Sport yrittää häiritä KalPan pistejahtia

LIIGA / Ennakko
KalPa-vahti Andy Chiodo johtanee kuopiolaisryhmän jäälle myös Sportia vastaan.
Kuva © Atte Rissanen - atterissanenphotography.com
KalPa pelaa torstaina toisen kotiottelun peräjälkeen, kun vieraaksi saapuu vieraskiertueella oleva Vaasan Sport. Vaasalaiset ovat voittaneet aiemmista kolmesta kohtaamisista kaksi, joista molemmat kotikaukalossaan.

KalPa otti tiistaina 3−2-voiton HIFK:sta viihdyttävien vaiheiden jälkeen. Kuopiolaiset olivat jo turvallisen tuntuisessa 3−0-johdossa, mutta punanutut kirivät päätöserässä vielä maalin päähän.

Kilpipaidat pystyivät kuitenkin säilyttämään johtoasemansa maalivahti Andy Chiodon johdolla. Kanadalaisvahti otti kotidebyytissään tärkeitä koppeja ja pelasi hyvän ottelun kahdesta takaiskumaalista huolimatta.

Kuopiolaisryhmästä löytyi hyökkäystehoa HIFK:ta vastaan etenkin avauserässä, ja erä olikin kilpipaitojen dominointia. Paikkoja oli useampaankin maaliin, kuin mitä taululle merkittiin.

Janne Keränen onnistui viimeistelemään ottelussa kaksi maalia, ja yhteispeli saman ketjun Tomas Kubalikin ja Arttu Ilomäen kanssa toimi hyvin läpi ottelun.

Päävalmentaja Pekka Virta toppuutteli HIFK-pelin jälkeen kuitenkin myös omien pelaajiensa odotuksia.

− Ensimmäinen erä oli meiltä ihan huikeaa pelaamista. Tuommoinen lataus on kuitenkin vaikea pitää ja toisessa erässä tuli vähän kärsimättömyyttä ja turhautumista. Minun mielestä ihan turhaan, ei ole realistista odottaa että hallitaan kaikki kolme erää ja luodaan 35 maalipaikkaa ja neljä maalia.

Sport kamppailee toisen vierasottelunsa putkeen, kun se pelaa Kuopiossa torstaina. Tiistaina joukkue hävisi Tampereella Tapparalle. Joukkue taisteli tyypilliseen tapaansa hyvin, mutta viimeistelytehokkuus ei riittänyt porkkanapöksyjä vastaan.

Ottelun ensimmäinen puolisko näytti vaasalaisten kannalta hyvältä, mutta tamperelaisten tasoituksen jälkeen ote siirtyi heille.

Vaasalaiset onnistuivat hyvin etenkin vastahyökkäyspelaamisessa ja varsinkin Charles Bertrandin, Jarkko Immosen ja Henrik Koiviston muodostama ykkösketju oli hyvällä pelipäällä.

Tapparaa vastaan Sport aloitti heti aktiivisella karvaamisella ja tämä on odotettavissa myös KalPaa vastaan. Mikäli KalPa pystyy pyörittämään kiekkokontrollipeliään tiistain tapaan, voi Sport olla vaikeuksissa aktiivisesta karvauspelistä huolimatta.

Sport ei ole ollut KalPalle helpoimpia vastuksia tällä kaudella, minkä totesi myös Keränen HIFK-pelin jälkeen.

− Ei olla niin hyvin pelattu Sportia vastaan tällä kaudella. Täytyy esittää yhtä hyviä otteita kuin tänään [HIFK:ta vastaan], tai jopa parempia, että saadaan voitto ja tärkeät kolme pistettä.

Pisteet ovat KalPalle elintärkeitä, sillä joukkueella on jäljellä 12 ottelua ja se taistelee vimmatusti suorasta pudotuspelipaikasta. Sportilla ei ole enää suurempia panoksia tälle kaudelle, mutta ei vaasalaisryhmä luovu pisteistä noin vain.

Seuraa Heitä

Mikael Ruohomaa #13 | Frölunda

Keskushyökkääjä

Jonne Tammelan ja Kasperi Kapasen keskellä viilettävä hyökkääjä pelasi aktiivisesti HIFK:ta vastaan tiistaina. Nuorisoketju jäi tuossa ottelussa vaille tehopisteitä, ehkäpä Sportia vastaan helähtää?

Toni Leinonen #25 |

Laitahyökkääjä

Siirtyi HIFK:sta Sportiin ja pelasi ensimmäisen ottelunsa vaasalaispaidassa tiistaina Tapparaa vastaan. Ei päässyt vielä pisteille, mutta meno näytti jo varsin mainiolta. Oli kentällä molempien Sportin maalien aikana.

» Lähetä palautetta toimitukselle