farmissa Lowelissa. Syksyn aikana hän käväisi NHL:ssä, mutta palasi joulukuussa takaisin AHL:ään hakemaan hyökkäspään tehoja. Tammikuussa Richardson kutsuttiin uudelleen ylös ja tällä kertaa hän onnistui vakinnuttamaan paikkansa Denverissä. Richardson sai yllättävän hyvin peliaikaa myös pudotuspeleissä, joissa onnistui ampumaan yhden maalinkin.

Kauden 2006-07 aluksi Richardson kävi kääntymässä farmijoukkueessa, mutta pelasi pääosan vuodesta Avalanchessa. Loppukaudesta pääsi tasakentällisin pelaamaan samassa ketjussa Joe Sakicin ja Andrew Brunetten kanssa. Hyvän rannelaukauksensa ja laadukkaiden ketjukavereiden ansiosta lähes tuplasi rookiekautensa pistesaldon, tosin myös ottelumäärä oli tuplasti isompi kuin avauskaudella.

Ei kuitenkaan pystynyt seuraavalla kaudella vakiinnuttamaan paikkaansa ylhäällä, vaan juuttui NHL:n ja AHL:n välimaastoon - välillä NHL:ssä, välillä AHL:ssä. Niinpä kesällä 2008 Avalanche myi hänet Losiin toisen kierroksen varausta vastaan.

Ensimmäinen kausi Kaliforniassa meni loukkaantumisten ja tehottomuuden merkeissä, mutta toisella kaudellaan, 2009-10, vakiinnutti paikkansa ylhäällä nopeana puolustavan roolin pelaajana. Teki tällöin myös tähänastisen uransa parhaat pisteet. Kolmannella kaudellaan tehot laskivat, mutta pelasi sen verran hyvät playoffsit että sai jatkosopimuksen.

Neljännellä Kings-kaudellaan Richardsonin tehot hyökkäyspäässä jatkoivat laskemistaan. Loppukaudesta hänellä alkoi olla vaikeuksia mahtua pelaavaan kokoonpanoon, mutta playoffseissa pelasi suurimman osan otteluista nelosketjun laiturina. Kausi 2012-13 vain jatkoi alamäkeä, eikä Richardson mahtunut kokoonpanoon kuin kuudessatoista runkosarjan ottelussa. Vaikka pudotuspeleissä pelejä kertyikin lisää, ei hänellä ollut enää annettavaa joukkueelle.

Aika Los Angelesissa tuli näin täyteen, ja Richardson teeki kesällä 2013 vapaana agenttina kaksivuotisen sopimuksen Vancouveriin.

Parhaimmillaan Richardson on ollut hyökkäyspäähänkin mallikas pelaaja, mistä kertoo hattutemppu lokakuussa 2010: https://www.youtube.com/watch?v=yghuOuv4xzc

Vahvuudet

Hyvä pelinäkemys ja luistelunopeus, minkä vuoksi pystyy parhaimmillaan pelaamaan nyky-NHL:ssä vaadittavaa nopeatempoista kahdensuunnan peliä. Pyrkii pelaamaan kontaktipeliä.

Heikkoudet

Pienehkö koko haittaa sekä puolustus- että hyökkäyspelissä. Opittava laukomaan nopeammin, kovempaa ja tarkemmin. 

Rooli

Kolmos-nelosketjun sentteri/laituri, jonka tehtävänä keskittyä puolustuspelaamiseen. Ei tahdo kuitenkaan mahtua hyvän NHL-joukkueen kokoonpanoon.

KausiOMSPP/O+/-R
2001-02Owen Sound Attack581221330.57-1620
OHL
2002-03Owen Sound Attack672740671-1054
OHL
2002-03Owen Sound Attack41120.5-410
OHL pudotuspelit
2003-04Owen Sound Attack1579161.0724
OHL
2004-05Owen Sound Attack684156971.432660
OHL
2004-05Owen Sound Attack864101.2528
OHL pudotuspelit
2005-06Colorado Avalanche41310130.32012
NHL
2005-06Colorado Avalanche91010.11-36
NHL pudotuspelit
2005-06Lowell Lock Monsters29413170.59-320
AHL
2006-07Colorado Avalanche73148220.3428
NHL
2006-07Albany River Rats30110.332
AHL
2007-08Colorado Avalanche222350.23-38
NHL
2007-08Lake Erie Monsters381426401.05-818
AHL
2008-09Los Angeles Kings310550.16-611
NHL
2008-09Manchester Monarchs31231-30
AHL
2009-10Los Angeles Kings811116270.33137
NHL
2009-10Los Angeles Kings61120.33-72
NHL pudotuspelit
2010-11Los Angeles Kings68712190.28-1347
NHL
2010-11Los Angeles Kings62350.83-42
NHL pudotuspelit
2011-12Los Angeles Kings595380.14-630
NHL
2011-12Los Angeles Kings131010.0804
NHL pudotuspelit
2012-13Los Angeles Kings161560.38210
NHL
2012-13Los Angeles Kings110110.09-30
NHL pudotuspelit
YHTEENSÄ
NHL39143621050.27-21183
OHL208871262131.022138
AHL731942610.84-1440
NHL pudotuspelit4555100.22-1714
OHL pudotuspelit1275121-218