Haapakoski palaa voitokkaana Jokipoikien penkin taakse

MESTIS / Ennakko
Haapakoski palaa Malmön-matkalta Jokipoikien penkin taakse.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Joensuun keskiviikkoillassa kohtaavat Mestiksessä sijoilla seitsemän ja yhdeksän olevat Jokipojat ja LeKi. Pistetarve on kummallakin akuutti, joten peli tulee olemaan todella tärkeä kummallekin.

Jokipojat on vielä hyvissä asemissa kamppailemaan jopa pudotuspelien kotiedusta. Matkaa neljänteen sijaan on vain neljä pistettä. Vierasjoukkue LeKi yrittää puolestaan vielä pyristellä pudotuspeleihin mukaan. Sijat 8-12 ovat jääneet jo kauas edellä olevista seitsemästä joukkueesta ja viimeisestä paikasta taistelevat Kisa ja Kiekko-Vantaa. Sarjan kolme viimeistä joukkuetta ovat jo vähintään kuuden pisteen päässä.

Jokipojat ja LeKi ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Lempääläläiset ovat vieneet molemmat kohtaamiset nimiinsä, kertaalleen kummankin kotikentällä.

Joensuulaisten päävalmentaja Mikko Haapakoski palaa joukkueen penkin taakse voitokkaan nuorten MM-kisamatkan jäljiltä. Joukkue pelasi Haapakosken poissa ollessa neljä ottelua, joista kertyi kolme voittoa ja yksi tappio. Haapakoski on mietteliäänä paluunsa suhteen, koska edelliselläkin kerralla miehen palattua nuorten kisoista joukkueen hyvä vire katkesi.

− Edellisen kerran, kun minä tulin takaisin nuorten MM-kisoista kaksi vuotta sitten, niin pojilla oli niin hirveä näytönhalu, että peli meni ihan höpöksi. Siinä ei ollut mitään voittavan pelin elementtejä, vaikka joukkue oli pelannut sitä ennen upean jakson. En voi tietää, kuinka nyt käy, mutta toivottavasti suunta on taas eteenpäin, Haapakoski toteaa verkkolehti Mehtimäkeläiselle.

Vierasjoukkue LeKin viime aikojen vire on ollut huono. Viimeiseen 10 peliin on mahtunut vain kaksi voittoa ja yhden pisteen tuonut jatkoaikatappio. Muissa peleissä joukkue on hävinnyt. Oma pää on vuotanut uhkaavasti ja oma maalinteko on ollut vaihtelevantasoista. Runsas pelaajakierrätys on myös tuonut oman lusikkansa soppaan.

Keskiviikon ottelun oleellisiin teemoihin kuuluvatkin Jokipoikien hyvän vireen säilyminen Haapakosken paluun jälkeen, Kisan puolustuksen pitävyys ja hermojen kestävyys. Kummallakin joukkueella on akuutti pistetarve, joten se saattaa purkautua hermostuneena pelaamisena ja epävarmoina suorituksina. Se, miten joukkueet pystyvät käsittelemään nämä asiat, ratkaisee paljon.

Jokipojilta ainoa varma poissaolija on hyökkääjä Oula Uski. Lempääläläisten kokoonpano selviää tuttuun tapaan varmuudella vasta pelipäivän aamuna.

Seuraa Heitä

Jakub Sramek #61 |

Hyökkääjä

Tšekkitaituri palasi loukkaantumiseltaan kehiin ja iski heti maalin Sportin verkkoon. Tehoja kaivataan myös jatkossa, sillä ratkaisuvoima on ollut pitkälti kahden miehen harteilla.

Toni Niemi #2 |

Puolustaja

Joukkueen kapteeni on oleellisessa osassa joukkueen rivien kasassa pitämisessä laajan pelaajakierrätyksen aikana. Edustaa kokemusta ja johtajuutta Kisan puolustuksessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle