HPK saa lauantaina paikallisvieraita

LIIGA / Ennakko
Jukka Rautakorpi johdattaa suojattinsa lauantaina HPK:n kimppuun.
Kuva © Jarno Hietanen
Hämeenlinnassa nahistelevat lauantaina HPK ja Tappara.

Rinkelinmäellä nähdään lauantaina paikallisvääntö. Isäntäjoukkue HPK saa vieraakseensa Tapparan.

Kotijoukkue Hämeenlinnan Pallokerholle lauantain peli Tapparaa vastaan on jo toinen kahden peräkkäisen päivän aikana. Perjantaina Kerho mitteli Lappeenrannassa SaiPaa vastaan ja nyt lauantaina oranssipaidat kohtaavat Tapparan.

HPK on aloittanut kautensa kohtalaisesti. Kerho on sarjataulukon sijalla kuusi ja joukkue on voittanut neljästä pelaamastaan ottelustaan kaksi. Edellisen pelinsä Pallokerho hävisi perjantaina SaiPaa vastaan maalein 3-1.

Tappiollinen peli SaiPaa vastaan ei hämeenlinnalaisittain lupaa kovin hyvää. HPK pelasi SaiPaa vastaan varsin haluttomalla asenteella ja Kerhon pelaajien onkin otettava itseään reippaalla otteella niskasta kiinni, mikäli aikovat lauantaina Tapparan kaataa.

Kerhon ylivoima ei ole toiminut

Kerhon paketti ei ole vielä lähellekään valmis ja petrattavaa löytyy monelta pelin osa-alueelta. Hämeenlinnalaisten hyökkäyspelaaminen on kangerrellut alkukauden aikana, ylivoimapelaaminen on ollut heikkoa ja luistimetkaan eivät kovin sulavasti liikkuneet ainakaan SaiPa-pelissä.

Ylivoimillaan HPK ei ole viimeistellyt vielä ainuttakaan maalia. SaiPaa vastaan Kerho oli perjantaina melko aseeton ja HPK nujertui lappeenrantalaisille maalein 3-1. Lauantain Tappara-pelin kannalta voi olla ratkaisevaa kuinka Pallokerho on kyennyt tappionsa lappeenrantalaisille käsittelemään yhden yön aikana.

Onko tappio SaiPaa vastaan kyetty nollaamaan? Entä onko SaiPa-tappio tuonut lisää tarmoa oranssipaitaisten puntteihin?

Rinkelinmäellä lauantaina vierailevan Tapparan kausi on puolestaan käynnistynyt yskähdellen. Tamperelaiset majailevat sarjataulukossa vasta kymmeninsinä ja Tappara on voittanut tällä kaudella vain kerran. Toistaiseksi ainoan voittonsa kirvesrinnat nappasivat tiistaina, kun joukkue kaatoi KalPan maalein 1-0.

Pelejä Tapparan tilille on tähän mennessä kertynyt kolme kappaletta. Tapparan peliesitykset eivät ole vielä olleet kovin mairittelevia. Tamperelaisjoukkueen ongelmana on ollut viimeistely, sillä kirvesrinnat ovat nakuttaneet yhteensä vain viisi maalia pelaamissaan kolmessa ottelussaan.

Ainoan voittonsakin Tappara nappasi niukin naukin. KalPa nujertui tämän viikon tiistaina täpärin 1-0-lukemin ja ainokaiseksi jääneen osumansa Tappara maalasi, kun taistoa oli pelaamatta vain minuutti ja viisi sekuntia. Maalin pamautti Kristian Kuusela.

Tapparalla riittää petrattavaa

Tapparan hyökkäyspelaaminen ei ole ollut kovin laadukasta. Tapparan hyökkäyspelaaminen ei ole ollut riittävän suoraviivaista ja syöttöpelaaminen on ollut heikkoa. Esimerkiksi KalPaa vastaan Tappara viljeli paljon harhasyöttöjä ja menetti monesti kiekon vastustajalleen.

Petrattavaa Tapparalla riittää hyökkäyspelaamisen lisäksi myös pelin rakentelussa, avauspelaamisessa ja erikoistilanteissa.

Tiistain kamppailu KalPaa vastaan oli Tapparalta kyllä jo lupauksia herättävä. Voiton lisäksi tamperelaiset olivat onnistuneet nostattamaan pelitasoaan. Tappara väänsi KalPaa vastaan tiukan ja kovatasoisen taiston, jossa kirvesrinnat onnistuivat pistämään kropastaan kaiken likoon.

HPK ja Tappara vääntävät paremmuudestaan lauantaina. Kerhon riveistä uupuu ylävartalovammasta toipuva Tuomas Vänttinen ja Jyri Niemi sekä Jesse Saarinen. Tapparan rivistöstä saattaa olla pois tiistain KalPa-kamppailussa loukkaantunut Pekka Saravo.

Seuraa Heitä

Craig Schira #6 | Rögle

Puolustaja

Kerhoon täksi kaudeksi värvätty kanadalaispakki on esittänyt lupaavia ja viihdyttäviä otteita hämeenlinnalaispuolustuksessa. Vaikuttaa siltä, että Schirasta voi vielä tulla olemaan paljonkin iloa ja hyötyä Pallokerholle. Kannattaa siis panna Schira tarkkailuun.

Jarkko Malinen #21 |

Keskushyökkääjä

25-vuotias hyökkääjä on ollut Tapparan alkusyksyn yllättäjiä. On mennyt edelliskauden jälkeen paljon kehityksessään eteenpäin ja se on poikinut suurempaa vastuuta Tapparan hyökkäyksestä. Malinen on napsinut tähän asti tililleen kolme syöttöpinnaa ja niiden turvin mies on kirvesrintojen toiseksi paras pistemies. Jatkuvatko Malisen hyvät otteet lauantaina?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

HPK M S P
1.Ville Viitaluoma 4 1 5
2.Craig Schira 1 3 4
3.Juha Kiilholma 2 1 3
4.Juha Koivisto 0 3 3
5.Borna Rendulic 1 2 3
Tappara M S P
1.Jarkko Malinen 0 3 3
2.Antti Erkinjuntti 0 2 2
3.Nick Bailen 0 2 2
4.Olli Palola 2 0 2
5.Kristian Kuusela 2 0 2

» Lähetä palautetta toimitukselle