Tampereella ei läpsytelty

LIIGA / Raportti
Patrik Moisio onnistui kahdesti.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
Hakametsän katsomossa riitti tiistaina Ilveksen hyvien otteiden tuomaa tunnelmaa marraskuusta huolimatta. Vierasjoukkue HPK antoi hyvän vastuksen, mutta ei voinut estää Ilveksen kuudetta peräkkäistä voittoa.

Hämeen herruudesta kamppailtiin tasaisessa ottelussa, jonka käännekohta nähtiin toisessa erässä, kun Ilves teki neljännen maalinsa erikoisesta pompusta, eikä HPK päässyt hetkeä myöhemmin toisessa päässä tolppaa lähemmäs.

Kotijoukkue Ilves teki viikonlopun aikana Hakametsässä kymmenen maalia. Itseluottamus oli kunnossa myös HPK:ta vastaan, mutta vieraat pääsivät iskemään avausmaalin terävästä vastahyökkäyksestä. Joukkueen kultakypärä Jesse Saarisen tekemästä osumasta ei ehditty nauttia kovinkaan kauan, kun Ilves väläytti itsevarmuuttaan.

Maanantaina 18 vuotta täyttänyt Roope Hintz oli ottelusta sivussa, mutta miehen paikan tulikuumasta nuorisoketjusta ottanut Eero Savilahti taiteili tasoitusmaalin, jossa myös Kerho-maalilla aloittanut Joni Myllykoski hieman haparoi.

Aivan terävimmillään ei avauserässä ollut myöskään Ilves-vahti Juha Järvenpää, ja Zach Hamill pääsi vielä viemään vieraat johtoon avauserässä.

− HPK puolusti ensimmäisessä erässä tiiviisti ja oli hyvä, mutta emme ehkä laittaneet itseämme täysin likoon, summasi Ilveksen päävalmentaja Tuomas Tuokkola.

Itseluottamus palkitsee

Tamperelaisyleisö sai toisessa erässä pitkään vaatimansa ylivoiman, ja Tommi Kivistö pommitti viivasta tasoituksen. Hyvä hetki jatkui, kun Steven Zalewski unohtui heti seuraavassa vaihdossa yksin vapaaksi maalin eteen. Zalewskin osuma oli hyökkääjän Ilves-uran ensimmäinen.

HPK:n synkkä hetki ei varsinaisesti mennyt Joni Myllykosken piikkiin, mutta valmennusjohto herätteli joukkuettaan vaihtamalla Juuse Saroksen maaliin. Nuorten maailmanmestarinkin ilta sai vaikean alun, kun Ilveksen Patrik Moisio iski uransa ensimmäisen liigamaalin vähintäänkin erikoisesta pompusta.

Kerho ei kuitenkaan lannistunut, vaan esitti erän loppuun vielä hyvää taistelua alivoimalla. Kavennuskin oli lähellä, kun jäähyltä vapautunut Eero Somervuori laukoi jäähyltä päästyään tolppaan.

− HPK antoi toisessa erässä takaisin sen, mitä me heille ensimmäisessä, pohti Tuokkola viitaten lausuntoonsa avauserästä.

Päätöserässä niin Saros kuin erityisesti Järvenpää olivat miehiä paikallaan. HPK haki vielä kavennusta ilman maalivahtia, mutta lopun valokeilan varasti Moisio, joka onnistui toisella yrityksellä iskemään kiekon tyhjiin.

− Kolmas erä väännettiin, puolustimme paremmin ja paremmin. Emme olleet parhaimmillamme, ja meidän on otettava oppia siihen, miten lataudutaan peliin ja ollaan siinä täydellä sielulla mukana. Toivottavasti saimme sen opin. Viisi maalia kotihallissa, niin ei viitsi alkaa mököttää, vaikka paljon on parannettavaa, Tuokkola hymyili.

−"Järkkäri" pelasi hyvän pelin Kuopiossa ja "Korppari" hyvin viikonlopun.

HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen antoi tunnustusta vastustajalle.

− Ilves oli hyvä. Molemmilla joukkueilla oli hyviä ja huonoja jaksoja. Emme pystyneet hyödyntämään niitä paikkoja, joita loimme hyvällä jaksollamme.

Illan tuomaritoiminta ihmetytti Tuokkolaa, vaikkakaan ottelu ei siihen ratkennut.

− Outo tuomarilinja, mutta ratkaisut menivät aika tasan. Tämä oli erikoinen peli: viime otteluissa on tapeltu ja väännetty ja käännetty, mutta tässä ei tunne noussut tappiin.

Ilveksellä on hyvä tilanne. Kenttäpelaajien peli toimii, ja lisäksi kopista löytyy kaksi voittavaa maalivahtia.

Järkkäri pelasi hyvän pelin Kuopiossa ja Korppari hyvin viikonlopun, joten Järvenpää oli ansainnut tämän pelin, Tuokkola taustoitti valintaa Joonas Korpisalon ja Järvenpään välillä.

Arvosen kopissa on vaikeampaa.

− Ei mitään, miehet vaan loppuvat tällä hetkellä. Reservissä ei ole oikein ketään, kohta täytyy ottaa A-nuorista lisää, valmentaja manaili.

» Lähetä palautetta toimitukselle