Ensikohtaaminen liigatasolla

LIIGA / Ennakko
Nämä liikesarjat ovat tulleet harvinaisiksi kilpipaidoille.
Kuva © Teemu Soini - teemu.soini@jatkoaika.com
Vanha Mestis-taistelupari kohtaa nyt ensi kertaa Liigassa, kun Vaasan Sport saapuu KalPan vieraaksi Kuopioon. Kumpikin joukkue on pelannut viimeksi JYPiä vastaan. Sport keräsi kaksi pistettä voittomaalikilpailun jälkeen, KalPa sen sijaan jäi nollille.

Kuopiolaisten alkukauden hyvä lento katkesi maaottelutaukoon, sen jälkeen otteet eivät ole vakuuttaneet. Tauon jälkeen pelatusta kolmesta ottelusta kasassa on vain kaksi pistettä. Voitokkaan Ässät-ottelun jälkeen KalPa kärsi tappion JYPille Jyväskylässä.

Otteluiden kuva on ollut selkeä: KalPa pystyy parhaimmillaan olemaan peleissä se hallitsevampi osapuoli ja luomaan paikkoja, mutta kumilimppu ei tahdo löytää tietään vastustajamaalin perukoille. Kolmessa edellisessä pelissä joukkue on tehnyt vain kaksi pelitilannemaalia.

Sport on kuluneella kaudella ottanut toiseksi eniten rangaistuksia vierasotteluissaan ja KalPa sen sijaan pelannut Liigan toiseksi parasta kotiylivoimaa. Jos KalPa saa ketsuppipullon auki, tapahtuu se luultavimmin ylivoimalla.

Viime viikolla KalPan päävalmentaja Pekka Virta laittoi kilpipaitojen ketjukoostumuksia uusiksi. Kasperi Kapasen, Jaakko Rissasen ja Jonne Tammelan muodostama nuorisoketju on ollut joukkueen pirteimpiä ja saanut aikaan hyvää painetta hyökkäyspäässä. Erityisesti vasta 17-vuotias Tammela on pelannut ennakkoluulottomasti.

Sport otti kuin ottikin viime lauantaina maistuvan kotivoiton voittomaalikilpailun jälkeen, kun joukkue kohtasi niin ikään JYPin. Vaasalaisten peli-ilme on ollut läpi kauden yritteliäs, mutta silti se on kerännyt vain neljä voittoa tililleen.

Sportin ranskalaiskaksikko Damien Fleuryn ja Charles Bertrandin sekä Lassi Kokkalan muodostama ykkösketju on ollut vaasalaisten parhaimmistoa. Se pystyi luomaan parhaat maalipaikat JYP-ottelussa ja kultakypärä Bertrand viimeisteli yhden maalin.

Vasta Sportiin siirtynyt kokenut Janne Pesonen ratkaiksi voiton voittomaalikilpailussa ja yhteispeli tuntuu soljuvan hyvin kakkosketjussa Jarkko Immosen ja Petri Lammassaaren kanssa.

Taisteluvoiton ottanut Sport tulee odotettavasti hyvällä sykkeellä KalPan kimppuun. Vaasalaisilla on kaikki mahdollisuudet hakea pisteitä Kuopiosta, jos eivät vaan sorru tyhmiin jäähyihin ja kilpipaidat löytävät maalivainunsa.

Seuraa Heitä

Janne Keränen #91 | TUTO

Laitahyökkääjä

Pelaa illasta toiseen hyvällä sykkeellä ja luo maalipaikkoja. Seitsemän maalittoman ottelun putki katkesi viimeisimmässä Ässät-pelissä. Joko taas helähtää?

Niko Peltola #70 |

Puolustaja

Pelannut yhtä poikkeusta lukuun ottamatta yli 20 minuuttia jokaisessa kauden ottelussa ja ilman suurempia virheitä. Kerännyt samalla seitsemän syöttöpistettä. Isoja minuutteja ja vastuuta luvassa myös Kuopiossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle