Jokereiden viimeinen vierailu Kisapuistossa - Vai onko?

LIIGA / Ennakko
Janne Tavi on varmasti Jokeri-puolustuksen kiusana illan kamppailussa.
Kuva © Miro Pesonen - http://karhuvaari.kuvat.fi
Kahden ottelun voittoputkessa seilaava SaiPa saa viimeistä kertaa runkosarjan aikana vastaansa Helsingin Jokerit. Kotikentällään SaiPa ei kuitenkaan ole viime aikoina ollut se sama SaiPa, joka kauden ensimmäisellä puoliskolla laittoi joukkuetta kuin joukkuetta siihen kuuluisaan käkättimeen.

Kotonaan suorastaan luokattomasti Lukkoa vastaan viikko sitten pelannut SaiPa esitti piristymisen merkkejä vieraskiertueellaan Helsingissä ja Kuopiossa. Kahdeksan tehtyä pelitilannemaalia on erinomainen suoritus verrattuna esimerkiksi joukkueen edelliseen neljään kotiotteluun, jossa joukkue on onnistunut tekemään yhteensä saman verran maaleja.

Illan kamppailu Jokereita vastaan on SaiPalle viimeinen runkosarjan osalta, mutta etenkin SaiPa-kannattajien mielissä Jokereiden kohtaaminen tulevissa pudotuspeleissä olisi jotain erityistä. Etenkin, kun edellisen kerran joukkueet niissä karkeloissa kohtasivat eteni SaiPa eteenpäin siitä ottelusarjasta.

Vielä helmikuun ajalta ilman täyttä pistepottia oleva Jokerit saapuu täpötäyteen Kisapuistoon sisuuntuneena. Edellisessä kamppailussa JYP:iä vastaan Jokerit epäonnistuivat maalinteossa, vaikka paikkoja joukkueelle tarjoiltiin liukuhihnalta.

Jos viime otteluissa maalinteko on Jokereilta tökkinyt, on puolustus sen sijaan toiminut hyvällä tasolla. Omalta alueeltaan nopeasti kiekkoa eteenpäin toimittava Jokeri-puolustus voi aiheuttaa harmaita hiuksia SaiPan puolustukselle, jos se saa kiekkoa pelattua vauhdissa oleville hyökkääjilleen.

Ratkaisevassa asemassa ylivoimapeli

Kotijoukkueen ylivoimapeli on toiminut erinomaisella tasolla. Kahden ottelun otannalla laskettuna joukkueen tekemästä kahdeksasta maalista peräti puolet on tullut yhden miehen ylivoimalla.

Joukkueen ylivoimakoostumus Ville Kohon johdolla on paljon vastuussa, sillä runkosarjan viimeinen viidennes ei ole se kohta runkosarjasta, jolloin ylivoimapeli saa tökkiä. Hyvä esimerkkinä ylivoiman tahmeudesta kotikentällä kertoo se, että kotonaan SaiPa ei ole ylivoimalla onnistunut tekemään maalia lähes kolmeen viikkoon.

Edelleen kuudella terveellä puolustajalla pelaava SaiPa joutuu kuitenkin kuormittamaan puolustustaan huomattavasti, huippuna joukkueen tähtipuolustaja Ryan Glenn, joka pelaa hirmuisia minuutteja ottelua kohden. Vaikka kotijoukkue onkin selvinnyt pahimmasta loukkaantumiskierteestään, on sillä edelleen puolisen tusinaa pelaajaa kursittuna laastareihin ja sideharsoon.

Samaa otantaa käyttäen Jokereiden ylivoiman ruuti on myös ollut kuivaa. Joukkueen ykkösylivoimassa pelaava viisikko Karalahti, Teräväinen, Nagy, Hahl ja Hardt on onnistunut samalla prosentilla kuin SaiPakin.

Jokerit saapuu Lappeenrantaan ilman Sotšin olympialaisiin valittuja Ossi Väänästä ja apuvalmentaja Hannu Virtaa. Kaukaloon sen sijaan palaa kolmisen viikkoa polvivamman vuoksi sivussa ollut Janne Lahti. Lisäksi Jokerit saa rivistönsä kahden ottelun pelikieltonsa sovittaneen Antti Tyrväisen.

Seuraa Heitä

Ville Koho #8 |

Keskushyökkääjä

Koho palasi sairastuvan puolelta edelliseen KalPa-kamppailuun ja heilutti heti verkkoa kahdesti. Heiluuko verkko astetta kovempaa vastustajaa vastaan?

Nichlas Hardt #43 | Linköping

Laitahyökkääjä

Neljän ottelun pisteputkessa oleva Hardt on aina vaarallinen kiekon saadessaan. Jatkaako tanskalaishyökkääjä putkeaan SaiPan kustannuksella?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

SaiPa M S P
1.Simo-Pekka Riikola 0 4 4
2.Janne Tavi 1 3 4
3.Ryan Glenn 2 2 4
4.Jesse Mankinen 2 1 3
5.Ville Koho 2 1 3
Jokerit M S P
1.Ladislav Nagy 5 3 8
2.Teuvo Teräväinen 1 7 8
3.Jere Karalahti 0 5 5
4.Steve Moses 1 3 4
5.Broc Little 2 1 3

» Lähetä palautetta toimitukselle