Hokki sinetöi täydellisen Etelä-Suomen ryöstöretken kolmannessa erässä

MESTIS / Raportti
Eetu-Santeri Koivunen iski karat sisään ja Hokin tasoihin.
Kuva © Jarno Hietanen
Monista poissaoloista kärsinyt KOOVEE taisteli urhoollisesti ja oli kolmanteen erään asti kiinni yllätysvoitossa. Lopulta Hokin laatu oli kuitenkin liikaa, ja kajaanilaiset pääsivät pitkälle kotimatkalle kolmea pistettä rikkaampana.

Ottelu käynnistyi Hokin komennossa, mutta kajaanilaiset sotkivat omaa pelaamistaan kahdella rangaistuksella. Jälkimmäisen Hokki-jäähyn aikana syntyi myös avausmaali, kun Vili-Jesper Koivula latasi komeasti suoraan syötöstä.

Kaikkinensa avauserästä tuli hyvin rikkonainen, sillä avausmaalin jälkeen oli KOOVEEn vuoro kuluttaa jäähypenkkiä. Hokki pelasi kaksi ylivoimaa käytännössä peräkkäin, mutta tuloksetta.

Avauserän päätyttyä tuomarilinja näytti aiheuttavan hämmennystä, ja molemmat joukkueet kävivät kyselemässä tuomariston ratkaisuista. Kovaäänisimmän palautteen antoi KOOVEE-valmentaja Miikka Kuusela, jonka ääni raikui katsomoon saakka reilun 200 katsojan korviin.

Toisessa erässä peli oli kaikkinensa sekavaa, eikä lisämaaleja nähty. Molemmat joukkueet pääsivät kertaalleen ylivoimalle, joskin tällä kertaa myös tuomaristo antoi parin rikkeeltä haiskahtaneen tilanteen mennä läpi.

Erän loppua kohden myös tunteet alkoivat kaukalossa lämmetä, mikä johtikin pieneen nokkapokkaan Hokin Janne Jokisen huidottua liian innokkaasti irtokiekkoa KOOVEE-vahti Verneri Virtasen suojista summerin soidessa. 

Toisen erän mentyä hienokseltaan Hokki-merkkisesti, aloitti KOOVEE päätöserän väkevästi. Erän alkajaisiksi kultakypärä Janne Seppänen kilautti tolppaan. Hetkeä myöhemmin oli Valtteri Ilomäen vuoro kolistella rautoja, tällä kertaa ylärimaa.

Lopulta Hokki iski jo pitkään haiskahtaneen tasoitusmaalin ja tuli rinnalle. Joukkueen ykkösketju pelasi heti aloituksen jälkeen hienon kuvion ja Eetu-Santeri Koivunen runnoi maalin edestä sisään.

Maalin jälkeen Hokki löysi vaihdelaatikostaan ylimääräisen vaihteen ja loi pitkiä, vauhdikkaita hyökkäyksiä KOOVEE-päätyyn. Tamperelaiset olivat jatkuvasti potkun jäljessä ja joutuivat roiskimaan pitkiä kiekkoja. Yksi Hokki-virhe johti kesken painostuksen KOOVEE-ylivoimaan, jonka parhaista paikoista kuitenkin vastasi alivoimalla vierasjoukkue.

Pohjoisen puhuria ei enää pysäytetty, ja 1,5 minuuttia ennen loppusummeria Hokki siirtyi ansaittuun johtoon. Asialla oli jälleen sama kolmikko, tällä kertaa avausmaalin syöttänyt Ville-Valtteri Mustonen iski Koivusen laukauksesta kimmonneen sisään.

KOOVEElle tarjoutui vielä tilaisuus tasoitukseen, kun Hokin Tomi Niku passitettiin istunnolle ja ilman maalivahtia pelanneet tamperelaiset pääsivät pelaamaan kuudella neljää vastaan. Ainoa lopputulema oli kuitenkin se, että Hokin kultakypärä Oskari Siiki laukoi kiekon tarkasti tyhjään maaliin ja vahvisteli asemiaan Mestiksen maalipörssin kärjessä.

Hokki-maalilla ensimmäisen ottelunsa torjunut HPK-laina Aleksi Seppälä ei joutunut venymään huippupelastuksiin, mutta esiintyi edukseen.

Moni KOOVEEn avainpelaajista oli poissa kokoonpanosta osan ollessa paikkaamassa Ilveksen pelaajapulaa Liigan puolella, osan sivussa terveyssyiden ja pelikieltojen vuoksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle