Kumman kärsivällisyys kestää?

LIIGA / Ennakko
Vaasan Sportin tehomies Ari Gröndahl johdattaa joukkonsa Poriin.
Ässät saa Sportista vieraan porilaiseen keskiviikkoiltaan. Vaisusti kauden aloittanut patapakka ei pääse kotiluolassaan helpolla, sillä vaasalaiset eivät ole tällä kaudella vielä vieraissa hävinneet.

Porin Ässien ja Vaasan Sportin välinen keskiviikkokohtaaminen on tilastojen valossa mielenkiintoinen. Porilaiset ovat vähiten maaleja tehnyt joukkue koko Liigassa, sillä seitsemässä ottelussa kiekko on löytänyt tiensä vastustajan verkkoon vain 11 kertaa.

Ässien maalintekovaikeuksia ei ainakaan helpota Jarno Kärjen poissaolo. Syyskuun loppupuolella loukkaantunut hyökkääjä on sivussa vielä ainakin reilun kuukauden päivät. Toistaiseksi vain neljä ässähyökkääjää on onnistunut maalinteossa ja puolet noista osumista, yhteensä neljä kappaletta, on merkitty syksyn yllättävänkin railakkaasti aloittaneen Simon Suorannan nimiin.

On sanomattakin selvää, että porilaisten on pakko alkaa osua maalipuiden väliin tiheämpään tahtiin, mutta keskiviikon vastustaja ei siihen turhan monta mahdollisuutta anna. Onhan Sport vähiten maaleja tällä kaudella päästänyt joukkue.

Viime kaudella peräti 16 maalia viimeistellyt Niko Ojamäki sai viimein tämän kauden ensimmäisen osumansa, kun hän osui viime viikon torstain voitto-ottelussa Pelicansia vastaan. Vastaavia ilmiöitä Ässät kipeästi tarvitsee.

Vaasalaisten maalille ei niin vain kävellä

Sport ei ole montaa maalia porilaisia enempää onnistunut värkkäämään, mutta vaasalaisten selvä vahvuus löytyykin puolustus- ja maalivahtipelistä. Kymmenen päästettyä maalia kuuteen otteluun on kunnioitettava suoritus.

Puolustajapareista etenkin Mikko Pukan ja Ari Gröndahlin muodostama kaksikko on esiintynyt alkukaudesta edukseen. Jykevien puolustusotteiden lisäksi varsinkin Gröndahl on kunnostautunut myös tehopisteiden teossa.

Kuuteen otteluun tehot 2+3 iskenyt pakkijärkäle kantaa päässään joukkueensa kultakypärää.

Ja jos on joukkueen puolustusmentaliteetti ollut kovalla tasolla, niin ovat myös maalivahdit olleet oivassa vireessä. Mika Järvinen on torjunut vaasalaisten maalilla neljässä ottelussa, kirjauttaen torjuntaprosentikseen 94.20.

Kahdessa ottelussa torjuneen Rasmus Rinteen torjuntaprosentti 96.08 on myös vakuuttava, vaikka otanta kovin lyhyt onkin.

Odotettavissa nihkeää?

Ässät onnistui kukistamaan pienen kurimuksensa voittamalla edellisessä ottelussaan Pelicansin. Saiko pata viime minuuttien maalilla hoituneesta voitosta piristystä - se jää nähtäväksi.

Joukkueiden statistiikkaa katsottaessa, ei odotettavissa ole suuren maali-iloittelun juhlaa. Kärsivällisyydellä tulee varmasti olemaan ottelussa iso merkitys.

Porilaiset antavat varmasti kovan vastuksen, mutta selväksi ennakkosuosikiksi heitä on otteluun vaikea asettaa - kotikaukalostaan huolimatta. Pikkuhiljaa piristyneet otteet saattavat kuitenkin ennustella Ässille parempaa esitystä myös keskiviikkona.

Seuraa Heitä

Ari Gröndahl #17 |

Puolustaja

191-senttinen ja 95-kiloinen Gröndahl on kova luu, kun maalinedustalla kamppaillaan. Puolustusvelvoitteidensa lisäksi isokokoinen puolustaja on iskenyt kuuteen otteluun viisi tehopistettä. Kyseiset tehot oikeuttavat tällä hetkellä myös Sportin sisäisen pistepörssin ykköstilaan.

Matti Kuparinen #22 |

Keskushyökkääjä

31-vuotias Kuparinen kantaa rinnassaan kapteenin tunnusta. Kokenut sotaratsu on varmasti hyvä henkinen johtaja, mutta jäällä pitää alkaa tulla tulosta nähtyä enemmän. Kuparinen ei ole ollut terävimmillään, eikä laukauksiakaan kapteenin lavasta turhan usein lähde. Aloitukset hoituvat hyvällä prosentilla, mutta tehot 0+1 eivät nykyisellä peliajalla yksinkertaisesti riitä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Ässien alkukauden ahdinko unohtuu
Ässien kausi ei ole alkanut odotuksien mukaisesti, mutta joukkueen otteissa on silti ollut hyviä vivahteita. Patapaitojen maalivahti Ari Ahonen on saanut mukavan vireen päälle, joten hänestä Ässien peli ei ole ainakaan kiinni. Sport tulee tarjoamaan toimivalla pelillään kovan vastuksen porilaisille, mutta ottelu ratkennee niukasti kotijoukkueen hyväksi.
3 4
2