Tšekkimediat: Jágr lopettaa ensi kauden jälkeen

Muut Sarjat / Uutinen
Jääkiekon elävä legenda on jo 52-vuotias.
Kuva © Tiia Mahkonen
Jaromír Jágr lopettaa uransa ensi kauden päätteeksi.

Tšekkiläinen media Aktualne kertoo jääkiekkolegenda Jaromír Jágrin ilmoittaneen uransa päätöksestä ensi kauden päätteeksi.

52-vuotias jääkiekkolegenda kertoo eräästä lopettamispäätöstä puoltavasta seikasta, joka on dokumenttielokuvan tekeminen tällä hetkellä.

– Minä ja Peter Větrovský (elokuvantekijä) aloitimme kuvaukset jo neljä vuotta sitten, joten projekti on tullut Peterille vähän kalliiksi. Luulin, että olisin jo lopettanut tässä vaiheessa, mutta aion yhä jatkaa pelaamista, Jágr kertoo haastattelussa vapaasti suomennettuna.

Jágrin päätös jatkaa uraansa vielä ensi kaudella on osittain seurausta hänen omistamansa sekä edustamansa Kladnon joukkue säilytti pääsarjapaikkansa karsinnoissa. Hän on peliuransa ja dokumentin lisäksi työstänyt myös elämänkertakirjaa, jonka tekeminen jatkuu yhä.

Hyökkääjä on kiistatta yksi suurimmista jääkiekkoilijoista koskaan. Hänen saavutuksistaan suurimpina mainittakoon kaksi Stanley Cupia Pittsburgh Penguinsissa sekä kaksi maailmanmestaruutta ja yksi olympiakulta yhdessä Tšekin kanssa. Hän kuuluu näin ollen myös kolmen kullan klubiin.

Tällä kaudella hyökkääjä pelasi Kladnossa 18 ottelua tehden pisteet 1+5.

» Lähetä palautetta toimitukselle