Pennanen HPK:n yskivästä ylivoimasta: ”Luokatonta”

LIIGA / Ennakko
HPK:n alkukautta ovat leimanneet yskähtelevät erikoistilanteet.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com
HPK:n ylivoima on yskinyt alkukauden. Sen sijaan vieraaksi saapuva Mikkelin Jukurit on aloittanut kautensa myös ylivoimalla hyvin.

Vielä viime kaudella Antti Pennanen seisoi Jukureiden penkin takana. Keskiviikkona hän kohtaa entisen seuransa ensimmäistä kertaa runkosarjassa.

− Jukurit on aloittanut kauden hyvin. Heillä on hyvä maalivahti ja ovat puolustaneet tiiviisti. Lisäksi he ovat pystyneet olemaan ylivoimalla todella tehokkaita, Pennanen tietää.

Pennanen on tyytyväinen myös omiensa puolustuspelaamiseen. HPK:n tilastojen mukaan oman alueen puolustuspelissä joukkue antaa vain puolitoista maalipaikkaa peliä kohden. Kehitettävää sen sijaan on oman alueen hyökkäyspelissä ja erityisesti erikoistilanteissa.

Ylivoimalla verkko on heilunut ainoastaan kertaalleen. Risto Dufvan luotsaama Jukurit on tehnyt jo neljä ylivoimamaalia, vaikka joukkue on ollut alkusyksyn yksi vähiten ylivoimaa pelanneista joukkueista.

− Ylivoimalla saimme jo laatupaikkoja Kuopiossa. Ylivoiman tehokkuus on ollut aivan luokatonta.

Kotijoukkueen ylivoimaa ei ainakaan helpota se, että Kuopiossa kiekon kasvoihinsa saanut kultakypärä Philippe Cornet on sivussa jopa yli kuukauden. LeKissä alkukauden pelannut Waltteri Hopponen on palaamassa kuukauden Mestis-lainapestiltään, mutta ei todennäköisesti pelaa vielä kuluvalla viikolla.

Alivoimalla parannettavaa molemmilla

Kuopiossa 300 liigaottelun rajapyykin saavuttanut Juha Koivisto on alivoimaspesialisti, mutta myös se osa-alue on yskinyt.

− Liikaa on soinut omissa alivoimalla. Pieniä juttuja pitää parantaa. Maalin edestä on tehty maaleja ja pitäisi pelata aggressiivisemmin, Koivisto analysoi.

− Neljä edellistä ylivoimamaalia on hakattu siitä. Siinä pitäisi hyökkääjän auttaa, kun puolustajalla on maalin edessä alivoimainen tilanne, Pennanen komppaa.

Jukureiden hyvän ylivoiman vastapainoksi myös heidän alivoimansa on yskinyt. Mikkeliläiset eivät ole ottaneet paljon jäähyjä, mutta omissa on helissyt silti useasti.

Seuraa Heitä

Henrik Koivisto #82 |

Keskushyökkääjä

Aiemmilla kausilla hetkittäin väläytellyt Koivisto tuntuu puhjenneen kukkaan Dufvan Jukureissa. Kantaa joukkueensa kultakypärää.

Teemu Turunen #77 | Kärpät

Laitahyökkääjä

Sähäkkä ja näppärä laitahyökkääjä iski Kuopiossa voittomaalikilpailussa komean osuman. Varsinaisella peliajalla nähtiin myös itseluottamusta huokuva ilmaveiviyritys.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Jukureille luvassa pisteitä Hämeenlinnasta
HPK osoitti hieman piristymisen merkkejä edellisessä ottelussaan KalPaa vastaan, mutta Philippe Cornetin loukkaantuminen tulee vaikuttamaan Kerhon peliin suuresti. Vaikka Jukureiden voittokulku Liigassa katkesikin Ilvekseen, ovat mikkeliläiset rampautuneen vastustajansa niskan päällä.
1 2
3 4