Löytääkö LeKi uusia ratkaisijoita?

MESTIS / Ennakko
Löytyisikö tästä iloisesta joukosta perjantai-illan sankaria?
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Lempäälän Kisa matkaa udistetulla ryhmällä Joensuuhun, paikkaan, josta eivät pisteet koskaan irtoa helpolla. Tuskin perjantainakaan, sillä Jokipojilla on hyvä jakso meneillään.

Joensuun Jokipojat ja Lempäälän Kisa kohtaavat ensimmäisen kerran kuluvalla kaudella perjantaina Joensuussa. Joukkueet ovat sarjataulukossa pisteen päässä toisistaan, ja kaksikko on pelannut saman määrän otteluita.

Viime kierroksen jälkeen, kun Jokipojat voitti Peliitat ja LeKi huilasi, muuttuivat sarjasijoitukset Joensuussa viidenneksi ja Lempäälässä pudottiin seitsemänsiksi.

Kuntokäyrä näyttää joensuulaisten kannalta pelottavankin hyvältä. Kuudesta viime pelistään se on hävinnyt ainoastaan Sportille, joka keikkuu kakkosena Mestiksessä. LeKi puolestaan on hävinnyt kolmesti putkeen, joista tosin kaksi voittomaalikilpailun jälkeen.

Huolestuttavampi asia Kisan kannalta on, löytääkö se uusia vastuunkantajia jo tähän hätään, kun Jussi Halme, Niclas Lucenius ja Jussi Makkonen lähtivät kaikki kerralla Liigaan. Se tarkoittaa, että kokoonpanoon nousee Suomi-sarjaa pelanneita pelimiehiä, ja kaverit kuten Olli Henriksson saavat näyttömahdollisuuden ja lisää peliaikaa.

– Kyllähän sieltä on kovia pelaajia lähtenyt, mutta laadukas joukkue se on edelleen. Emme tosin ole vielä hirveästi perehtyneet siihen, mitä LeKi tekee. Se kuitenkin on olennaisinta, mitä me itse teemme, painottaa Jokipoikien päävalmentaja Mikko Haapakoski verkkolehti Mehtimäkeläisessä.

LeKiltä puuttuvat kokoonpanosta vielä ainakin loukkaantuneet Lassi Mattila, Eero Savilahti ja Antti Hildèn. Lukko lainaa LeKille kaksi nuorta pelaajaa, kun puolustaja Roni Viirlas ja hyökkääjä Eetu Koski saapuvat Lempäälään ja ovat mukana jo Jokipojat-ottelussa. Maalivahtitilanne on auki tavalliseen tapaan, mutta LeKi-vahtien keskinäisessä kilvassa Jarno Laitinen on Tomas Kralia himpun edellä viime matsien otteiden perusteella.

Ärjypaitojen veräjää vartioinee kanadalainen Daniel Spence, joka takasi joukkueelleen voiton Peliitoista keskiviikkona. LeKistä Mestis-uransa aloittanut Mikael Ruohomaa palasi Joensuuhun täksi kaudeksi ja on heti alkukaudesta pistepörssin kärkipäässä. Hän on avainasemassa perjantainkin kamppailussa, sillä hänet LeKin on pysäytettävä, jos Kisa mielii ottelusta voiton ottaa.

Joensuulaisten kokoonpanosta puuttuu varmuudella pelikieltoaan kärsivä Heikki Puustinen. Keskiviikon Peliitat-kamppailussa huilivuorossa olivat Oula Uski ja Ville Halonen, ja voi olla, että rotaation myötä heille aukeaa pelipaikka viikonlopun otteluihin.

Peli kulminoitunee muutamaan seikkaan. Löytääkö LeKi uusia ratkaisijoita ja maalintekovoimaa? Peruspelissä se pärjää, mutta viimeksi Peliittoja vastaan kiekkoa ei saatu tarpeeksi useasti maaliin. Jokipoikien viime kotiottelussa oli yli 2000 katsojaa. Jos he saavat jälleen samanlaisen kotiyleisön, voi heitä olla todella vaikea lyödä.

Seuraa Heitä

Mikael Ruohomaa #13 | Frölunda

Keskushyökkääjä

Keikkuu pistepörssin kärkisijoilla ja hamuaa varmasti lisää pinnoja. Lisälatausta saanee myös ex-seuran kohtaamisesta.

Roni Viirlas #6 |

Puolustaja

Toinen LeKin neljän ottelun ajaksi saapuvasta Lukko-lainasta. Kuinka soveltuu Kisa-palettiin?

» Lähetä palautetta toimitukselle