Leijonat on lytätty kiekkokansan keskuudessa jopa ennennäkemättömällä tavalla ennen kisoja. Niin valmennus kuin kisoihin valittu joukkue on saanut kritiikkiä.
Kritiikki on aiheellista siinä mielessä, että syksyn World Cup ja kauden aikana pelatut EHT-turnaukset eivät antaneet kovin lupaavia merkkejä kevään MM-kisoja ajatellen. Maajoukkue oli syksyllä hukassa etenkin pelillisesti. Selvyyttä siitä, millä tavalla valmennus halusi joukkueensa pelaavan, ei ollut. Se heijastui peliesityksiin ja tuloksiin.
Yksi syy sekavan kauden taustalla on se, että Kari Jalosen jättämä pelillinen perintö Leijoniin ei ole parhaalla mahdollisella tavalla tukenut Lauri Marjamäen alkua. Kiekollinen pelitapa ja -identiteetti on juurrutettava Jalosen jarrulätkän jälkeen uudelleen Leijoniin. Se prosessi näyttää olevan vielä kesken.
Kevättä ja MM-kisoja kohden näyttää kuitenkin siltä, että pelillinen punainen lanka on sekavan syksyn ja talven jälkeen ollut havaittavissa. Leijonat on pelannut kevään harjoitusotteluissa kiekkokontrollijääkiekkoa – tosin vaihtelevalla menestyksellä.
Kevään harjoitusotteluissa Marjamäen Kärpät-aikojen pelitavan elementtejä on pyritty tuomaan esille. Pelitapa perustuu tiiviiseen viisikkoon ja kiekonhallintaan.
Omalla alueella paineen alla pyritään liikuttamaan vastustajaa sivuttaissuunnassa. Pyrkimys on päästä pelaamalla paineen alta pois. Se toteutetaan laadukkaan syöttötarjonnan avulla. Puolustajat pudottautuvat usein maalilinjan alapuolelle, laitahyökkääjät tarjoavat leveyden ja keskushyökkääjä on niin ikään lähellä auttamassa. Hyvä rakenne takaa sen, että kiekkoa on mahdollista liikuttaa omalla alueella puolelta toiselle, kunnes sauma lähteä ylöspäin avautuu.
Tiivis viisikko toistuu kentän joka osa-alueella. Keskialue pyritään ylittämään kolmea kaistaa hyödyntäen muutamalla syötöllä rintamassa. Puolustajat pysyvät lähellä tukemassa hyökkäyksiä.
Samalla tiivis viisikko takaa hyvän pelin jatkumon, joka on yksi suomalaisen pelitavan ehdottomia vahvuuksia. Jos kiekko menetetään, koko viisikko on lähellä puolustamassa, ja kiekko on mahdollista riistää nopeasti takaisin. Ja siitä on jälleen hyvä lähteä koko viisikon voimin hyökkäämään.
Marjamäen joukkueet ovat tiiviin pelaamisensa lisäksi osanneet oikean paikan tullen varioida pelaamistaan. Jääkiekon seuraajat muistanevat Kärppien ja Tapparan välisen finaalisarjan ratkaisun vuodelta 2015, kun Sebastian Aho karkasi vaihdosta tultuaan läpiajoon. Maalihan oli suorastaan tiiviin viisikkopelin häväistys.
Viisikon venyminen Marjamäen pelitavassa on sallittua etenkin vaihtohetkillä. Jos huomataan vaihtojen yhteydessä sauma pelata pitkä syöttö kärkkyvälle hyökkääjälle, se myös tehdään. Kaikki perustuu sekä vaihdosta tulevan pelaajan että kiekollisen puolustajan ennakointiin, havainnointiin ja heidän väliseen kommunikointiin.
Näitä kärkihyökkääjien varastamisia on nähty tämän kevään Leijonissa etenkin toisissa erissä, jolloin vaihtopenkki on lähempänä vastustajan päätyä.
Pelitavan omaksuminen vie aikaa
Vaikka Marjamäki on pelitavassa samoilla jäljillä kuin menestysvuosinaan Kärpissä, ei pelitavan toteutus ole ainakaan vielä osoittanut tuovansa jättimenestystä.
Voittava jääkiekko on ennen kaikkea sitä, että pelaajat pystyvät pelaamaan ilman, että joutuvat koko ajan miettimään, kuinka eri pelitilanteissa tulee toimia. Jatkuva miettiminen vie fokusta pois esimerkiksi kaksinkamppailupelaamisesta. Jos joudutaan miettimään, pelaaminen voi näyttää hermostuneelta, väkinäiseltä, hitaalta ja haluttomalta.
Tavoitteena olisi se, että pystyttäisiin pelaamaan vaistoilla ja jatkuvasti ennakoimaan pelissä. Pelitavan ja pelillisten valintojen pitäisi tulla selkäytimestä. Se taas vaatii pitkäjänteisyyttä, aikaa ja paljon toistoja joukkueena.
Kevään harjoitusotteluiden osalta tilanne ei näytä kovin valoisalta. Kiekollisen pelitavan ajaminen sisään jälleen Leijoniin on osoittautumassa pitkäksi projektiksi, eikä tämä kevät välttämättä riitä. Voi olla, että Leijonilla on edessään "välikisat", joissa pelitapaa ajetaan vasta sisään, ja siksi menestystä ei ole vielä luvassa.
Kärsimättömien kannattaa muistaa, että uusi päävalmentaja harvoin niittää menestystä heti ensimmäisellä kaudellaan. Tästä esimerkkinä ovat Kari Jalosen ja Jukka Jalosen miesten maajoukkueen valmennuspestit.
Kevään harjoitusottelut ovat osoittaneet, että pelitapa ei ole tullut selkäytimestä. Siitä ollaan oltu itse asiassa hyvin kaukana. Se on heijastunut erityisesti intensiteettiin ja tunteeseen, joiden voidaan sanoa olleen vajaita koko kevään ajan. Raikkaus ja vapautuneisuus ovat puuttuneet pelaamisesta.
Leijonat on pyrkinyt kiekkokontrolliin, mutta kiekollisen pelin rakenteet sekä yhteispeli ovat olleet pahasti sekaisin. Se on näkynyt ennen kaikkea syöttövirheinä ja heikkoina ajoituksina hyökkäyksissä. Myös syöttötilanteissa peliasennot ovat olleet heikkoja. Usein avaussyötön vastaanottanut keskushyökkääjä on ollut niin heikossa peliasennossa hyökkäyksen etenemisen kannalta, että hyökkäys on saattanut tyssätä siihen.
Tsekissä pelattu EHT-turnaus viikko ennen MM-kisojen alkua osoitti Leijonien pelitavan toteutuksen heikot kohdat. Vaikka Leijonat pyrki kiekkokontrollin turvin jossain määrin hallitsemaan peliä, lopputulema oli se, että Leijonat joutui puolustamaan omalla alueellaan pitkiä aikoja.
Oman alueen kiekottelun ja pelin rytmittämisen avulla painopistettä koko viisikon voimin ei saatu vietyä vastustajan päätyyn. Hyökkäykset ja viisikon rakenne hajosivat viimeistään keskialueella.
Lopulta oltiin tiiviin viisikkopuolustuksen ja maalivahtipelin varassa. Omassa puolustusalueen puolustuspelissä oltiin siinä mielessä vaikeuksissa, että vastustajan pitkiä pyörityksiä oli vaikea saada poikki.
Pelaamisesta muutenkin paistoi tietty pelokkuus ja turvautuminen sumppupuolustamiseen. Se ei varsinaisesti ollut odotettavissa, kun Marjamäki penkin taakse astui.
Helpottavatko tutut pelaajat prosessia?
Kärpissä Marjamäen valmennustiimissä toiminut Mikko Manner liittyi hiljattain Leijonien valmennukseen. Hänellä on varmasti osansa siinä, että Leijonien peli on lähtenyt MM-kisojen kynnyksellä rullaamaan paremmin kuin alkukaudella.
Kiekollisesti Leijonien suorittaminen on ollut vajaata koko kauden ajan, mikä ehkä johti lopulta siihen, että Manner liittyi Marjamäen valmennustiimiin.
Kärpissä Marjamäen valmennustiimissä Mannerin vastuulla oli puolustajien peluutus. Leijonissa puolustajia on peluuttanut tällä kaudella Waltteri Immonen.
Mannerissa ja Immosessa on se selkeä ero, että Manner tuntee Meidän pelin ja Marjamäen pelitavan kuin omat taskunsa, kun taas Sveitsissä valmennusuraa luoneella Immosella ei ole aikaisempaa kokemusta suomalaisesta kiekkokontrollipelaamisesta.
Marjamäki on ottanut joukkueeseensa runsaasti pelaajia, jotka ovat päävalmentajalle entuudestaan tuttuja. Juhamatti Aaltosen "kohuvalinta" selittyy osin sillä, että hän oli Marjamäen alaisuudessa kaudella 2013-14 Kärpissä ja oli tuolloin yksi joukkueensa ratkaisupelaajista. Marjamäki tietää, mitä Aaltosesta parhaimmillaan voidaan saada irti.
Marjamäelle entuudestaan tuttuja pelaajia ovat lisäksi Aho, Joonas Kemppainen, Jesse Puljujärvi, Atte Ohtamaa, Miro Aaltonen, Lasse Kukkonen ja Mika Pyörälä. Etenkin Kukkosen ja Pyörälän mukana olo on Marjamäelle tärkeää, sillä kaksikko oli Marjamäen valmentaessa Kärpissä hänen luottopelaajiaan.
Tuttujen pelaajien valinta kisoihin on Marjamäeltä järkevä veto. Monet pelaajista tuntevat Marjamäen pelilliset teesit, ja siten he pystyvät omalta osaltaan nopeuttamaan koko joukkueen oppimisprosessia.
