Eriskummallinen maali pilasi Peliittojen nousun

MESTIS / Raportti
Antti Rautiolan 42 torjuntaa riitti lopulta vain yhteen pisteeseen.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
JYP-Akatemian ja Peliittojen välinen revanssiviikonloppu aloitettiin Jyväskylässä jännittävällä ja tasaisella ottelulla, jossa ratkaisua haettiin jatkoajalta saakka. Hyvässä nousuvireessä oleva JYP-Akatemia oli jäänyt ilman pisteitä vain kerran tämän vuoden puolella, eikä tilasto siitä tänäänkään heikentynyt. Jyväskyläläisille kaksi pistettä lopulta jatkoajan jälkeen lukemin 3-2 (1-0, 1-0, 0-2, 1-0).

Peliitat osoitti jälleen venymiskykyään kolmannessa erässä. Viime viikolla Kajaanissa Peliitat nousi kolmannessa erässä tasoihin kolmen maalin takaa, tänään kiinni kurottu etumatka oli vain kaksi maalia.

Ottelussa nähtiin runsaasti maalipaikkoja, mutta loistavia otteita esittäneet maalivahdit, Dennis Saikkonen (JYP-Akatemia) ja Antti Rautiola (Peliitat) pitivät numerot maltillisina. Jännittävä ja tasainen ottelu sai lopulta dramaattisen lopun jatkoajalla.

Avauserästä ei vauhtia puuttunut. Kumpikaan joukkue ei jäänyt kyttäilemään asetelmia viikonlopun tuplakohtaamiseen, vaan kiekko ja jalat liikkuivat vikkelästi. Avaus erää hallitsi isäntäjoukkue JYP-Akatemia. Erityisesti hurrikaanipaitojen kakkoskenttä Matias Myttysen johdolla oli oivalla pelipäällä.

Avausmaalia juhlikin nimenomaan Myttysen johtama kenttä seitsemän ja puolen minuutin pelin jälkeen. Hyvän nousunsa päätteeksi Joonas Sammalmaa tarjoili kiekon Myttyselle, jonka upeat harhautukset ja vahva rynnistys maalille jättivät Miika Roineen aivan yksin maalin kulmalle. Roineella oli helppo työ iskeä kiekko sisään Myttysen syötöstä. 

- Hyvä erä meiltä. Hyviä pyörityksiä saatiin ja puolustettiinkin ihan hyvin, kertasi esityön avausmaaliin tehnyt Matias Myttynen avauserää.

Saikkonen torjui kuin muuri

Toinen erä oli vuorostaan Peliittojen hallintaa. Sitä ennen hurrikaanipaidat kerkesivät kuitenkin tehdä erän alkuun salamamaalin. Vain 19 sekuntia kerkesi digitaalinumerot edetä kellossa, kun punalamppu syttyi jälleen Rautiolan selän takana.

Valtteri Hotakainen jätti kiekon toiseen aaltoon Aleksi Saloselle ja blokkasi samalla puolustajan siten, että Salonen sai vapaasti nousta ja ampua ranteella lukemiksi 2-0. Toinen syöttöpiste merkittiin vahvan ottelun pelanneelle Riku Pitkäselle.

Peliittojen etsikkoaika tuli, kun erää oli pelattu hieman yli kuusi minuuttia isäntien ottaessa kaksi jäähyä kahden sekunnin välein. Peliittojen 5-3 ylivoima pyöri vaarallisesti ja näyttävästi lähes koko kaksi minuuttia, mutta JYP-Akatemian sveitsiläisvahti Saikkonen oli kuin muuri maalillaan.

Muutamaa minuuttia myöhemmin nähty yhden miehen ylivoima oli myös Peliittojen rajua pyöritystä. Jyväskyläläiset saivat jälleen kiittää Saikkosta siitä, että kahden maalin johto säilyi, vaikka peli oli täysin Peliittojen hallussa.

Sitkeä Peliitat nousee

Peliitat pelasi tarkkaa ja järkevää peliä pääosan ottelusta. Tästä kertoo esimerkiksi se, että JYP-Akatemia pääsi pelaamaan ensimmäisen kerran ylivoimaa vasta kolmannessa erässä. Kumpikaan kahdesta yrityksestä ei tuonut kuitenkaan lisämaaleja.

Pari minuuttia ennen erän puoltaväliä nuorten MM-kultamitalisti Ville Leskinen riisti kiekon omalla siniviivalla ja karkasi läpiajoon. Tarkka rannelaukaus kavensi lukemiksi 2-1. Vain kolme ja puoli minuuttia myöhemmin Peliittojen takaa-ajo palkittiin tasoituksella. Petr Stloukal tasoitti Leskisen ja Miika Heikkilän syötöistä.

Ottelu sai eriskummallisen ja dramaattisenkin lopun jatkoajalla. JYP-Akatemian hyökkäystilanteen jo mentyä ohi Peliittojen Joonas Hurri törmäsi Leskiseen ja tuli samalla laukoneeksi kiekon omaa maaliaan kohti, yllättäen totaalisesti kummastuneen Rautiolan.

Ottelun ratkaisseen maalin sai voimassaolevien sääntöjen mukaan nimiinsä viimeisenä hurrikaanipaitana kiekkoon koskenut pelaaja, tässä tapauksessa Riku Pitkänen (1+1). Voitto oli JYP-Akatemialle kauden ensimmäinen Peliitoista.

Peliitoilla on mahdollisuus kaivella hampaankolojaan revanssihengessä jo huomenna, kun joukkueet kohtaavat tällä kertaa Heinolassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle