Isä, poika ja Ilves

LIIGA / Ennakko
Kapasten nuorempi painos pääsee jälleen askiin.
Kuva © Teemu Soini
Kärki- ja jumbojoukkueen kohtaamiset eivät yleensä ole niitä kierroksen odotetuimpia kamppailuja. Kotiyleisöllä on kuitenkin oma mielenkiintonsa seurata peliä, kun Ilves saa vastaansa kahden sukupolven Kapasia.

KalPa on ottelun selvä suosikki. Kuopiolaiset kävivät sarjassa hetken piikkipaikalla, mutta Jokerit otti perjantaina jälleen oman paikkansa sarjakärjessä yhden pisteen erolla kuopiolaisiin.

Ilves jatkaa rämpimistään sarjan kellarikerroksessa. Tupsukorvat väläyttelevät ajoittain, mutta viime aikoina pelistä on ollut punainen lanka pahasti kateissa. Eroa toiseksi viimeisenä olevaan Pelicansiin on jo 10 pistettä, tosin tamperelaiset ovat pelanneet kaksi ottelua lahtelaisia vähemmän.

KalPan komea voittoputki katkesi tiistaina kotona Lukkoa vastaan. Altavastaajan asemassa Kuopioon saapuneet raumalaiset saivat vastaansa huonosti valmistautuneen ja ehkä hieman ylimielisenkin isäntäjoukkueen. Maalintekovaikeuksista kärsinyt KalPa kuitenkin kuittasi tappion hienosti torstaina, kun joukkue takoi IFK:n verkkoon peräti kuusi maalia.

Lukko-peli oli joukkueelle sen verran mainio näpäytys, että vastaavanlaiseen leijumiseen joukkue tuskin toistamiseen enää tällä viikolla syyllistyy. Tiistainen tappio teki varmasti ihan hyvää tässä vaiheessa kautta ja toimi mainiona opetuksena. Tasaisessa sarjassa ei sovi vähätellä ketään.

Ilves pystyy hyvänä päivänä pelaamaan tasaisen ottelun mitä tahansa liigajoukkuetta vastaan. Voittoja tulee välillä ilahduttavan pirteällä esityksellä, mutta otteita leimaa selkeän pelitavan puute. Jos pelaajilla ei ole kunnolla selkäytimessä, kuinka missäkin tilanteessa tulee puolustaa tai toimia kiekollisena, voittaminen on keskimääräistä vaikeampaa.

Tilanteen sekavuus ei paranna osakkeita vieraskaukalossa ja vieläpä kiekollista KalPaa vastaan. KalPan kiekkokontrolliin pohjautuva pelitapa on vieläpä monipuolistunut sen verran, että pelaajilla on entistä enemmän variaatioita edetä hyökkäysalueelle vastustajan tilanteen mukaan. Ilveksen pelin sekavuudesta kertoo paljon se, että jopa ylivoimalla kiekon roiskaiseminen päätyyn on normaali vaihtoehto, jos muuta ei paineettomassa tilanteessa keksitä.

Ville Kolppanen on Ilves-maalilla kenties joukkueensa tärkein pelaaja. Nuori vahti on pystynyt esittämään liigatasolla mainioita otteita. Tupsukorvien oma kasvatti tuskin selvinnee ilman suihkussa käyntiä, jos kenttäpelaajat eivät saa esteltyä hyvävireisten kilpipaitojen vyörytystä kohti maalia.

Ilvekseltä sivussa ovat loukkaantumisten takia Masi Marjamäki ja Miro Hovinen. Kai Kantola odottaa vielä lopullista tuomiotaan torstaisesta pimenemisestään SM-liigan kurinpitoelimeltä. Kuopiossa miestä ei kentällä nähdä.

Kotijoukkueelta poissa ovat loukkaantumisten takia Jasse Ikonen ja Ossi Saarinen. Luottomiesten tilalle hyppää Kasperi Kapanen, joka pelaa illan ottelussa neloskentällisessä. Näin omistaja-kapteeni Sami Kapasen pitkäaikainen haave toteutuu, ja NHL-konkari pääsee pelaamaan poikansa kanssa samassa ottelussa SM-liigaa.

Odotettavissa on, että Niiralan kotiyleisö saa nähdä näytösluonteisesti kahden sukupolven Kapasia jossain vaiheessa yhtä aikaa kentällä.

Seuraa Heitä

Antti Hölli # |

Laitahyökkääjä

Debytoi torstaina Ilves-paidassa. LeKissä alkukauden pisteitä mättänyt Kangasalan mies ei vielä Kärppiä vastaan ihmeitä esittänyt, mutta voi olla vielä tehojen muodossa iso apu Ilvekselle.

Sami Kapanen #24 |

Laitahyökkääjä

Pelaa illalla ykköskentässä ja edellisten otteluiden perusteella täysin ansaitusti. Veteraani on vertymässä hyvään iskuun.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

KalPa M S P
1.Sami Kapanen 3 3 6
2.Sakari Salminen 1 4 5
3.Jukka Voutilainen 3 2 5
4.Antti Kerälä 1 2 3
5.Tommi Miettinen 1 2 3
Ilves M S P
1.Antti Kangasniemi 2 2 4
2.Ville Korhonen 1 2 3
3.Kai Kantola 0 3 3
4.Matias Sointu 2 1 3
5.Lassi Kokkala 2 0 2

» Lähetä palautetta toimitukselle