Tappara voitti pitkästä aikaa HPK:n varsinaisella peliajalla – Ottelun viimeisellä minuutilla juhlittiin kolmea osumaa

LIIGA / Raportti
Niko Ojamäki laukoi illan ottelussa kaksi maalia.
Kuva © Jarno Hietanen
Keskiviikko-illan Liiga-kierroksella HPK isännöi sairastelukurimuksesta tervehtynyttä Tapparaa. Runsasmaalinen ottelu päättyi Tapparan voittoon lukemin 5–3. Niko Ojamäki ja Veli-Matti Savinainen olivat vierasjoukkueen tehomiehiä.

Neljän ottelun kierroksella HPK isännöi Tapparaa, joka joutui muun muassa illan Hämeenlinna-vierailun siirtämään menneellä viikolla sairastelukierteen vuoksi. Kauden toinen kohtaaminen päättyi Tapparalle lukemin 5–3. Ennen ottelua juhlittiin HPK-maalivahti Sami Rajaniemeä 500. Liiga-ottelun kunniaksi.

Tilannehuoneelle tuli avauserässä töitä

Avauserä oli molemmilta joukkueilta hyökkäysvoittoista peliä, vaikka Tapparalla oli ajoittain erän aikana vaikeuksia omassa syöttöpelissään. Rajaniemi sekä Christian Heljanko saivat huhkia omilla maaleillaan, kun torjunnat menivät Rajaniemelle 9-8.

Illan ensimmäinen osuman laukoi Jere Jokinen ylivoimalla Heljangon selän taakse. Osumaa käytiin tarkistelemassa videolta Eetu Liukkaan ja Joni Tuulolan häiritessä Heljankoa.

Tapparalle tuomittiin erässä myös oma mahdollisuus ylivoimaosumaan, mutta HPK oli päästä alivoimaisena maalintekoon paitsion kuitenkin pelastaessa Tapparan. Steve Mosesin rangaistuksesta kului kuusi sekuntia ja kiekko oli jälleen verkossa, kun Niko Ojamäen tarkka laukaus maalin edustalta ohitti Rajaniemen.

Tasoitusmaalin johdosta Tappara pääsi paremmin peliin takaisin mukaan, josta isännät isännät turhautuivat ja nappasivat 13 sekuntia ennen erätaukoa uuden kahden minuutin rangaistuksen.

Tappara siirtyi kuskin paikalle

Joukkueiden saapuessa erätauolta Liukas halusi kuulla syyn avauserän viimeisien sekuntien rangaistukseen, mutta ottelun toinen päätuomareista passitti nauraen nuoren hyökkääjän takaisin jäähyboksiin. Toisessa erässä Tappara oli HPK:ta paremmalla jalalla liikkeellä, koska kotijoukkue sai ensimmäisiä kohtuullisia maalipaikkoja vasta erän jälkipuoliskolla.

Vieraat saivat erän hyvästä otteesta palkinnon, sillä Rajaniemen pudottaessa kiekon holtittomasti eteensä Patrik Virta puttasi pirteän vierasjoukkueen johtoon ja kotijoukkueen ensimmäistä kertaa ottelussa takaa-ajajan rooliin. Kokenut vahti piti torjunnoillaan tilanteen Jarmo Pikkaraisen ryhmälle siedettävänä. 

Casimir Jürgensin kiinnipitämisjäähy kahdeksan sekuntia ennen erätaukoa toi mahdollisuuksia uudelle yluvoimaosumalle, mutta ensimmäiset ideat jäivät kehnoiksi. Tappara oli tämän erän aikana terästä myös puolustusalueella, sillä Heljangolle ei tilastoitu ainuttakaan torjuntaa. 

HPK toi viimeisellä minuutilla peliin jännitystä

Kotijoukkue ei käyttänyt erikoistilanteellaan mahdollisuuttaan, koska maalipaikat jäivät vaisuksi. Kolmas kaksikymppinen oli Tapparalta vahvaa johtoaseman puolustamista ja HPK:lta sitkeää lisäosumien hakemista. Läpi ottelun kotijoukkueella oli murheenkryyninä aloitukset, sillä vieraat voittivat ne 32-25.

Jori Lehterä katkaisi kolmen ottelun maalittoman putkensa laukoessa terävän laukauksen ohi Rajaniemen ottelun kääntyessä viimeiselle kymmenminuuttiselle. Tapparalle Lehterän maali ei riittänyt Ojamäen nautiskellessa joukkueen kolmen maalin johtoon vieraiden illan ensimmäisellä ylivoimaosumalla ja hyökkääjän ottelun toisella maalilla. Tappara otti jalkaa pois kaasulta ja otti noin kaksi minuuttia ennen ottelun loppua rangaistuksen. 

Ottelun viimeisellä minuutilla Michael Joly sai nauttia Aleksi Mustosen upeasta syötöstä ja kotijoukkueen nousu sai tällä ylivoimaosumalla ensiaskeleet. Pikkarainen otti osuman jälkeen maalivahdin pois ja Artturi Toivola toi isännät maalin päähän, mutta Kristian Tanuksen tyhjään maaliin ujuttama hyökkäys musersi isäntien pistehaaveet. Veli-Matti Savinainen syötti ottelussa kolme osumaa, joista viimeisimmästä pääsi Tanus maalintekoon. 

HPK:lla kotiottelut ovat olleet vaisuhkoja, koska joukkue ei ole napannut Tappara-tappio mukaan lukien 12 kotiotteluun kuin vain 15 pistettä. Tappara otti viimeksi HPK:sta kolme pistettä viime kaudella 10. syyskuuta juuri Hämeenlinnassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo