Radanvarren paikallisderby revanssiviikonlopun makupalana

MESTIS / Ennakko
Tasaako HCK joukkueiden voittosaldon Tikkurilassa?
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Revanssiviikonloppu käynnistyy Uudellamaalla erittäin mielenkiintoisissa merkeissä kun vastakkain asettuvat toisilleen tuttuakin tutumpi taistelupari. Ensimmäinen kamppailu käydään Tikkurilassa K-Vantaan kotihallissa, jossa isäntäjoukkueen tapana on ollut olla vähemmän vieraskorea keravalaiselle vieraalleen HCK:lle.

Vantaalaisjoukkueen otteet tällä kaudella ovat olleet kuin huvipuiston vuoristorata. Lohipaidat aloittivat kautensa odotettua paljon paremmin ja joukkue patsasteli sarjantaulukon yläpäässä. Mutta kauden edetessä alkoi suunta olemaan laskusuuntainen ja etenkin K-Vantaan marraskuu olikin todella murheellinen. Joukkue hävisi tuolloin yhtä lukuun ottamatta kaikki ottelunsa ja joukkue oli todella pahassa syöksykierteessä. Joulukuussa lievän ryhtiliikkeen myötä alkoi tunnelin päässä näkymään muutakin valoa kuin lähijunan kaukovalo. Joukkue oikaisi syöksynsä ja alkoi hiljalleen palata voittokantaan.

Tammikuun alkupuolella tapahtuneesta ikävämmänpuoleisesta valmentajan vaihtoepisodista huolimatta lohipaitojen kuukausi on ollut todella menestyksellinen. K-Vantaa onkin voittanut kaikki ottelunsa tammikuussa yhtä lukuun ottamatta. Silloin ottelusta voittajana poistui sarjan kärkijoukkue Sport, jolle häviäminen ei ole mikään häpeä. On oikeastaan aika hämmästyttävää, että joukkueen suorituksen taso ei ole laskenut kuukauden aikana vaikka pelaajat ja valmentajat ovat vaihtuneet kuin asiakkaat arabialaisessa basaarissa. Lisähuomiona mainittakoon, että valmentajan vaihdon jälkeen on joukkue käytännössä pelannut lähes joka pelissä vain kolmella kentällisellä. Joukkueen pelipaikoista muutama on ollut varattuna kiintiökorealaisille, joiden saama peliaika lähentelee kehnommanpuoleista puujalkavitsiä.

Kerava taistelee tiukasti kotiedun puolesta

HCK:n marras –ja joulukuu puolestaan olivat leijonapaidoille todellinen menestys. Ennen joulutaukoa alkoi nuoren joukkueen otteista jo paistaa lievä väsymys läpi ja joukkue ottikin pari peräkkäistä tappiota ennen taukoa. Tauon jälkeen on keravalaisten otteet olleet verrattain vaihtelevia. Otteet ovat vaihtuneet kentän totaalisesta dominoinnista haluttomaan läpsyttelyyn, mutta kuten hyvillä joukkueilla on tapana niin pisteitä laariin on tippunut anteliaasti hieman surkeammillakin otteilla.

Parissa viime pelissä on HCK:n ilme hieman piristynyt, ja viimeisimmässä pelissä LeKiä vastaan keskiviikkona joukkue hallitsi varsin suvereenisti ottelua, mutta maaliin osuminen tuotti hieman tuskaa. Myös puolustuspäässä joukkue on tehnyt käsittämättömiä syötönmenetyksiä, eikä viisikkopelaaminen ole aivan sillä tasolla mitä viime vuoden lopulla totuttiin kaukalossa näkemään. Tosin yksi tavaramerkki on kuitenkin säilynyt hyvin läpi kauden, leijonapaidat ovat aina taistelleet täydet 60 minuuttia eikä selkä ole kovin helposti suoristunut tappioasemassa.

Joukkue on viime aikoina kärsinyt usean tärkeän pelaajan loukkaantumisesta, mutta joukkueen materiaali on kuitenkin verrattain laajaa, joten aivan suoraan sen taakse ei voida piiloutua. Kyse lienee enemmänkin siitä, että takana on varsin mittava määrä otteluita ja joukkue on korkeammalla sarjataulukossa tässä vaiheessa kuin ehkä uskalsi ennen kautta ajatellakaan. Tietty nälkä ja jano on hieman hiipunut ja otteluiden merkityksellisyys on ehkä hämärtynyt nuorten pelaajien ajatuksissa. Mutta uutta kiihoketta ja tavoitetta kuitenkin on vielä joukkueelle tarjolla. Enää joukkueelle ei varmasti riitä pelkkä pääsy play off'eihin, vaan leijonapiadat hamuavat varmasti itselleen kotietua.

-Hyvillä mielillä lähdetään haastamaan Kiekko-Vantaata. Vaikka ollaan sarjataulukossa heitä edellä niin kaksi kertaa ollaan oltu Vantaalla purjeissa tällä kaudella. Meidän pitää olla keskittyneitä ja jokaisen pelaajan tulee ladata itsensä valmiiksi taistelemaan. Kiekko-Vantaa on sarjan luisteluvoimaisin joukkue, joten heti alusta asti pitää olla valmiina, HCK:n apuvalmentaja Joni Petrell kommentoi seuran nettisivuilla.

Joukkueiden keskinäiset kamppailut ovat tällä hetkellä 3-2 vantaalaisille, ja revanssiviikonlopun ensimmäisestä osaottelussa onkin todella vaikea asettaa kummankaan joukkueen harteille ennakkosuosikin viittaa. Alkukauteen verrattuna ovat joukkueiden viimeisissä kohtaamissa panokset huomattavasti korkeammat, mikä luonee vielä entistäkin suurempaa kiihkeyttä kummankin joukkueen otteisiin.

Vantaalaisten tilanne sairastuvalla on kohtuullinen, sillä poissa loukkaantumisen takia on vain joukkueen kapteeni Oskari Manninen. Pelipaikalle eivät myöskään varmuudella saavu tutut Jokeri-lainat Markus Hännikäinen ja Aleksi Rekonen, jotka ovat lainassa vielä yhden ottelun ajan HPK:ssa.

HCK pelaa mitä todennäköisimmin samalla kokoonpanolla kuin keskiviikkona LeKiä vastaan. Lopullinen kokoonpano ja aloittavan maalivahdin peluutusvuoro arvotaan pelipäivän aamujäillä. Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat yhä edelleen hyökkääjät Jesse Uronen, Matias Perkkiö, Joel Lehtinen, Miiko Hintz ja Tommi Laine.

Seuraa Heitä

Janne Öfverström #61 |

Laitahyökkääjä

Erittäin fyysisenä taistelijapelaajana tunnettu Öfverström on sisulla ja sydämellä korvannut tekniset puutteensa kaukalossa. Vakiintuneempi peliaika Kotkaniemen valmennuksessa on alkanut näkyä nuoren HIFK-kasvatin otteissa. Liike ja sijoittuminen on parantunut alkukauteen nähden huomattavasti. HCK on saanut tällä kaudella usean nuoren pelaajan kasvamaan roolissaan isommaksi. Onko Öfverstöm heistä seuraava ja aukeaako nuoren pelaajan maalitili Mestiksessä tässä ottelussa?

Jani-Petteri Helenius #25 |

Keskushyökkääjä

Jämerä sentteri, joka syttyy paikallispeleissä parhaimpaansa. Aloitti kautensa Raahe-Kiekossa, mutta palasi Vantaalle. Erittäin taistelutahtoinen joukkuepelaaja.

» Lähetä palautetta toimitukselle