SaPKo kovan haasteen edessä

MESTIS / Ennakko
Nouseeko maalivahtipeli vieraiden kantavaksi voimaksi?
Kuva © Antti Varonen
SaPKo saapuu Kouvolaan täyttämään vaatimatonta pistepussiaan. Helppoa voittoa eivät pässirinnat saa tässäkään ottelussa, sillä KooKoo on voittanut tällä kaudella jokaisen kotiottelunsa.

Kouvolan jäähalli on ollut vieraille vaikea paikka. On varmaa, että pisteet ovat myös SaPKolle tiukassa. Hyvin liikkuvan ja tulivoimaisen KooKoon peli ei ole kuitenkaan ollut vain voitosta voittoon liihottamista. Katkera tappio Peliitoille ja vasta kolmannessa erässä voitoksi muuttunut ottelu JYP-Akatemiaa vastaan jättivät parantamisen varaa.

Taustalla tasainen kamppailu

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kerran aikaisemmin. Savonlinnassa pelattu ottelu päättyi kouvolalaisten niukkaan voittoon. KooKoolle edellisestä kamppailusta mieleen on jäänyt päälimmäiseksi se, että kaikki ottelut tulee pelata loppuun asti. Edellisessä kohtaamisessa SaPKo kiristi tahtiaan ottelun loppua kohden aiheuttaen viime kauden mestareille suurta ahdinkoa.

Ennakkosuosikkina jäälle

KooKoo luistelee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina. Joukkue on hyvin rakennettu ja laadukas, joten ainakaan materiaalista ei voitto ole kiinni. Voiton tiellä voi kuitenkin olla huono valmistautuminen tai asenneongelma.

Mestis on sarjana osoittanut yllätyksellisyytensä. Täydelliseksi esimerkiksi sopii KooKoon tappio Peliitoille 10.10. ja sitä seurannut Peliittojen tappio sarjanousija KeuPalle 11.10. räikein lukemin 7-2.

KooKoon puolustus on osoittanut toimivuutensa. Kouvolalaisten verkkoon on tehty keskimäärin vain kaksi osumaa ottelua kohden. Päästettyjen maalien kokonaismäärä on sarjan alhaisin. Tärkeä tekijä oman pään puhtaana pysymiseen on ollut maalivahtikaksikko Frederic CloutierMikko Rämö. Cloutier pelaa tällä hetkellä uransa parhaalla torjuntaprosentilla.

Hyökkäystehoissa kouvolalaisilla on ollut toivomisen varaa. Vaikka tehopisteet ovat jakautuneet laajalle rintamalle, on viimeistely kokonaisuutena arvioiden ollut vaisua.

SaPKolla näytön paikka

SaPKo sai itseluottamusta kukistamalla Hokin edellisessä ottelussaan. Sarjan häntäpäässä majaileva joukkue sai voitosta varmasti hyvää energiaa sekä itseluottamusta otteisiinsa. Vierasjoukkueella on myös ottelussa enemmän voitettavaa.

Kouvolassa on totuttu näkemään katsomossa yli 2000 kannattajaa. On varmaa, että altavastaajan asemassa otteluun lähtevä SaPKo haluaa hiljentää tämän joukon.

Savonlinnalaisten mahdollisuuksia saattaa kasvattaa maalinsuuta Hokki-ottelussa hyvin tilkinnyt maalivahti Petteri Similä.

On todennäköistä, että ilman suurta yllätystä kotijoukkueen voittoon riittää perussuoritus ilman ylimielisyyttä.

Seuraa Heitä

Petteri Similä #33 |

Maalivahti

Similä vakuutti ottelussa Hokkia vastaan. Tärkeä pelaaja, mikäli SaPKo aikoo ottaa ottelusta pisteitä.

Juuso Rajala #8 |

Keskushyökkääjä

Mestiksen pistepörssin sijalla kolme majaileva Rajala tunnetaan käsistään. Kiekonhallinta on Mestiksen mittapuussa poikkeuksellisen kaunista.

» Lähetä palautetta toimitukselle