Kanadan vahva alku kaatoi Suomen
Suomen avausottelu nuorten MM-kisoissa Buffalossa päättyi 2-4-tappioon Kanadalle. Kanada otti ottelun käsiinsä alkuminuuteista lähtien, eikä Suomi onnistunut kuromaan takamatkaan missään vaiheessa kiinni, vaikka kahdesti maalin päähän pääsikin.
Suomen maalia avausottelussa vartioi Ukko-Pekka Luukkonen.
Kanada tuli ottelun alussa vauhdilla Suomen päähän.
Juha Jääskä sai kanadalaispelaajan tähtäimeensä.
Boris Katchouk iski ottelun avausmaalin läpiajosta.
Maali sai runsaslukuisen kanadalaisyleisön repeämään liitoksistaan.
Katchoukin maali hyväksyttiin vasta videotarkistuksen jälkeen.
Juuso Välimäki oli eri mieltä saamastaan huitomisjäähystä.
Kanadan Jordan Kyrou kyyristymässä aloitukseen.
Mahtavan kiekkoilijanimen omaava Sam Steel vei Kanadan jo 2-0-johtoon kuuden minuutin pelin jälkeen.
Harvalukuinen suomalaiskannattajaosastokin sai aihetta hymyyn Aleksi Heponiemen maalin jälkeen.
Suomen ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, kun Drake Batherson vei Kanadan kahden maalin karkumatkalle.
Ukko-Pekka Luukkosen iltapuhde ei ollut helppo.
Jussi Ahokas ohjeistamassa Eeli Tolvasta mainoskatkon aikana.
Henri Jokiharju toi ylivoimamaalillaan Suomen jälleen maalin päähän.
Suomen kapteeni Juuso Välimäki kampesi Kanadan Tyler Steenbergenin jään pintaan.
Taylor Raddysh näytti tuuletusmallia 4-2-maalinsa jälkeen.
Välimäen kuti jäi ns. piippuun, kun kanadalaispelaaja sai mailansa laukauksen väliin.
Kristian Vesalainen ajoi lennokkaasti maalille.
Suomen 3-4-kavennus oli millimetrien päässä.
32 kertaa torjunut Carter Hart oli Kanadan parhaimmistoa.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Artikkeli
U20 MM-kisat, lohkoennakko A-lohko: Nuoret Leijonat Ruotsin ja Kanadan haastajana
MAAJOUKKUE | 25.12.2023 7:00
Uutinen
Konsta Helenius tekee historiaa − pelaa ensimmäisenä suomalaisena kolmet MM-kisat samalla kaudella
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 19:12
Uutinen
Viittä Kanadan U20 MM-joukkueen pelaajaa kehotettu antautumaan poliisille – pelaajia odottaa syyte seksuaalirikoksesta
MAAJOUKKUE | NHL | Muut Sarjat | 24.1.2024 19:42
Artikkeli
Nuorten Leijonien pelaaja-arviot: Kapteeni käski, puolustus petti ja hyökkäys hämmensi
MAAJOUKKUE | 8.1.2024 11:54