Mielipide

Kahdeksan sijan huima hyppäys

LIIGA / Kolumni
Edellinen kausi oli päättynyt kirvelevään pettymykseen ja yhdenteentoista sijaan. HPK:lla oli vain siis yksi suunta, ylöspäin. Ja millaisen nousun Kerho tekikään. Runkosarjan toinen sija, pronssimitalit ja loistavalla, iloisella pelityylillä tykitetyt pitkälti kolmattasataa maalia.

Allaoleva kolumni on osa Jatkoajan kaudenpäätösjuttusarjaa. Muut sarjan artikkelit ovat luettavissa seuraavien linkkien takana: Korpelan johtama HPK satsaa vahvasti ensi kauteen
, HPK:n pelaaja-arvostelut 2001-02 sekä Jukka Jalosen mietteitä menneestä ja tulevasta

Hiljaa haastajana, kovalla työnteolla

Siinä HPK:n motto lähdettäessä pelaamaan SM-liigan kautta 2001-2002. Töitä oli tehty kevään, kesän ja alkusyksyn aikana paljon, niin joukkueen, valmentajien kuin johdonkin taholla. HPK oli osaavan johtonsa avulla onnistunut saamaan sarjaan jalkeille todella lupaavan ryhmän, jonka piristeenä oli viisi tsekkipelaajaa, maalivahti Zdenek Smid, farmisarjoissa pari kautta pelannut vikkelä puolustaja Vladimir Sicak, taitavat laiturit Vladimir Vujtek ja Zdenek Nedved sekä todella kovalla työmoraalilla pelannut Tomas Kucharcik. Uusia nimiä ryhmässä olivat kovaa taklannut Erkki Rajamäki, pirteä savolaistulokas Janne Laakkonen, paluumuuttajat Marko Tuulola, Olli Sillanpää sekä Jarkko Savijoki, kovaotteiset peruspakit Markus Kankaanperä ja Tuukka Mäkelä sekä nuori lupaava kassari Joni Puurula.

Ensimmäiset merkit Kerhon kovuudesta saatiin jo heti ensimmäisissä harjoitusotteluissa. Muut liigajoukkueet olivat vain vastaantulijoita, kun HPK:n vikkelät laituri puhalsivat heistä ohitse. Yleisön odotukset alkoivat pikkuhiljaa nousta, mutta samaan aikaan valmennusjohdossa ”liian kovat” suoritukset itse asiassa aiheuttivat enemmänkin pelkoa. ”Bluesia vastaan ensimmäinen treenipeli vielä heinäkuun puolella ja ensimmäisen erän laukaukset olivat 17-1 meille. Siinä vaiheessa katsoimme Timpan kanssa toisiamme ja ihmettelimme, että mitä me ollaan tehty väärin, kun nuo eivät kerkiä mihinkään meidän kanssa. Mutta se meni sitten koko kausi pitkälti niin ettei moni kerinnyt meidän mukaan. Viitakosken Vesankin kanssa kun juttelin, niin hän ihmetteli, että mitä me ollaan tehty ja miksi mennään niin kovaa”, HPK:n päävalmentaja kertoi mietteistään harjoituskauden aikana.

Myös varsinaiset liigaottelut lähtivät käyntiin yhtä vauhdikkaasti. HPK jatkoi harjoitusotteluiden viitoittamalla voittojen tiellä ja varsinkin kotiyleisönsä edessä se oli lähes voittamaton. Jo alkukaudesta kuitenkin paljastui, ettei Kerhokaan ole mitenkään ylivoimainen joukkue. Kaikki ns. heikommat joukkueet kyllä pyyhittiin tieltä helpohkostikin, mutta kärkipään joukkueita vastaan pistejahti oli huomattavasti nihkeämpää. Varsinkin Tapparasta muotoutui hämeenlinnalaisille paha peikko jo kauden ensimmäisestä kohtaamisesta lähtien.

Maali-iloittelua

Siinä missä muut kärkijoukkueet tahkosivat vastustajistaan tiukkoja mutta varmoja 3-1-voittoja, niin Kerho vuorostaan nöyryytti kilpakumppaneitaan paljon kovemmalla kädellä. Varsinkin kotiotteluissaan Rinkelinmäen ja maankuulun Sikakatsomon edessä HPK:n pojat takoivat maaleja lähes viiden maalin minimitahdilla. Tämä näkyi sarjan alusta asti myös pistepörssissä. Jukka Jalosen yhteenkokoama SMS-ketju (Santala, Miettinen, Somervuori) miehitti tilastojen kärkisijoja ja hyvää taustatukea antoi superstara Vujtek. Myös Kerho-miehistön puolustajat pääsivät tehoille ja varsinkin kolmikko Tuulola, Sulku ja Aalto oli näkyvässä roolissa HPK:n välkytellessä punavaloja. Edellämainittujen kolmen pakin lopulliset sijoitukset puolustajien pistepörssissä olivat kunnioitettavat toinen, kolmas ja neljäs.

HPK on perinteisestikin tunnettu iloista ja pelaavaa jääkiekkoa pelaavana joukkueena. Viime kaudella Jalosen ritarijoukkio kuitenkin vei tuon käsitteen aivan uudelle tasolle. Vaikka HPK:sta ei perinteistä suurseuraa saa tekemälläkään, niin yleisöä alkoi muillakin paikkakunnilla virtaamaan hallille HPK:n vieraillessa, sillä luvassa oli mielenkiintoinen kiekkoilta. ”Kyllä siellä sellainen pilke silmäkulmassa on, kun äijää menee ristiin rastiin ja yht’äkkiä kiekko on vastustajan maalissa. Sitä on hieno katsoa, ja se on sitä mitä me haluamme HPK:laisuutena korostaa. Sitten tietysti reilu, rehti, vastustajaa kunnioittava – oikealla tavalla kunnioittava – asenne niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Ritareita”, summaa HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela yhteen menneen kauden pelityyliä.

Loistavat, ”poikkeukselliset” tsekit

HPK:n miehistöstä löytyi suurin sallittu määrä tsekkipelaajia, viisi kappaletta. Huolet diivojen oireilusta olivat täysin turhia, vaikka sellaisia yritettiin ehdoin tahdoin lehdistön taholta rakennellakin, kun Vujtek joutui pelaamaan yhdessä vaiheessa kolmosketjun keskushyökkääjänä. Maalivahti Smid paljastui todelliseksi ilopilleriksi ja yleisön viihdyttäjäksi, Kucharcik ja Sicak olivatkin todellisia duunareita ja tähtilaitureista Vujtekista ja Nedvedistä ei kiukuttelijoita saanut sitten tekemälläkään.

Kaikkien tsekkien suorituksia voidaan kiitellä. Vujtek oli kaivattu supertähti, joka veti yleisöä hallille. Nedved ja varsinkin Kucharcik täyttivät oman roolinsa mainiosti. Sicak teki kauden aikana loistavan nousun ja oli pudotuspeleissä jo joukkueen selvää parhaimmistoa. Ainostaan Smidin kohdalla voidaan epäonnistumisesta ja hänenkin kohdallaan Ruotsiin siirtymisen takana oli monia muitakin seikkoja – toki näyttävät imuroinnit vaikuttivat päätökseen osaltaan.

Suomalaisen kiekkokansan mielipiteisiin on vahvasti vaikuttanut juuri se seikka, että liigassa on pelannut tietyntyyppisiä tsekkipelaajia. Kaikki tsekit mielletään ennemminkin jancalouneiksi kuin kucharcikeiksi. ”Minun mielestäni tämä tsekkien leimaaminen on mennyt vähän yli, niin että se kohdistetaan koko porukkaan. Kyllä näiden meidän kavereiden kohdalla täytyy sanoa, että ei pienintäkään sellaista hiipivääkään ajatusta ole tullut mieleen, että olisi sellaista ”tsekkiläisyyttä” minä se nyt mielletään”, kertoi Korpela omia kokemuksiaan Kerhon tsekeistä.

Tappara-pelin jälkeen nousukiito vain vahvistui

HPK:n kannalta tietynlainen käännekohta koettiin kauan odotetussa televisiopelissä Tapparaa vastaan 30.12. Koko kiekkokansan katseet kääntyivät kärkijoukkueiden kohdatessa MTV3:n televisioimassa ottelussa. Tuloksena oli kauden ainoa todellinen notkahdus Tapparan kurittaessa Kerhoa peräti seitsemällä osumalla, ja yleisön ja joukkueen tuskastuessa enenevässä määrin.

