Jukurit maalijuhlan herrana

MESTIS / Raportti
Niko Laakkonen oli tehokkaalla pelipäällä iskien tehot 2+1
Kuva © Timo Savela
Mikkelin Jukurien tuloksellisesti vahvat otteet saivat jatkoa Peliittojen kustannuksella. Vaikka joukkueen pelillinen ote ei täysin vakuuttavaa ollutkaan, korjasi se pisteet talteen selkein 6-3-numeroin.

Jukurien tavaramerkkinä aiemmissa otteluissa ollut vahva avauserä. Tänään tuon tehokkuuden sai kokea Peliitat, kun mikkeliläisryhmä karisti vierailijan kannoiltaan jo alussa.

Mikkeliläisten vahva rynnistys palkittiin jo reilun viiden minuutin pelin jälkeen, kun Aatu Viljanen koukki läpiajoon päässeen Niko Laakkosen kumoon rangaistuslaukauksen arvoisesti. Laakkonen ei saamastaan mahdollisuudesta erehtynyt, vaan upotti kiekon varmasti Antti Rautiolan selän taakse.

Peliitat nousi kuitenkin tasoihin nopeasti pienen painostuskauden jälkeen Jesse Peltosen osumalla, mutta tämän jälkeen tahtipuikkoa heilutti Jukurit. Ensin Laakkonen tökkäsi maalin edestä illan toisen osumansa Rautiolan haaroista sisään ja minuuttia myöhemmin Timo Hiltusen laukaus painui helpon oloisesti heinolalaisveräjään.

− Tiedettiin valmistautuessa, että tänään ei ihan hyvä suoritus riitä. Meidän olisi pitänyt pärjätäksemme pelata erinomainen peli, mutta siinä ei tänään ihan onnistuttu, harmitteli Peliittojen valmentaja Lauri Merikivi.

Jukureilta avauserä oli muutenkin ottelun paras osa-alue ja joukkue piti vahvalla liikkeellään vierailijaa pilkkanaan omalla alueella, mutta lisäosumia ei nähty hyvistä paikoista huolimatta.

Erän viime hetkillä vieraiden tilannetta vaikeutti entisestään Jaakko Lehtosen päähän kohdistuneesta taklauksesta saama 2+10-minuutin jäähy, mikä ei kuitenkaan aiheuttanut loukkaantumisia.

Lopullisen ratkaisun makua

Toisen erän alkuun vierailija tuli huomattavasti isäntiä paremmalla jalalla ja sai paineistettua puolustusta. Lopulta Jukureiden heikko purkukiekko päätyi Ville-Matti Koposelle, joka toimitti kiekon maalille ja irtokiekossa ensimmäisenä ollut Tuukka Rajamäki laukoi 3-2-kavennuksen.

− Hetkittäin pystyttiin pelaamaan hyvin. Onnistuttiin karvaamaan ja riistämään kiekkoa ja sitä kautta saatiin pelille hyvä jatkumo hyökkäyspäässä, Merikivi totesi.

Jukurien peli toisessa erässä näytti melko sekavalta, vaikka joukkue muutamia maukkaita paikkoja lisäosumiin saikin. Huolellisuus maalipaikoissa ei ollut kuitenkaan riittävällä tasolla ja myös 17 kertaa kiekon tielle erässä venynyt Rautiola oli mies paikallaan.

−  Pelistä puuttui sellainen tietty päättäväisyys. Meillä olisi ollut mahdollisuudet tappaa peli jo aiemmassa vaiheessa, jukurikäskijä Antti Pennanen pohti.

Erän loppupuolella vierailija kuitenkin sortui jäähyilyyn ja Jukurit rankaisi armotta. Jaakko Turtiainen tarjoili maalin kulmalta poikkisyötön toisella puolella olleelle Iivo Hokkaselle, joka pääsi lataamaan kiekon vapaasti verkon perille.

Erän viimeisellä minuutilla sama ketju oli jälleen asialla kahden miehen ylivoimalla, kun Turtiainen laukoi 5-2-osuman Hokkasen ja Oula Palveen tarjoiluista.

− Meille sattui siinä muutamia virheitä ja niiden seurauksena jouduttiin ottamaan jäähyjä, sanoi Merikivi.

− Päälimmäisenä tästä pelistä mieleen jäi meidän ylivoima. Kaksi maalia erikoistilanteista lämmittää mieltä, Pennanen iloitsi.

Päätöserä ei muutosta tuonut

Peliitat pelasi päätöserässäkin aktiivista karvauspeliä, mutta ei pystynyt heittämään todellista haastetta huolimattomasti pelanneelle kotijoukkueelle. Joona Monto viimeisteli erän viidennellä minuutilla 5-3-kavennuksen, mutta siihen kiri myös jäi.

Peli aaltoili päästä päähän, mutta todelliset huippupaikat erässä jäivät vähiin. Anthony Guttig vastasi erän komeimmasta suorituksesta iskemällä Laakkosen kanssa pelaamansa seinäsyöttöpelin jälkeen taululle 6-3-loppunumerot.

− Vähän oli sekavaa peliä, menetettiin kiekkoja turhaan siniviivalla. Pitäisi vaan laittaa kiekkoa huolellisemmin liikkeelle, arvioi 1+1-tehot ottelussa kerännyt Hokkanen.

Myöskään päävalmentaja Pennanen ei ollut täysin tyytyväinen joukkueensa suoritukseen, mutta antoi myös tunnustuksen vastustajalle.

− Viimeiset 40 minuuttia oli meiltä vaihtelevaa peliä. Siinä oli hyviä jaksoja, mutta myös huonoja jaksoja, jukuriluotsi sanoi.

− Peliitat oli tänään sisukas ja pysyi tuloksessa kiinni, ei mitään pois heidän suorituksestaan, hän jatkoi.

Jukureiden pelit jatkuvat perjantaina, kun se matkustaa SaPKon vieraaksi. Peliitat puolestaan pelaa seuraavan kerran lauantaina, jolloin sen vieraaksi saapuu Kajaanin Hokki.

» Lähetä palautetta toimitukselle