Kanada juhli maailmanmestaruutta Buffalossa.

Riku Laukkanen / https://www.facebook.com/R1kuExposures

Nuorten MM-kisat lukuina: Media lipitti satoja litroja kahvia, finaalissa komein yleisömäärä

Jatkoaika kokosi yhteen lukuja Buffalossa pidetyistä nuorten MM-kisoista jäältä ja kulisseista.

Sabresin fanikaupasta myydyt Suomi-tuotteet: 20 kappaletta.
Suomi-pipot loppuivat heti, finaalipäivänä paitoja ja lippiksiä oli vielä muutama jäljellä. Jokaista tuotetta oli otettu Suomen osalta myyntiin 12 kappaletta.

Medialle keitetyn kahvin määrä päivittäin: noin 175 litraa.
Määrä on laskettu päivänä, jolloin on pelattu kaksi peliä. Jos pelejä on ollut useampi, kahvia on mennyt huomattavasti enemmän.

Mediaa oli paikalla ainakin 65 eri organisaatiosta.
Suomalaismedioista edustettuina olivat Jatkoaika.com, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Yle.

Jatkoajan kuvaajan Riku Laukkasen ottamien kuvien määrä: noin 13 000.

Koko turnauksen laukaisumäärät yhteensä: 1 932 laukausta kohti maalia.
Luvussa on mukana jatkoajoilla tulleet laukaukset.

Turnauksessa tehdyt maalit: 216
Määrään on laskettu kaikki maalit, myös voittomaalikilpailut ratkaisseet osumat. MM-kisoissa pelattiin 31 ottelua. Maailmanmestari Kanada teki osumista 39 ja Yhdysvallat 35.

Pisin joukkue oli Slovakialla, jonka pelaajien pituuksien keskiarvo on 186,39 senttimetriä.

Myös painavin joukkue oli Slovakia, jonka pelaajien painokeskiarvo on 87 kiloa.

Historian suurin yleisömäärä ulkoilmaottelussa: 44 592.
Ulkoilmaottelu pelattiin Buffalo Billsin kotiareenalla New Era Fieldillä. Ottelussa kohtasivat Yhdysvallat ja Kanada.

Paras yleisömäärä KeyBank Centerissä: 17 544.
Hallin kapasiteetti on 19 200. Paras yleisömäärä saavutettiin MM-finaalissa.

Lue myös

Toimitusjohtaja Nurminen: Ahokkaalla vielä vuosi sopimusta

MAAJOUKKUE | 7.1.2018 21:23
Suomen nuorten maajoukkueen valmennuskuvioista jatkossa on ollut epäselvyyksiä. Nyt on kuitenkin varmaa, että Jussi Ahokkaan sopimus nuorten kanssa jatkuu myös ensi kaudelle. lue lisää

Vuoden 2016 tehotrio olisi pitänyt hyödyntää alusta asti

MAAJOUKKUE | 5.1.2018 11:00
Suomella olisi ollut käytössään alle 18-vuotiaiden MM-kisoista valmis tehokentällinen nuorten MM-kisoihin. Alusta saakka sitä ei kuitenkaan hyödynnetty. lue lisää

Sama ikäryhmä voitti vuonna 2016 alle 18-vuotiaiden MM-kultaa − Mikä muuttui?

MAAJOUKKUE | 5.1.2018 11:00
Vuonna 1998-syntyneiden ikäryhmä voitti keväällä 2016 alle 18-vuotiaiden MM-kultaa Grand Forksissa. Nyt samainen ikäryhmä oli vuorossa nuorten MM-kisoissa, mutta kulta jäi haaveeksi. Edes mitalia ei tullut. lue lisää

Nuorten Leijonien pelaaja-arviot - Hyökkäyspään onnistujat olivat kortilla

MAAJOUKKUE | 4.1.2018 11:00
Nuorten leijonien turnaus päättyi karvaaseen tappioon puolivälierässä. Tänäkään vuonna joukkue ei taistellut mitaleista, mutta sentään karsitaan suomalaiset eivät joutuneet, kuten viime vuonna. lue lisää

Nuorten Leijonien turnaus atomeiksi purettuna: Materiaalilla käveltiin pikkumaiden yli, syntipukit hyökkäyspäässä

MAAJOUKKUE | 3.1.2018 14:00
Nuorten Leijonien turnaus päättyi puolivälieriin. Jatkoajan Buffalon-osasto istui puolivälieräpäivän päätteeksi keskustelemaan Suomen suorituksista. lue lisää

Kommentit

Luetuimmat