From palasi kaukaloon − ratkaisi Tšekki-ottelun Tanskalle

MAAJOUKKUE / Uutinen
Tanska juhli jälleen.
Tanska ja Tšekki kohtasivat toisensa Montrealin lohkon ottelussa nuorten MM-kisoissa. Ottelu oli tasainen ja venyi lopulta jatkoajalle asti.

Tanska ja Tšekki tarjosivat Montrealissa viihdyttävän kiekko-ottelun, joka aaltoili päästä päähän. Tanska oli jo aiemmin osoittanut sisukkuutensa voittamalla Suomen, mutta nyt sen jyrän alle jäi myös Tšekki. Jatkoajalla ottelun ratkaisi paluun loukkaantumisensa jälkeen kaukaloon tehnyt Mathias From.

− From näytti hänen älykkyyttään, oikea-aikaisuuttaan ja henkilökohtaista taitoaan ratkaisumaalissa. Hänen kaltaisensa pelaajan tulo takaisin antoi lisää itseluottamusta joukkueelle, tunnelmoi Tanskan päävalmentaja Olaf Eller ottelun jälkeen.

Martin Necas vei Tšekin johtoon jo viiden minuutin pelin jälkeen, mutta joukkue antoi Tanskalle heti perään mahdollisuuden tasoitukseen ottamalla kaksi jäähyä peräjälkeen. Tasoitusmaalia ei kuitenkaan vielä nähty.

Toisessa erässä Tanskakin otti jo jäähyn, mutta Tšekki otti kaksi, joista Daniel Kurovskyn jäähy kostautui. Joachim Blichfeld toi tanskalaiset tasoihin. 

Tšekki ei jäänyt tuleen makaamaan, vaan puolustaja Filip Hronek nosti joukkueen jälleen kuskin paikalle. Tanska otti ottelun kolme seuraavaa rangaistusta, muttei joutunut niistä kuitenkaan tilille takaiskujen muodossa.

Nikolaj Krag-Christensen toi Tanskan tasoihin viisi minuuttia ennen täyttä aikaa. Eikä jatkoaikakaan ehtinyt vanhentua kuin alle minuutin, kun From otti kiekon itselleen, veivasi läpi tšekkirykelmän ja ohitti voittomaalin arvoisesti Daniel Vladarin.

− Ei tässä voi kuin hymyillä. Tämä on ehkä paras peli, mitä on Tanskan nuorten maajoukkueelta nähty. Emme olleet hyviä ensimmäisessä erässä, mutta sen jälkeen kontrolloimme peliä. Kaksi erää luimme loistavasti, milloin pitää laittaa kiekkoa päätyyn, milloin tehdä peliä ja milloin puolustaa, kiitteli Eller omiensa saavutusta.

EDIT 29.12.2016 kello 23.28: Tanskan päävalmentaja Ellerin kommentit lisätty.

» Lähetä palautetta toimitukselle