HPK oli aiempinakin kausina ollut ”tv-kirouksen” kohteena, kauden heikoimmat pelit sattuvat kohdalle aina silloin, kun kiinnostus joukkuetta kohtaan on suurimmillaan. Tappara-tappiosta alkoi kuitenkin huikea nousu. Uuden vuoden puolella HPK ei hävinnyt kotiareenalla kertaakaan, ennen kuin Jokerit haki pudotuspeleissä jatkoaikavoiton moninaisten mielenkiintoisten käänteiden jälkeen.

”Ehkä pohjanoteraauksena tulisi se Tappara-peli. Siinä notkahdettiin oikeastaan koko kauden aikana ainoan kerran, ja saatiin kuonoon vähän reilummin. Ja nimenomaan, kun peli taipui, niin taivuttiin mukana. Muissa peleissä sitä ei tapahtunut, vaikka hävittiin, niin taisteltiin ja tehtiin töitä 60 minuuttia. Siinä pelissä ei tehty. Siinä oli jotain hämärää ja erikoista sen suhteen. Se jäi sillä tavalla päällimmäisenä mieleen”, kertasi Korpela televisiopelin nöyryytystä.

"Go hard or go home!"

Pudotuspelien avauskierroksella vastaan asettui runkosarjan aikana pahasti HPK:n pyörityksen kohteeksi joutunut Ilves. Käännekohta nähtiin avausottelun toisessa erässä, kun Ilveksestä kesken kauden Kerhoon siirtynyt maalivahti Mika Pietilä loukkasi olkapäänsä Kalle Mattilan kaaduttua hänen päälleen. Maalinsuulle luisteli nuori Joni Puurula, joka oli saanut liigakokemusta vain rajallisesti.

Puurula ehti seisomaan luukullaan toimettomana muutaman minuutin, kun Ilveksen ja ehkä koko liigan paras maalintekijä David Nemirovsky karkasi läpiajoon. Puurula nappasi kenties koko Rinkelinmäen historian komeimman kopin ja yleisö repesi valtavaan huutomyrskyyn. Ottelun päätöserässä Puurula torjui vielä Nemirovskyn rangaistuslaukauksen ja Ilves oli lyöty. HPK nappasi vielä kaksi perusvarmaan, ja helpohokoa, voittoa tamperelaisista ja eteni välieriin.

Vastaan asettui Jokerit, joka oli kääntänyt runkosarjan lopun tappiokierteen takaisin voitoiksi Oulun Kärppiä vastaan. Ensimmäinen ottelu Rinkelinmäellä tarjosi jo huikaisevaa draamaa. Jokerit tuli viime hetkillä tasoihin, mutta vain hetki ennen loppua Tomas Kucharcik sai Vladimir Vujtekin rystylätyn maalin takaa ja latasi sydämensä kyllyydestä silmät kiinni kiekon yläpesään. Jälleen Rinkelinmäki repesi valtavaan huutoon ja lauluun.

HPK ei kuitenkaan pystynyt rikkomaan Areenan kirousta ja Rinkelinmäelle palattiin tasatilanteessa. Kerho oli vahvasti voitonkahvassa kiinni, mutta viimeisillä minuuteilla tuomari Juha Repo tuomitsi kotijoukkueelle kaksi jäähyä. Jokeri-luotsi Raimo Summanen veti Kari Lehtosen pois luukulta ja yritti tasoitusta kolmen miehen ylivoimalla. Veto onnistui ja Jokerit puhalsi lopulta ohi jatkoajalla. Revon ratkaisut herättivät paljon keskustelua ja HPK kävi kuumana johtoporrasta myöden.

Jokereilla oli siis avaimet edetä finaaliin omissa käsissään kotikentällään. Tämän mahdollisuutensa narripakka myös hyödynsi loistavan vahtinsa Lehtosen johdolla, vaikka kenttätapahtumat puhuivatkin HPK:n voiton puolesta. Jälleen kerran HPK:lla oli edessään ”vain” pronssiottelu.

”Kumpi tahansa olisi voinut voittaa sen välieräsarjan, ja nyt vaan kävi niin, että HPK sen hävisi. Jopa vieraskentälläkin pystyttiin dominoimaan peliä, viimeisessä ottelussa vallankin. Sitten kun ei saatu maalia, niin ei saatu maalia, ja se ratkesi yhteen ainokaiseen. Uskallan väittää, että muutkin ovat samaa mieltä, että me hallitsimme sitä peliä”, muisteli toimitusjohtaja Korpela Jokeri-sarjaa.

