Turussa vietettiin seremonioita - TPS selvästi Kärppiä parempi

LIIGA / Raportti
Turussa muisteltiin Juhani Tammisen 50-vuotista uraa.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
TPS otti selvän 4-0-voiton Kärpistä lauantain ottelukierroksella. TPS hallitsi ottelua ensiminuuteista lähtien ja piti oululaisia paineen alla luisteluvoimansa avulla koko illan.

Ennen ottelun alkua vietettiin seremonioita. Ilkka Heikkinen kukitettiin 300. Liiga-pelin johdosta. Tämä merkkipaalu täyttyi torstaina Jyväskylässä. Myös menehtyneen entisen TPS-hyökkääjä Pertti Niemisen muistolle pidettiin hiljainen hetki.

Suurimmassa valokeilassa ennen ottelun alkua oli kuitenkin Juhani Tamminen. Ottelussa juhlistettiin Tammisen 50-vuotista uraa jääkiekon parissa. Pelikatkoilla Tammisen uraa muisteltiin valotaululta niin huippuhetkien ja kuin entisten kollegoidenkin terveisten parissa.

TPS:n hallintaa avausmaalista lähtien

TPS sai otteluun lentävän alun iskemällä johtomaalin heti ottelun toisella minuutilla. Osuma oli ylivoimamaali, ja kun TPS osui ottelussa vielä toisen kerran ylivoimalla, pitkään tehottomana pyörinyt ylivoima sai kaipaamansa onnistumisen.

Joukkueiden päävalmentajat näkivät ottelun alun luonnollisesti hieman eri tavalla.

− Ensimmäinen puoliminuuttia kusetellaan omaan maalin edessä ja menetetään kiekko, sitten ei ole muuta mahdollisuutta kuin kampata vastustaja ja heti soi omissa alivoimalla. Onhan se semmoinen lähtö tähän peliin, ettei se paljon huonommin voisi alkaa, kertoi Kai Suikkanen.

Iskettyään ottelun avausmaalin TPS otti ottelun hallintaansa eikä siitä luopunut.

− Hemmetin hyvä alku. Nämä maalit ovat niin isoja näissä peleissä. Pitkään maalin peliä pelattiinkin. Toki suorituksemme oli vahva tänään täydet 60 minuuttia. Päästiin jatkamaan sitä hyvää peliä, mitä esitettiin jo Jyväskylässä tällä viikolla. Erittäin paljon onnistujia. Kaksi ylivoimamaalia, mitkä varmasti tuovat itseluottamusta ja rentoutta ylivoimapelaamiseen, kertasi puolestaan Ari-Pekka Selin.

− Se, mistä olen mielissäni, niin tuo nöyryys puolustuspelaamiseen huokuu kyllä positiivisesti joukkueesta, kiitteli Selin.

"Oltiin ihan hanurista koko tivoli"

Vierasjoukkueen päävalmentaja Kai Suikkanen ei silitellyt omiensa päitä ottelun jälkeen.

− Eilen kaivettiin hyvä voitto. Kai me vissiin kaikki kuviteltiin, että jääkiekko ja voittaminen ovat niin helppoja. Tänään oltiin sitten kyllä ihan hanurista koko tivoli.

TPS:n esitykselle Suikkanen antoi kehuja.

− Tosiasia on se, että TPS oli tänään erittäin hyvä. Olivat meitä edellä joka osa-alueella, joka puolella kenttää, kaikessa mitä tehtiin vähintään metrin verran. Mahtaako metri edes riittää? TPS pelasi hyvän pelin ja me pelattiin vähemmän hyvä peli. Ei siihen ole yksittäistä selitystä, johtuiko tästä vai tuosta, oltiin ihan paskoja tänään. Se on se selitys.

Selin kiitteli omiensa suoritusta

Selin löysi omasta joukkueestaan onnistujia henkilökohtaisella tasolla. Suuressa roolissa voitossa olivat Oskari Setäsen torjunnat. TPS painoi Kärppien puolustukseen todella kovaa, mikä avasi Kärpille monta vaarallista tilannetta vastakkaiseen päätyyn. Nämä Setänen kuitenkin selvitti.

− Oskari Setänen otti juuri sillä hetkellä ne kiekot kiinni mitkä piti ottaa, että pysyttiin johtoasemassa, kiitteli Selin.

Myös Jasper Lindstenin esitys oli Selinin mieleen.

− Ei ollut kyllä niin hyvä peli Jyväskylässä, mutta kaivoi meille silloin riiston ja Vähätalolle voittomaalin. Sai tavallaan sitä, mitä koko syksy ollaan katsottu. Sai mahdollisuuden Perrinin ja Kallion laidassa ja kiitti kyllä olemalla todella vahva tänään.

Turkulaisjoukkue sai jobinpostia ottelun toisessa erässä Patrik Virran jäätyä sivuun loukkaantumisen vuoksi. TPS kuitenkin taisteli voittoon vajaamiehisenä. Selin kiitteli joukkueensa esitystä ja nosti yhden pelaajan esityksen ylitse muiden.

− Jos haluan jonkun nimeltä mainita, niin Jerry Ahtolan. Laiturin viitalla pelasi sentterin tontilla, kun jouduttiin kolmella sentterillä pelaamaan melkein puolitoista erää. Hieno esitys, päätti Selin.

Urheilullisuus vai ottelutapahtuma?

Turussa oli kokeilussa 20 minuutin mittainen erätauko normaalin 18 minuutin sijaan. Tällä Liiga haluaa selvittää erätauon mahdollisen pidentämisen vaikutusta ottelutapahtumaan.

Pelitapahtumiin tällä ei ollut vaikutusta, mutta kumpikaan päävalmentaja ei ollut tämän kokeilun kannalla.

− Jos urheilullisesti ajattelee, niin ihan älytöntä notkua 20 minuuttia kopissa. Mieluummin vaikka vähemmän kuin 18 minuuttia, kertoi Selin.

Suikkanen oli samoilla linjoilla.

− Kyllä minä ihmettelen aika syvästi, mitä tällä haetaan. Tuolla saa s**tana puolituntia istua pukukopissa erien välissä. Peliajat pitenevät aivan käsittämättömiksi, aloitti Suikkanen.

− Miettikää nyt, jos ennen kauden alkua puhuttiin, että lapsiperheitä pitää saada lisää katsomoon. Arkipelitkin kun alkavat puoli seitsemältä, niin nehän loppuvat kohta kymmeneltä. Kuka lapsiperhe silloin katsomossa on? Nytkin lähtevät kesken pois, kun pitäisi joskus nukkuakin.

Suikkanen nosti esille tärkeän pointin urheilullisuuden sivuuttamisesta tapahtuman rinnalla.

− Muutama vuosi sitten otettiin ennen rankkareita tapahtuva jäädytys pois, koska se vei kuulemma niin helvetisti aikaa. Nyt sitten lisätään kaksi minuuttia per erätauko. Sekö ei viekään aikaa? Urheilullisuudesta otettiin pois, mutta kyllä kaljanjuontiin voidaan lisätä aikaa.

− Mutta ei se ole kollegani kanssa meidän asiamme siitä päättää. Suuret johtajat tekevät päätökset ja me vingumme ja vongumme, mutta mennään niin kuin käsketään, päätti Suikkanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle