Jyväskylässä nähtiin kissa-hiiri-leikkiä

MESTIS / Raportti
Joonas Sammalmaa oli tänäkin iltana JYP-Akatemian kärkinimiä.
Kuva © Timo Savela
JYP-Akatemian raskas viikko jatkui lauantaina, kun Jyväskylään tuli vieraita Kouvolasta. KooKoo oli ottelussa tyly vieras ja haki Jyväskylästä täyden pistepotin lukemin 3-6.

KooKoo starttasi ottelun hyvällä sykkeellä, ja aiheutti karvauksellaan JYP-Akatemian puolustukselle vaikeuksia. Kumpikaan joukkue ei ollut lähtenyt peruuttelemaan, vaan ensimmäiset viisi minuuttia mentiin kovalla vauhdilla päästä päähän. 

Avauserä näytteli oikeastaan koko ottelun kaavaa. JYP-Akatemia oli hyvällä jalalla liikenteessä, mutta KooKoo hyödynsi omat paikkansa hurjalla tehokkuudella. 

KooKoo teki ennen ensimmäisen erän puoliväliä minuutin sisällä kaksi maalia karaten 0-2-johtoon. Molemmat maalit syntyivät JYP-Akatemian puolustuksen henkilökohtaisista virheistä omassa päässä.

Jyväskyläläisille kaadettiin lisää kylmää vettä niskaan erän loppupuolella, kun Jyväskylään paluun tehnyt Ossi Ikonen vei vierasjoukkueen jo kolmen maalin johtoon.

JYP-Akatemia terävästi toiseen erään

JYP-Akatemian pukukopissa oli ensimmäisen erätauon aikana herätelty joukkuetta oikein kunnolla. Joukkue tuli toiseen erään erittäin terävästi ja saikin siitä palkinnon, kun ajassa 26:15 kotijoukkueen Juuso Pulli pääsi kuin varkain kävelemään b-pisteiden väliin, ja ampui upealla rannelaukauksella JYP-Akatemian kahden maalin päähän.

Maalin jälkeen jyväskyläläiset jatkoivat kovaa vierailijoiden painostusta, jonka johdosta KooKoo joutui ottamaan paljon jäähyjä.Lopulta jäähyily kostautui, kun Liigasta vahvistukseksi tullut Markus Nenonen iski kiekon Mikko Rämön jalkojen välistä sisään joukkueen pelatessa kahden miehen ylivoimalla. Nenonen toi maalillaan isännät jo maalin päähän.

Erän lopulla Juuso Rajala vei kuitenkin vierailijat ylivoimalla takaisin kahden maalin johtoon, joka himmensi kotijoukkueen loistavan toisen erän arvoa. 

Kolmannessa erässä kissa-hiiri-leikki jatkui. KooKoon jäähyillessä isäntien kultakypärä Joonas Sammalmaa toi JYP-Akatemian jälleen maalin päähän.

KooKoo kuitenkin lopetti jyväskyläläisten pyristelyn lyhyeen Markus Västilän nopealla maalilla. Timo-Pekka Heikkisen maali tyhjiin oli enää vain kosmetiikkaa. 

"Haasteellinen kamppailu tänään"

Kotijoukkueen päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi ei tappiosta huolimatta ollut ottelun jälkeen kovinkaan maansa myynyt mies.

− Oli haasteellinen kamppailu. Meillä on erittäin kova viikko takana, mutta emme ole hissutelleet yhtään, vaan ollaan treenattu todella kovaa. Olen ylpeä tuosta pelaajien energisyydestä tänään.

Pelillisiä syitä tappiolle kysyttäessä Ahvenjärvellä oli selkeät sävelet. 

− Viisikon tiiviydessä meillä on parannettavaa. Siihen kaaduttiin. Viisikon pitää tulla tiiviinä alas tämän tasoista joukkuetta vastaan.

Vierasjoukkueen päävalmentaja Petri Mattila oli voiton jälkeen luonnollisesti tyytyväinen omiensa otteisiin.

− Hyvin olivat kyllä pojat kuunnelleet, kun ennen ottelua varoittelin vastustajan vaarallisuudesta. Erityisesti maalinteon tehokkuus miellyttää. Hyvin olemme maaleja tehneet, riistomaaleja sekä ylivoimamaaleja.

Molempien joukkueiden ylivoimat olivat läpi ottelun alati vaaralliset. Mattila ei kuitenkaan ollut ylivoimaan täysin tyytyväinen.

− Tehokkuus ylivoimassa tyydyttää kyllä, mutta pelinopeus ei ole vielä riittävää. Parannettavaahan toki löytyy aina. 

» Lähetä palautetta toimitukselle