Seilaako SaiPa viime kauden mörköään vastaan aallonharjalla vai pohjamudassa?

LIIGA / Ennakko
Brock Trotterilta odotetaan Lappeenrannassa paljon.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Liigakauden erinomaisesti aloittanut Vaasan Sport matkustaa torstai-illaksi Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi. Viime kaudella vaasalaiset olivat SaiPalle ylitsepääsemätön este.

Viime kaudella Sport voitti kaikki joukkueiden keskinäiset kamppailut varsinaisella peliajalla, vaikka SaiPa löytyi kauden lopussa selvästi Sportia korkeammalta sarjataulukosta. Kuluvan kauden vaasalaiset puolestaan ovat aloittaneet selvästi SaiPaa terävämmin, sillä ennen illan ottelua Sport löytyy sarjataulukosta sijalta neljä kun taas SaiPa majailee häntäpäässä paikalla 13.

Sport on menettänyt alkukauden aikana vain kymmenen pistettä ja tälläkin hetkellä joukkue seilaa neljän ottelun voittoputkessa. SaiPa puolestaan on saalistanut kuluvalla kaudella vasta kymmenen pistettä. Viimeisestä seitsemästä ottelustaan SaiPa on voittanut vain yhden.

Ratkaisukohdat

Vaikka Sport on kulkenut pisteiden valossa erinomaisesti, sen pelissä on ollut myös ongelmakohtia. Viime otteluissa esiin on tullut ongelmia johtoasemassa pelaamisessa. Kolmessa edellisessä ottelussa joukkue on ollut kahdesti 2−0-johdossa ja kerran 3−0-johdossa, mutta vaasalaiset ovat päästäneet otteen lipsumaan vastustajalle näissä tilanteissa. Vaikka Sport voittikin kyseiset ottelut, Tomek Valtosen ryhmällä ei ole varaa lipsua illasta toiseen johtoasemassa pelatessa.

Yksilötasolla parhaiten kauden ovat aloittaneet Ex-SaiPalaiset Olavi Vauhkonen ja Ville Viitaluoma. Kokeneelta Viitaluomalta voidaan odottaa myös jatkossa hyviä otteita, sillä vanha tutkapari Joonas Vihko siirtyi Sportin riveihin. Myös pienikokoinen hyökkääjä Joonas Komulainen on ollut oivassa vireessä.

Positiivisia otteita ovat esittäneet myös Joel Kiviranta sekä Markus Nenonen. 20-vuotias Kiviranta on paukuttanut jo viisi maalia. Nenonen puolestaan on parantanut otteitaan peli peliltä tehden edellisessä kahdessa ottelussa tehopisteet 1+2.

SaiPan pelaaminen on edelleen isoa aaltoliikettä. Viime viikon HIFK-ottelussa lappeenrantalaiset olivat aallonharjalla, mutta kaksi päivää tämän jälkeen HPK:ta vastaan SaiPa maisteli jälleen pohjamutaa.

Kiekollinen pelaaminen on ajoittain sekavaa ja pelistä puuttuu rytmi. Syöttöjä annetaan seisoville miehille ja kiekon kanssa keskialueen yli pääseminen tuottaa tuskaa. Liian usein SaiPa joutuu pelaamaan pitkiä pätkiä omassa päässä ja voimia hyökkäykseen ei enää ole.

SaiPa on ollut alkukaudella liian paljon Matti Järvisen ja Curtis Hamiltonin varassa. Kahdeksan maalia syöttänyt Järvinen ja yhdeksän täysosumaa viimeistellyt Hamiton eivät kuitenkaan voi kahdestaan kannatella joukkuetta. Suurinta tasonnostoa vaaditaan erityisesti kaksikolta Tero Koskiranta-John McFarland. Lappeenrannassa toivotaankin, että uusin tulokas Brock Trotter herättäisi uinuvan kaksikon.

Tilastopoiminnat

Sport-hyökkääjä Tuomas Vänttinen on viimeistellyt Liiga-urallaan tasan 100 maalia. Pelattuja otteluita kokeneelle hyökkääjälle on kertynyt 626.

SaiPan puolustaja Simon Backman sen sijaan on saalistanut urallaan tasan 100 syöttöpistettä. Pelattuja otteluita Backmanilla on yhdeksän vähemmän kuin Vänttisellä 617.

Seuraa Heitä

Brock Trotter #9 |

Laitahyökkääjä

Pelaa kolmannen ottelunsa Liigassa. On ollut pirteä, mutta ei ole päässyt vielä täysin jyvälle SaiPan pelitavasta. Ennen illan kamppailua on ollut aikaa harjoitella, joten tulostakin voidaan odottaa.

Olavi Vauhkonen #42 | Jokerit

Laitahyökkääjä

Ex-SaiPa Vauhkonen on ollut yksi Sportin alkukauden onnistujista. Järkälemäinen hyökkääjä on pelannut kuluvalla kaudella 12 ottelua tehoin 5+3.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Pitkän kaavan mukaan?
SaiPa on voittanut koko kauden aikana vasta kolme ottelua. Sport on vastaavasti ollut Liigan terävimpiä vierasjoukkueita. Kummallakaan joukkueella ei ole varsinaisia eväitä maalijuhliin, joten edessä lienee tasainen ja vähämaalinen taisto. Myös jatkoajalle edenneet pelit ovat tulleet joukkueille tutuiksi.
2 3
2 3