Kanada voittoon avauksessa - kohahduttavia tilanteita kentän molemmissa päissä

MAAJOUKKUE / Raportti
Boris Katchoukin läpiajo päättyi lopulta kohahduttaneeseen maaliin.

Kanadan avausmaali hyväksyttiin videotarkastuksen jälkeen. Boris Katchouk murtautui puolustajien Urho Vaakanaisen ja Kasper Kotkansalon välistä läpiajoon ja lopulta kiekko meni maaliin. Katchouk törmäsi tilanteessa maalivahti Ukko-Pekka Luukkoseen ja sen jälkeen maaliin, joka siirtyi pois paikaltaan. Tilanteen jälkeen päätuomari näytti maalia, ja yhdysvaltalainen videotuomari vahvisti tuomion puhelinsoiton jälkeen.

Kolmannessa erässä kiekko oli pomppia Kanadan maaliin, mutta Cal Foote onnistui pelaamaan kädellään kiekon pois maaliviivalta. Kiekko ei käynyt kokonaan maaliviivan yli, eikä tilanteessa ollut myöskään kiekon sulkemista, joka olisi merkinnyt rangaistuslaukausta Suomelle.

Kaikkiaan Suomi oli merkittävimmin perässä pelinopeuden ja suoraviivaisuuden kanssa, vaikka laukaukset olivatkin tasaiset 32−31 Kanadan hyväksi.

Nuoret Leijonat pääsi ylivoimalle kolmen minuutin jälkeen. Ylivoima pyöri Kanadan päädyssä, mutta kuitenkin ilman tulosta. Heti rangaistuksen päätyttyä Kanada onnistui maalinteossa. Osuma oli kyseenalainen, sillä kiekko osui ensin tolppaan ja sen jälkeen Katchouk törmäsi Luukkoseen ja lopulta maaliin. Maalikehikko siirtyi pois paikaltaan, ja videotarkastuksen jälkeen osuma hyväksyttiin.

Juuso Välimäen hölmö rangaistus toi Kanadalle ylivoiman, jonka se käytti nopeasti. Paluukiekosta maalinteossa onnistui Sam Steel. Suomi ei lamaantunut ja hallitsi peliä seuraavat minuutit. Lopulta Aleksi Heponiemi iski kiekon maaliin, kun Välimäen laukauksen jälkeen Cale Makar siirsi huolimattomuuttaan kiekon suoraan Heponiemelle.

Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, kun nopeasta hyökkäyksestä Drake Batherson onnistui maalinteossa. Suomi sai erässä kaikkiaan kolme ylivoimaa, mutta ne olivat tuloksettomia.

Toisessa erässä Suomi oli paremmin pelissä mukana, vaikka Kanadan nopeus aiheuttikin edelleen paljon päänvaivaa Nuorille Leijonille. Suomi onnistui lopulta myös ylivoimalla hivenen onnekkaastikin, kun Henri Jokiharjun laukaus kimposi kanadalaispelaajasta maaliin.

Toinen erä päättyi kuitenkin ensimmäisen tapaan Kanadan johtaessa kahdella maalilla. Avausmaalin tehnyt Katchouk riisti kiekon Heponiemeltä ja lopulta Taylor Raddysh iski pystykiekon maaliin.

Kolmannessa erässä Suomi ei saanut kiriä aikaiseksi, ja maali oli lähimpänä pomppujen jälkeen. Foote pelasti tilanteen maaliviivalta. Näin Kanada otti avausvoiton, ja sillä on edelleen puhdas saldo Pohjois-Amerikassa pelattujen nuorten MM-kisojen osalta Suomea vastaan.

Suomen parhaana palkittiin Kristian Vesalainen, Kanadalta vastaava kunnia meni Victor Metelle.

− Mielestäni pelimme meni parempaan suuntaan ottelun kuluessa. Vaikka teimmekin kolme maalia, en pitänyt ensimmäisen erän pelistämme, Kanadan päävalmentaja Dominique Ducharme kommentoi.

− Turnauksen aloittaminen voitolla hyvää joukkuetta vastaan on hienoa, mutta samalla tiedämme pystyvämme parempaan turnauksen edetessä. Ensimmäisen pelin hermostuneisuus vei energiaa, Ducharme jatkoi.

− Hyökkäyspelaamiseen pitää saada lisää ymmärrystä, järkeä ja kiekottomien tukipelaamista. Pieniä asioita, joissa täytyy olla vielä parempia, Suomen päävalmentaja Jussi Ahokas näki parannuskohteita ajatellen seuraavia otteluita Ylen haastattelussa.

− Osalla pelaajista saattoi olla vähän jännitystä. Se paranee turnauksen edetessä, Ahokas esitti arviota Kanada-ottelusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle