Vuoroin vieraissa
Kuntokäyrät
Kotijoukkue Jokerit pelasi edellisviikon alavireisesti. Tiistaina Ilves kaatui vielä vaivoin ja Tampereelta oli Tappara-ottelusta tuomisina yksi lohdutuspiste, mutta lauantaina seitsemän ottelua jatkunut pisteputki kuivui JYPin käsittelyssä.
Ässät puolestaan on edellisviikkoina käynyt ottamassa köniinsä niin Tampereella, Kuopiossa kuin Hämeenlinnassakin. Porissa ässäpakka on ollut koko kauden ajan vahva, mutta vieraskaukaloista pisteitä on ollut tuomisina aniharvoin.
Jokerit onnistui ryöväämään joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Porista kaksi pistettä Jukka Hentusen jatkoaikamaalilla. Kauden aiemmissa kohtaamisissa molemmat olivat voittaneet kotonaan.
Ratkaisun paikat
Jos Ässien vieraspelaaminen ylipäätään on ollut heikkoa, vielä huonommin sillä on viime aikoina sujunut vieraskaukaloissa erikoistilannepelaaminen. Alivoimalla on soinut omissa, ylivoimalla taas ei ole tullut onnistumisia.
Jokerien päävalmentaja Hannu Jortikka ihmetteli lauantaina joidenkin pelaajiensa luistelukunnon loppumista. Hänen mukaansa ammattiurheilijan pitäisi pystyä pelaamaan kolme ottelua viikossa, vaikka valmennuksessa olisikin ollut vikaa. Kuluvallakin viikolla Jokerit pelaa kolmesti, joten palautumisaikaa on vähän.
Omalla tavallaan tiistain ottelun merkitystä lisää se, että joukkueet kohtaavat seuraavan kerran jo torstaina. Kolmen pisteen lisäksi pelataan siis myös asetelmista seuraavaan otteluun. Sarjataulukossakin joukkueet ovat lähekkäin, mikä nostaa panoksia entisestään.
Kokoonpanot
Kotijoukkueen ykköshyökkääjä Fredrik Bremberg jätti lauantain pelin JYPiä vastaan kesken, mutta lienee pelikunnossa tiistaina. Sivussa sen sijaan ovat edelleen puolustajat Marko Kauppinen ja Joe Rullier sekä mahdollisesti myös Tom Koivisto. Ässien sairastupa on tällä hetkellä tyhjä, joten joukkue pääsee Helsinkiin parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan.