HPK kadonneen pistepussin etsinnässä Kalevankankaalla

LIIGA / Ennakko
Riemun hetket ovat olleet viime aikoina vähissä HPK:lla.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com
Hyvään vireeseen äitynyt Mikkelin Jukurit saa keskiviikkoillan vieraakseen HPK:n. Hämeenlinnalaisten lähtökohdat otteluun ovat täysin päinvastaiset kuin isännillä, sillä joukkue ei ole kerännyt maajoukkuetauon jälkeen vielä pistettäkään.

Jukurit teki pisteiden valossa vahvan paluun tauolta voittamalla viime viikon otteluissaan Pelicansin ja Ilveksen varsinaisella peliajalla sekä KooKoon voittomaalikilpailussa. Pelillisesti joukkueen otteet olivat vaihtelevia, mutta tehokkaan viimeistelyn ja tiiviin puolustuspelin ansiosta joukkue käänsi tiukat pelit edukseen.

Mikkeliläisryhmän tehomiehinä hääri joukkueen ykkösketju Miika Roine- Turo Asplund- Janne Ritamäki, jonka nimiin merkittiin viisi Jukureiden seitsemästä viikon aikana tekemästä maalista. Ykkösketjun herääminen tapahtuikin kreivin aikaan, sillä alkukaudesta joukkueessa suurinta tehovastuuta kantanut Henrik Koiviston kakkosketju ei ole saanut tehoja samaan tahtiin, vaikka lauantaina Zach Budish maalinteossa onnistuikin.

Sarvipäiden viime viikon peleille yhteinen nimittäjä oli puolustusvoittoinen päätöserä. Kaikki kolme vastustajaa löivät päätään Jukureiden puolustusmuuriin ja ykkössektorin tekopaikat jäivät vähiin. HPK:llakin on edessään varmasti täysi päivätyö löytääkseen avaimet tiiviin puolustuksen murtamiseen.

Helpottaako luomisen tuska?

HPK:n pelit maajoukkuetauon jälkeen eivät ole sujuneet odotetusti, sillä joukkue ei ole tauon jälkeisistä neljästä pelistä saanut tilille vielä pistettäkään. Hämeenlinnalaisryhmä ei ole onnistunut luomaan maalipaikkojakaan alkukauden tahtiin ja tämä on näkynyt maalisarakkeessa: tauon jälkeisissä otteluissa joukkue on heiluttanut vastustajan verkkoa vain neljästi ja jäänyt kertaalleen täysin ilman onnistumisia.

Puolustuksen pelaamisessakin on ollut havaittavissa omat vaikeutensa, sillä pelin avaaminen on ollut tavallista hankalampaa. Jukurit on pyrkinyt varsinkin otteluiden alkupuoliskolla karvaamaan kovaa ja se voi hankaloittaa avauspelaamista entisestään.

Päävalmentaja Antti Pennanen on hakenut joukkueelle uutta nostetta runsailla ketjumuutoksilla, mutta nekään eivät ole toivottua tulosta tuoneet. Uuden palasen Pennasen ketjupalapeleihin tuo 17-vuotias Kristian Vesalainen, joka liittyy keskiviikkona joukkueeseen. Hänen pelaamisensa Jukureita vastaan ei kuitenkaan ole varmaa.

Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kertaalleen ja silloin HPK vei ottelun nimiinsä 3-2 jatkoajan jälkeen. Kyseisessä kamppailussa Jukurit oli jo kahden maalin karkumatkalla, mutta HPK kiri rinnalle ja nappasi Sakari Mannisen osumalla lisäpisteen.

Seuraa Heitä

Antti Jaatinen #43 | 1

Puolustaja

Peruspuolustajien peruspuolustaja pelaa keskiviikkona liigauransa 300. ottelun. Kovia taklauksia omassa päässä jaellut puolustaja tarjoaa varmasti kovuutta myös HPK-hyökkääjille.

Teemu Turunen #77 | Kärpät

Laitahyökkääjä

Ex-jukuri osui tiistaina Tapparaa vastaan ja on koonnut kuluvalla kaudella tehot 5+4. Tuleeko onnistumisia lisää vanhassa kotihallissa?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Jukurit lisää pistesaldoaan
Hetkellistä piristymistä väläyttänyt HPK näyttää ajautuneen jälleen suohon. 10 viime ottelusta kasassa on 9 pistettä. Jukurit jatkaa porskuttamistaan vastoin kaikkia ennakointeja. Mikkeliläisten voitot ovat olleet tähänkin asti melko vähämaalisia, joten ennakkoasetelman ja tilastojen valossa tämäkin ottelu tulee olemaan juuri sellainen.
2 3
1 2