Jatkaako Jokerit SaiPan alavirettä Markkasen juhlapelissä?

LIIGA / Ennakko
Joukkueen kultakypärää edellisessä ottelussa kantoi Jere Karalahti. Olisiko tätä uskonut moni syyskuun puolivälissä?
Kuva © Miro Pesonen - http://karhuvaari.kuvat.fi
Vahvan alkukauden pelannut Lappeenrannan Saipa saapuu tiistaina Ilmalaan kolmen ottelun tappioputkessa. Isäntäjoukkue Jokerit puolestaan ei ole päävalmentaja Tomek Valtosen aikakaudella jäänyt täysin pisteittä vielä kertaakaan. Tiistain ottelussa SaiPa-vahti Jussi Markkanen saa täyteen 400:n liigapelinsä.

Kuntokäyrät

Kotijoukkue Jokerit on ollut vuodenvaihteessa kovassa vireessä. Joukkue on jäänyt joulutauon jälkeen ainoastaan kerran ilman täyttä pistepottia, kun se viime viikolla hävisi kotonaan Tapparalle vasta rankkareilla. Uusi valmennusjohto Tomek Valtosen ja Pasi Nurmisen johdolla on vaatinut ennen kaikkea pelin nopeutumista sekä ennakkoluulotonta tekemistä, näennäisen puuhastelun sijaan. Vaikka maalinteko on ollut edelleen hankalaa, sai joukkue iskettyä kuitenkin perjantaina vierasottelussa neljä maalia HPK:n verkkoon. Ennen kaikkea slovakkihyökkääjä Ladislav Nagy on ollut joulun jälkeisissä peleissä tehokas.

Vierailija SaiPan tilanne on täysin päinvastainen. Alkukaudella vahvasti pelannut joukkue on keskellä kauden pisintä tappioputkea. Joukkueen pelaaminen on ollut kolmessa viimeisessä ottelussa tukkoista ja virkamiesmäistä. Eniten parannettavaa on ennen kaikkea Ville Kohon johtamalla ykkösketjulla, joka on viimeisissä otteluissa ollut täysin hukassa. Päävalmentaja Pekka Tirkkonen pyrki edellisessä Blues-ottelussa herättelemään joukkuettaan sekoittamalla ketjukoostumuksia, mutta joukkueen tehokkuuteen sillä ei ollut toivottua vaikutusta.

Ratkaisun paikat

SaiPa on ollut Jokereille hankala vastus jo usean vuoden ajan, joten se tarjoaa jälleen uusiutuvalle isäntäjoukkueelle hyvän mittarin omasta tasosta. Jokerien puolustuspeli on ollut jämäkkää läpi kauden, mutta joukkueen perisynti on ollut tehoton hyökkäyspelaaminen. Vierailijoiden pieni alavire tarjoaa Jokereille oivan tilaisuuden terästää myös maalintekoa jos vain joukkueen asenne on kunnossa.

Lappeenrantalaisten puolustuspeli on viimeisissä otteluissa ollut ainakin tulosten valossa heikkoa. Tästä osoituksena 13 päästettyä maalia kolmessa viimeisessä ottelussa. Jos joukkue pystyy terävöittämään oman pään pelaamisesta, on sillä mahdollisuudet ottaa täysi pistepotti mukaansa Ilmalasta.

Ylivoimapelaaminen on ollut molemmilla joukkueilla tahmeaa. Jokerien ylivoimapeli ei ole toiminut kunnolla koko kautena toivotulla tavalla. Ennen kaikkea nuorten MM-sankari Teuvo Teräväisen sekä Teemu Erosen poissaolot ovat haukanneet ylivoimasta ison osan mielikuvitusta.

Myös vierailija SaiPan ylivoima on ollut viimeisissä otteluissa tukkoista. Joukkueen ylivoimapeli on vaikuttanut hieman väkinäiseltä ja ollut tuloksellisesti yhtä heikkoa ja tehotonta kuin joukkueen muukin suorittaminen.

Kokoonpanot

Loukkaantumisten kanssa koko loppusyksyn ja alkutalven taistellut Jokerit joutuvat edelleen odottamaan parhaan mahdollisen kokoonpanon saamista jalkeille. Poissa ovat varmuudella nuorten MM-kisarasituksesta toipuvat Teräväinen ja Esa Lindell, sekä loukkaantumisista kärsivät puolustajat Ossi Väänänen, Teemu Eronen sekä Jeremy Dehner. Perjantain HPK-kamppailusta olivat poissa Janne Lahti ja Nichlas Hardt, joiden pelaaminen tiistaina on kuitenkin mahdollista.

Vierailija SaiPan kokoonpanosta ovat poissa Samuli Piipppnen, Rony Ahonen sekä Stefano Giliati.

Vierailijoiden maalille tekee todennäköisesti paluun liigan veskari-eliittiin kuuluva Jussi Markkanen, joka pelaa tiistaina 400:n liigapelinsä.

Seuraa Heitä

Niko Peltola #70 |

Puolustaja

Lainasopimuksella pelaava Peltola on ollut varsin positiivinen suorittaja pelaamissaan Jokeri-otteluissa. Puolustaja pelaa ennakkoluulottomasti ilman isoja virheitä, ja omaa potentiaalia myös tehipisteille.

Jesper Piitulainen #54 | Jukurit

Laitahyökkääjä

Oli ehdolla joulukuun pelaajaksi, mutta tittelin vei lopulta kärppävahti Jussi Rynnäs. Menetti ketjuloton seurauksena paikkansa joukkueen ykkösketjussa, joten nyt tasonnoston paikka.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Jokerit M S P
1.Ladislav Nagy 2 3 5
2.Riku Hahl 0 4 4
3.Mikko Kousa 0 3 3
4.Jere Karalahti 2 1 3
5.Henrik Koivisto 2 1 3
SaiPa M S P
1.Patrick Davis 1 2 3
2.Tomi Leivo 2 1 3
3.Per Savilahti-Nagander 1 1 2
4.Dan Spang 0 2 2
5.Sami Venäläinen 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle