Suomi tärkeään voittoon vaikeimman tien kautta
Suomen ja Norjan peli alkoi paikallista aikaa jo kello 12.15. Ottelu veti silti yleisöä reilut 8000 katsojaa paikanpäälle. Ottelun paremmuutta jouduttiin hakemaan lopulta jatkoaikaan asti, mutta Suomi otti tärkeän lisäpisteen itselleen.
Markus Hännikäinen ajoi päätyyn niin että kypärä tärisi
Sebastian Aho yritti ohjata kiekkoa maaliin.
Alexander Bonsaksen makasi kiekon päällä ja suomalaiset yrittivät ronkkia sitä pois.
Anders Bastiansen ohjasi norjalaiset 1-0-johtoon.
Juuso Hietanen yllätti Lars Haugenin ylivoimalla hieman helpohkosti.
Tämä sai Leijonat hymyilemään.
Julius Honka täräytti upealla vedolla Leijonat jo 2-1-johtoon
Norjan Anders Bastiansen makoili ja muut katselivat, missä kiekko oli.
Suomi pelasi ottelussa surunauhoilla.
Lars Haugen nappasi Ahon laukauksen räpyläänsä.
Norja onnistui survomaan kiekon maaliin viimeisellä minuutilla.
Joonas Järvinen tarjosi Bastiansenille pienen taklauksen jatkoajalla.
Markus Hännikäinen pääsi suoraan jäähyaitiosta läpiajoon ja ratkaisi Suomelle voiton.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Artikkeli
TOP-5 lyhyimmät pelaajat MM-kisoissa: Sakari Manninen odotetusti listalla, mukana myös Tapparan nuori sisupussi
MAAJOUKKUE | 14.5.2023 15:54
Uutinen
Norjan maajoukkuepelaaja Alexander Reichenberg on kuollut
MAAJOUKKUE | Muut Sarjat | 5.5.2024 19:22
Uutinen
Konsta Helenius tekee historiaa − pelaa ensimmäisenä suomalaisena kolmet MM-kisat samalla kaudella
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 19:12
Uutinen
Viimeiset karsinnat tehty, tässä on Leijonien MM-joukkue − Konsta Helenius mukana
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 17:38