Siipirikkoiset helsinkiläiset saavat vieraita idästä

LIIGA / Ennakko
Jere Karalahden maalitili on vielä avaamatta tämän kauden osalta. Joko torstaina osuu?
Kuva © Miro Pesonen - http://karhuvaari.kuvat.fi
Varsin ehjällä miehistöllä alkukauden pelannut Jokerit joutuikin maaottelutauon jälkeen yllättäen keskelle pientä loukkaantumissumaa. Ensimmäisen pelinsä maaottelutauon jälkeen pelaava SaiPa pääsee haastamaan hieman siipirikkoiset isännät torstaina tuoreilla jaloilla.

Isäntäjoukkue Jokerien osalta maajoukkuetauko oli odotettua harmaampi kokemus. Ensinnäkin eri maajoukkuekomennukset veivät ison osan joukkueen pelaajista pois harjoitusvahvuudesta, ja toisekseen maaotteluiden jälkeen tuomisina oli ikäviä loukkaantumisuutisia. Näistä ehdottomasti ikävin on ykköshyökkääjä Steve Mosesin pitkä poissaolo. Lisäksi isäntien hyökkäyksestä puuttuvat ainakin Riku Hahl, Antti Tyrväinen sekä Semir Ben-Amor.

Vakiomiesten poissaolo kuitenkin tarjoaa vastuuta uusille pelaajille, joista tiistaina parhaiten esillä oli hyökkääjä Jere Karjalainen viimeistellessään liiga-uransa avausmaalin. Myös Aleksi Mustonen ja Joel Kiviranta selviytyivät ottelusta puhtain paperin. Yksi tulokkaista pudonnee torstaina kuitenkin pois kokoonpanosta Jarkko Ruudun tehdessä paluun tiistain pelikiellon jälkeen.

Isäntien maalivahtivalinta torstain otteluun saattaa kohdistua SaiPassa alkukaudella pelanneeseen Miika Wiikmaniin, mutta lopullinen valinta selviää vasta kokoonpanojen tullessa julki. Tiistain tappiopelissä Espoon Bluesia vastaan Leland Irving ei ollut ihan totutun vakuuttava, vaikka tappiota ei hänen piikkiinsä voikaan laittaa.

Mikä on SaiPan ilme tauon jälkeen?

Vierailija SaiPa on ollut alkukaudesta varsin tasainen suorittaja, ja tämän myötä joukkue keikkuukin varsin korkealla sarjataulukossa. Joukkueella on myös varsin voitokas lähihistoria kohtaamisissa Jokereita vastaan. Tämän myötä levänneillä lappeenrantalaisilla on oiva tilaisuus haastaa tosissaan isännät taistelussa sarjapisteistä. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi SaiPan hyväksi voittolaukausten jälkeen.

Vieraiden alkukauden tärkein yksittäin pelaaja on ollut ehdottomasti paluumuuttajamaalivahti Jussi Markkanen. Ennen taukoa joukkueen ykköstorjuja joutui sairastelun myötä antamaan pelivuoron välillä Jokereihin siirtyneelle Wiikmanille, mutta on varmasti tauon jälkeen jälleen pelikunnossa.

Saipan loukkaantumistilanne on muutenkin varsin valoisa, joten joukkue pääsee haastamaan Jokerit käytännössä parhaalla kokoonpanollaan.

Seuraa Heitä

Jere Karjalainen #21 | Augsburger Panther

Laitahyökkääjä

Pelasi tiistaina vahvan ottelun, jossa syntyi myös liigauran avausmaali. Sai vastuuta myös ylivoimalla, joten pisteiden tehtailu saattaa saada jatkoa.

Patrick Davis #71 |

Oikea laitahyökkääjä

Liigan maalintekijöiden eliittiä. Ennen taukoa oli naapuriseura HIFK:n kiusana, toistaako saman Jokerien kustannuksella?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

SaiPa M S P
1.Janne Tavi 2 2 4
2.Per Savilahti-Nagander 1 3 4
3.Patrick Davis 2 1 3
4.Jesse Mankinen 2 1 3
5.Ryan Glenn 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle