Matkamiehiä saapuu Götanmaalta Raumalle

LIIGA / Ennakko
Mennäänkö tälläkin kertaa oululaisten tahtiin?
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Rauman Lukko ja Oulun Kärpät iskevät torstaisessa ottelussa yhteen, jossa taistellaan tärkeistä pisteistä. Kärpät haluaa pysyä Liigan kärjessä ja Lukko pysyä tiukasti mukana taistelussa kotietuun oikeuttavista sijoituksista.

Lukon tiistainen ottelu SaiPaa vastaan oli hankala. Se joutui kamppailemaan keltamustia vastustajiaan vastaan ja lisäksi teki itse itselleen ottelusta vaikean. Kahden erän ajan työnteko maistui vierailijoille paremmin, kunnes raumalaiset heräsivät kolmanteen erään.

Se herätys oli kuitenkin liian myöhäinen ja pistesaldo ei karttunut rahtuakaan. Esitys oli Lukon yksi kauden heikoimmista kotikaukalossaan, vaikka SaiPa olikin ohjauspelissään ihailtavan hyvä kaksi erää.

Kärpät joutui erikoisen episodin keskiöön samana päivänä CHL-ottelussaan Frölundaa vastaan, kun hallin jää petti. Alustaa jouduttiin paikkailemaan zambonin ja vaahtosammuttimien kera ja ottelun jatkumisen pelastamiseen tähdännyt operaatio vei lähemmäs tunnin.

Tämä ei auttanut oululaisia, pikemminkin päinvastoin. Frölunda pyssytti toisen erän aikana tulleen jäänhuoltotauon jälkeen kolmesti kiekon vieraiden verkkoon ja Kärpät joutuu tekemään kovan päivätyön ensi viikon toisessa osaottelussa ansaitakseen paikan finaaliin.

Jatkoaikoja, maalinteon vaikeuksia ja menetettyjä johtoasemia

Lukon suurimpia helmasyntejä on tällä hetkellä maalinteon tukkoisuus. Janne Lahti ei ole osunut seitsemään otteluun, Jerry Ahtola seisoo patenttipaikallaan maalin edessä pelistä toiseen osumatta maaliin, Toni Koivisto ei onnistu viemään muuten laadukkaita suorituksia loppuun asti...

Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Kun katsoo rosteria, ei uskoisi maalinteon olevan isoimpia ongelmia. Kuitenkin näin on, eikä tilannetta helpottanut tumpilaiturina tunnetun Teemu Nurmen lyöminen kakkosketjun sentteriksi edellisessä taistossa. Vastaavasti koko kauden alle odotusten pelannut Henrik Koivisto ei pelannut vaihtoakaan koko ottelussa. Tulitukea ei itsekin varsin tukkoisesti esiintyneelle Vahalahti-Gagnon-akselille ole tullut.

Toinen epätyypillinen asia Risto Dufvan joukkueelle on viime aikoina ollut johtoaseman menetykset päätöserissä. Lukko menetti ennen SaiPa-ottelua peräti neljässä peräkkäisessä ottelussa johtoasemansa vastustajalle viimeisessä erässä. Perinteisesti Dufvan joukkueet ovat olleet mestarillisen hyviä jäädyttämään vastustajan pelin viimeisellä kaksikymppisellä, mutta nyt asia ei näin ole.

Kolmesta näistä ottelusta sentään irtosi pisteitä, yhteensä viisi pistettä. Otettavissa oli kuitenkin täydet yhdeksän. Lukko onkin pelannut ylivoimaisesti eniten otteluita, jotka ovat venyneet jatkoajalle tai voittomaalikisaan, yhteensä 18 kappaletta. Se on lähes puolet kaikista raumalaisten tähän menneessä pelaamista otteluista.

Miten liikkuu matkamiesten jalka?

Lauri Marjamäki on saanut vaikean alkun jälkeen kärppälauman peliin ryhtiä. Ainoana suomalaisseurana CHL:n välieriin yltäneet oululaiset ovat kavunneet sarjataulukossa piikkipaikalle ja kaula tämän illan isäntäjoukkueeseen on venynyt yhdeksään sarjapisteeseen.

Isossa roolissa on ollut seurajohdon korjausliikke sentteriosaston suhteen, kun ykkössentteriksi hankittu Nicolas Dechamps passitettiin ulos ja viime keväältä tuttu Esa Pirnes asteli jälleen Raksilan ovista sisään ottamaan roolia. Myös muut petopaidat ovat heränneet ja pisteitä ropisee tasaisesti kaikille. Erityisesti omat juniorikoulun tuotokset ovat astuneet esiin. Joonas Donskoi marssii kohti uransa parasta kautta.

Merkillepantava kuriositeetti on se, että yksikään Kärppien edellisestä viidestä vastustajasta ei ole tehnyt tasakentällisin pelatessa maalia heitä vastaan. Se kertoo, että oma pää on tilkitty tiukasti umpeen.

Oulusta on pitkä matka Raumalle, tuoden reissaamiseen oman elementtinsä. Vielä pidempi matka on edellisestä pelipaikasta, Göteborgista. Iso kysymys tuleekin olemaan jalkojen liike ottelun aikana ja varsinkin ottelun edetessä.

Käyttäjän mperhe kuva

Arvio ottelusta: Miro Perhe

Tiistaisesta CHL-tappiosta huolimatta Kärpät on ottelun ennakkosuosikki. Maalivahdeista sillä on valita kaksi eliittiluokan veskaria ja pisteitä ropisee kolmen kentällisen osalta. Ainut oululaisten peikko on matkustamisen tuoma rasitus. Se on ainut osa-alue, johon Kärpät voi kompastua tänään.

Lukon tilanne ei ole yhtä ruusuinen. Edellä on jo mainittu useita syitä. Maalivahtiosastokin on asettumassa huonoon valoon. Ryan Zapolski on seitsemästä viime startistaan voittanut vain kaksi, Oskari Setänen on puolestaan parantanut otettaan Mestis-lainojen ja CHL-vastuun myötä ja pystynyt torjumaan harvoissa liigaotteluissaan voittoja.

Mitä pidemmälle ottelu etenee, sitä vahvempi on Lukon ote ottelusta. Se ei kuitenkaan riitä, sillä vierasjoukkue vie pisteet mennessään niukalla marginaalilla.

Seuraa Heitä

Janne Lahti #47 |

Laitahyökkääjä

Lähti KHL:ään maalikuninkaan meriitin saattelemana, mutta palasi Suomeen. Ei ole sen jälkeen vastannut odotuksia. Vaikka loukkaantumisia on ollut, niin se ei selitä maalien vähyyttä. Onko tänään aika ravistaa apinaa pois selkämyksestä?

Juha-Pekka Haataja #72 |

Laitahyökkääjä

Lähti KHL:ään maalikuninkaan meriitin saattelemana, mutta palasi Suomeen. Ei ole sen jälkeen vastannut odotuksia. Vaikka loukkaantumisia on ollut, niin se ei selitä maalien vähyyttä. Onko tänään aika ravistaa apinaa pois selkämyksestä?

» Lähetä palautetta toimitukselle