”Jos katsotaan maalitekopaikkoja, jotka kuitenkin kertovat sen kenttäpelin tasapainon, niin yhdessä pelissä neljästä me olimme huonompia kuin Jokerit. Se viimeinen peli, jonka hävisimme 1-0, niin voitimme maalintekopaikat 30-12. Normaalisti me teemme kolmestakymmenestä paikasta viisi maalia. Keskimäärin kauden aikana meillä oli 24 paikkaa, joista teimme neljä maalia. Maalintekoon, maalivahtipeliinhän se selvästi ratkesi”, kertasi Jukka Jalonen välierien tilastoja sekä lopullista ratkaisua.

Mitalijuhlat Rinkelinmäellä

Pronssipelissä Kerho sai vastaansa kotiyleisönsä edessä Turun Palloseuran. HPK:lla oli enemmän motivaatiota ja turkulaiset joutuivat poistumaan paikalta ilman mitaleja 3-1-tappio niskassaan. Monelle Kerho-pelurille mitali oli uran ensimmäinen ja iloa pronsseista riitti myös yleisön keskuudessa. HPK päätti jälleen vuoden tauon jälkeen kautensa iloisissa merkeissä.

”Viime vuosina ollaan kuitenkin totuttu näkemään täällä näitä pronssiotteluita, ja kyllähän siellä aina fiilis on hyvä. Se on yleisölle hyvä asia, että päästään mitali hakemaan. Ja vielä, kun kotiareenalla voitetaan, niin kyllähän siihen hieno on kausi lopettaa. Tietysti hienompihan se olisi lopettaa, jos se olisi jotain muuta”, muisteli Korpela pronssiottelun tunnelmia.

Ensi kaudelle kirkastus mielessä

HPK:n ensi kauden ryhmä alkaa olla koossa, yksi uusi puolustaja joukkueeseen saattaa vielä liittyä mukaan – ja tietysti iso paha NHL vaanii Kerho-pelureitakin. Pronssi oli loistava saavutus edellisen kauden pettymyksen jälkeen, mutta HPK ei halua tyytyä vain himmeämpiin mitaleihin. Ensi kauteen on panostettu vahvasti ja tavoitteet ovat korkealla. Koko SM-liigan kannalta on toivottavaa, että Kerho jatkaa iloista hyökkäyspeliään sekä on pikkuseurana isompiensa kiusana sarjataulukon kärkipäässä.

”Varsinaisesti urheilullisesta tavoitteesta ei ole vielä keskusteltu, mutta kun meillä nyt on tuollainen ryhmä, jolla oltiin pronssilla, niin ehkä tuntuisi jopa kornilta, että me ilmoitettaisiin meidän tavoitteeksemme pudotuspeleihin pääsy. Meidän täytyy tietysti myös olla rohkeita, silti myös realisteja eikä hullunrohkeita. Perimmäinen tarkoitushan on tietysti voittaa Suomen mestaruus ensi kaudella”, luonnehti Korpela omia tuntemuksiaan tulevan kauden suhteen.

”Jokainen voitto pitää kuitenkin erikseen ansaita ja se viime kausi ei meitä enää auta. Pikemminkin päinvastoin, kun kaikki odottavat meiltä huikeita suorituksia, mutta meidän pitää vaan ne paineet kestää. Tavoitteita mietitään varmasti joukkueen kanssa sitten vasta heinäkuussa, kun koko porukka on kasassa, mutta henkilökohtaisesti pitäisin loistavana suorituksena, jos ollaan taas runkosarjassa neljän joukossa. Siitä saa kotiedun, josta on hyvä lähteä liikkeelle. Onhan se toista tuollaista kautta erittäin vaikea pelata. Seitsemänkymmentä pistettä on jo aika superjuttu”, asetteli Jalonen omia tavoitteitaan.

Jatkoaika kiittää Hämeenlinnan Pallokerhoa erinomaisesti toimineesta yhteistyöstä menneellä kaudella ja toivottaa seuralle sekä kaikille HPK:n kanssa tekemisissä oleville onnea ensi kaudelle!

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös