Kärpäntappaja Heikkinen johti TPS:n ilotulitusta - "Välillä tuntuu, että tämä on maailman paskin ammatti"

LIIGA / Haastattelu
Ilkka Heikkinen vaelteli yli kymmenen peliä varjojen mailla vailla tehopisteitä. Kärppiä vastaan Heikkisellä oli syytä hymyyn, sillä mies kirjasi tehot 1+2.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
TPS jätti nimekkäillä pelaajilla vahvistuneen Kärpät maaleitta Turussa. Ilkka Heikkinen kuritti oululaisia kolmen tehopisteen edestä. Paluu pistetilastoihin oli TPS-puolustajalle henkisesti iso helpotus.

TPS voitti Kärpät kotonaan jo toistamiseen kuluvalla Liiga-kaudella. Ensimmäisen Kärpät-voiton jälkeen TPS-valmentaja Ari-Pekka Selin kiitteli Ilkka Heikkisen voitontahtoa. Lauantai-illan kamppailussa kaikista kotijoukkueen pelaajista oli havaittavissa palava halu voittaa ottelu.

TPS karvasi ja painoi päälle erittäin aggressiivisesti, ja oli tehdä maalin jo avausvaihdossa. Maalia ei syntynyt, mutta TPS pääsi kuitenkin ylivoimalle ja alle kahden minuutin pelin jälkeen taululla komeilivat isäntien 1−0-johtolukemat. Heikkisen mukaan TPS:n vahva liike oli pitkälti maajoukkuetauon ansiota.

− Tauko auttoi meitä. Aika monella jätkällä oli pientä vammaa. Meillä oli silloin ennen taukoa jo vähän raskas jalka, kun pelasimme CHL:ää silloin kun olisi aiemmin ollut hiukan vapaata. Ainakin itsestäni tuntui, että tauko tuli tarpeeseen. Nyt mieli on raikas ja jaksaa taas pelata energisemmin.

Illan juhlakalu on kantanut raskasta taakkaa

Heikkistä juhlittiin sekä ennen ottelua että sen jälkeen. Ennen peliä puolustajalle luovutettiin Liigan muistolaatta, sillä kolmensadan Liiga-ottelun rajapyykki ylittyi torstaisessa JYP-ottelussa. Pelin jälkeisiin juhliin oikeuttivat Heikkisen illan tehopisteet, maali ja kaksi syöttöpistettä. Kauden avanneessa Kärpät-ottelussa Heikkinen osui kahdesti, joten miehestä on muodostunut oululaisille varsinainen painajainen.

Eräänlaista painajaista eli ennen illan ottelua myös itse Heikkinen, sillä alkukaudella neljään peliin viisi maalia tykittänyt Lukko-kasvatti oli pelannut edelliset 13 ottelua täysin ilman pisteitä. Heikkinen myönsi, että onnistumisten puute on vaikuttanut muun muassa yöuniin.

− Tässä on tullut taisteltua itseluottamuksen kanssa. Välillä tuntuu, että tämä on maailman paskin ammatti, kun tulee takkiin, eikä saa itse mitään aikaan. Onneksi pistetili nyt taas aukesi. Onhan sitä ollut pidempiäkin maalittomia putkia, mutta kun ei tule lainkaan pisteitä, ja tulee välillä turpaan, niin ei se aina kivaa ole kököttää kotona pelin jälkeen, Heikkinen kertoi.

Alkukauden häikäisevät otteet saivat yleisön lisäksi myös miehen itsensä asettamaan kovia odotuksia.

− Tietysti sitä välillä miettii itse vähän liikaa. Jos olisi sellainen luonne, että pystyisi unohtamaan ne huonot pelit, niin varmaan se helpottaisi.

Pisteettömien otteluiden putken päättänyt 2−0-osuma oli tuttua Heikkistä, napakka kuti siniviivalta.

− "Tomppa" [Kallio] pelasi hyvin aloituksen jälken kiekon minulle, ja ajattelin, että ammutaan nyt sinnepäin. Eric Pérrin taisi mennä siitä Jussi Rynnäksen edestä niin, ettei veskari nähnyt kiekkoa. Ehkä se oli vähän tuurimaali, mutta välillä on hyvä vain ampua sinnepäin.

"On kiva pelata, kun pystyy luottamaan veskariin"

TPS pöllytti Kärppiä lopulta lukemin 4−0. Oululaiset eivät päässeet missään vaiheessa haastamaan illan isäntiä voitosta. Peli pyöri toistuvasti Kärppien päädyssä, ja maalivahti Rynnäkselle kirjattiin peräti 47 torjuntaa. Heikkinen arveli, että osasyynä vierasjoukkueen vaisuun esitykseen saattoi olla edellisillan ottelu Hämeenlinnassa. TPS pelasi torstaina Jyväskylässä.

− Varmasti se vaikutti. Onhan siinä pieni etu, jos toisella joukkueella ei ole peräkkäisinä päivinä pelejä ja toisella taas on.

Erityiskiitokset Heikkinen halusi Jatkoajan haastattelussa lähettää nollapelin pelanneelle maalivahti Oskari Setäselle, joka otti varsinkin avauserässä tärkeitä koppeja.

− Setänen oli tänään todella hyvä ja otti monta pelastavaa torjuntaa. Ensimmäisessä erässä "Osku" otti tärkeitä torjunta, kun meininki oli aikamoista hurlumheitä ja tuli läpiajoja sekä kahdella yhtä vastaan -ylivoimahyökkäyksiä. On kiva pelata, kun pystyy luottamaan veskariin, eikä tarvitse jokaisen vedon jälkeen jännittää, meneekö kiekko sisään.

Oululaisten nimekkäiden vahvistuksien Jiri Tlustyn, Jan Hruškan ja Niklas Hagmanin iltapuhde jäi laihaksi.

− Pystyimme tiivistämään puolustuspeliämme ensimmäisen erän jälkeen, eikä Kärpät päässyt enää samalla tavalla ylivoimahyökkäyksiin, Heikkinen analysoi.

TPS pääsi yli ylivoimaongelmistaan

Setäsen loisto-otteiden ja oman pisteettömän putken päättymisen lisäksi Heikkinen oli iloinen turkulaisten jälleen löytyneistä ylivoimatehoista. Ylivoimapelinsä kanssa ennen taukoa tuskaillut Palloseura onnistui Kärppiä vastaan kahdesti miesylivoimalla. Yksiselitteistä vastaus kysymykseen miksi ylivoimapeli jälleen toimii, ei Heikkisellä ollut.

− Sen kun tietäisi. Olemme koittaneet pelata samalla tavalla ja tehdä välillä myös muutoksia. Jääkiekko vain on sellaista, ettei aina onnistu. Kyllä ylivoimapeliä painotettiin maajoukkuetauolla. Vähän siinä tosin tarvitaan tuuriakin, että se lähtee rullaamaan. Edellisessä JYP-pelissä saatiin yksi ylivoimamaali, joka vapautti pelaamistamme ylivoimalla.

Alkukaudella lyöntilaukauksellaan ylivoimalla tuhoja tehneelle Heikkiselle parhaan aseen käyttäminen on ensimmäisten kierrosten jälkeen ollut hankalaa.

− Tietysti se muuttui sen alun jälkeen, aina oli joku seisomassa edessä. Välillä turhauduin siihen ja tuli läiskittyä vetoja ensimmäistä miestä päin. Silloin pitäisi muiden päästä vetämään, kuten tänään. Välillä on hyvä olla hämäämässä viivassa vetopaikalla, ja saada siirrettyä kiekko muille.

» Lähetä palautetta toimitukselle