SaiPa vajaamiehityksestä huolimatta voittoon

LIIGA / Raportti
Frans Tuohimaa torjui kaikki Sportin voittolaukausyritykset.
SaiPa joutui kohtaamaan Sportin vajaamiehityksellä Matti Järvisen ja Brett Carsonin pudottua pois kokoonpanosta. Vieraat nousivat vaikeuksien kautta otteluun mukaan vain joutuakseen uudestaan ongelmiin, mutta esimerkillinen taistelu tuotti kahden pisteen voiton pidemmällä kaavalla.

SaiPa oli erittäin kohmeessa ensimmäisen kolmanneksen. Sport onnistui avausmaalissa SaiPan kannalta epäonnekkaasta kimmokkeesta päädyn kautta, ja Tommi Tikka iski tyhjään maaliin Frans Tuohimaan palatessa maalille.

Ottelu oli hyvin erikoinen tilastojen kannalta; Mika Järvinen joutui torjuntatöihin varsinaisella ja jatkoajalla ainoastaan 11 kertaa. Virkaveli Frans Tuohimaa toisessa päädyssä koppasi kiekon 35 kertaa.

− Kolmeen pisteeseen tarvitaan 60 minuuttia pelaamista, ei 45 minuuttia. Ensimmäinen erä oli hyvä, toisen erän viisi minuuttia oli hyvää, erinomainen peli Verneri Vähäkankaalta, ja Otto Honkaheimolta sama juttu, Tomek Valtonen tuumi.

SaiPa heräsi ja joutui uudestaan ongelmiin

Lappeenrantalaisvieraat ottivat homman haltuun tauon jälkeen, ja käyttivätkin tehokkaasti vielä vähäiseksi jääneet maalintekopaikkansa. Saku Salminen voitti kiekon laitakahinassa ja alusti unelmapaikan Mikael Kurosen 1−1-maaliin.

Myös SaiPan ylivoima otti roolia tehokkuudessa erän viimeisellä minuutilla. Ulkomaalaishankinnat Brock Trotter ja Curtis Hamilton rakensivat komean syöttelykuvion, jonka kruunasi Elmeri Kaksonen, ja SaiPa lähti viimeiseen 20-minuuttiseen kuskin paikalla.

− Erittäin tyytyväinen voittoon. Sitä ollaan viime aikoina metsastetty siellä ja täällä, ja reissattu tyhjin käsin. Miehiä tippui lisää pois kokoonpanosta, joten näistä lähtökohdista aivan loistava suoritus joukkueelta. Ensimmäinen maali oli synkkä. Onneksi ei paljoa lamauduttu siitä. Tyytyväinen joukkueen suoritukseen ilmeeseen ja suoritukseen, analysoi Ari Santanen.

SaiPa joutui kuitenkin tekemään tilaa etupenkille piakkoin, kun puolustuksen merkkausvirheestä Markus Kankaanperä yllätti Tuohimaan ja Sport nousi 2−2-tasoihin. Santasen suojatit saivat ajoittain rakennettua hyökkäyksiä, mutta laukaukset löytyivät päätyverkosta tai plekseistä. Ainoastaan yksi veto ylti maalille saakka.

Jatkoajalla molemmat osapuolet pelasivat tavallista rauhallisemmin. Vasta viimeisellä minuutilla ratkaisutilanteita alkoi tapahtumaan, mutta kumpikaan maalivahdeista ei antautunut. Myös voittolaukauskilpailussa kumpikin veräjänvartija loisti, ja lopulta Kuronen onnistui upottamaan voitto-osuman.

− Meillä on paljon käynyt niin että on paljon paikkoja, mutta ei maaleja. Nyt ei tullut paljoa tilaisuuksia, mutta onneksi käytettiin ne, ja nyt tuntuu voitto hyvältä, Kuronen kertoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo