SaiPa käveli vakuuttavasti HPK:n yli

LIIGA / Raportti
Jesper Piitulainen oli monessa mukana.
Kuva © Kalle Mantere - kalle.mantere@jatkoaika.com
Kisapuiston pimenevässä syysillassa kohdanneet SaiPa ja HPK eivät tarjonneet katsojilleen unohtumatonta kiekkoiltaa, mutta kolmannen perättäisen kotivoittonsa napannut SaiPa hallitsi kenttätapahtumia napaten selkeän 3-1-voiton.

Jussi Markkasen miinuskulmasta yllättäneen Juha Kiilholman onnekkaalla maalilla salama-alun peliin saanut HPK oli lopulta yllättävänkin aseeton paremmalla jalalla ottelussa ollutta SaiPaa vastaan. Sarjakakkoseksi nousseen SaiPan pelisuunnitelma piti hienosti ja päätöserän selvä johtoasema ei ollut missään vaiheessa uhattuna.

- Pystyttiin pelaamaan tosi fiksusti johtoasemassa ja saatiin hyvä tulos joka on osoitus siitä, ettei mennyt yhtään omiin. Se on tosi positiivinen tulos näin kauden alkuun, SaiPan taitava hyökkääjä Jesper Piitulainen analysoi.

Keltapaidat eivät lannistuneet avauserän takaiskusta, vaan SaiPa löi tarvittavat maalit jo ennen ottelun puoltaväliä. Juhlituin sankari oli vain kolme osumaa viime kaudella viimeistellyt puolustaja Simo-Pekka Riikola.

Riikola onnistui ensin ensimmäisen erän siniviivarannelaukauksessaan onnekkaasti. Toisen kerran Riikola heilutti verkkoja toisessa erässä, kun HPK:n Craig Schira ja Antti Aarnio istuivat samanaikaisesti vierasjoukkueen rangaistusaitiossa.

- Tehtiin itse tarvittavat maalit ja suojeltiin omaa maalia helvetin hyvin. Ei se enempää ihmeitä vaadi. Viime peli oli vähän sellaista hulabaloota, että nyt oli jo vähän ehjempi peli, Piitulainen hymyilee viitaten 13 maalin Blues-otteluun.

Viime kauden jokaisen keskinäisen ottelun nimiinsä vienyt HPK kaatui SaiPan toimesta nyt heti kauden alkuun. Piitulainen ei vähätellyt peikkojen taltuttamisen merkitystä.

- Pelataan molemmat aika samanlaista hokia, tiiviisti ja pyritään keskialueella kääntämään nopeasti. Tänään oltiin vain vähän paremmalla jalalla liikenteessä. Viime kaudella hävittiin pieniin asioihin se. Nyt on ratkaisuvoimaa vähän laajemmin.

Vierasjoukkueen tehot kateissa

Jo kahdesti voittoa alkukaudella tuuletellut HPK ei löytänyt perjantai-iltana keinoja kotijoukkueen vahvaan pelaamiseen. Vieraiden päävalmentaja Kai Rautio ei lähtenyt pelin jälkeen selittelemään.

- SaiPa oli tänään parempi ihan jokaisessa erässä. Jos rehellisiä ollaan, niin ei saatu takaa-ajoa aikaan, eikä tiukkaa peliäkään. Yritettiin lopussa toki paremmin, mutta ei saatu maalivahdilta yhtään irtokiekkoa, joita olisi tarvittu. Markkanen pelasi lopulta huippuottelun.

Kiekon tielle 25 kertaa ottelussa torjunut Markkanen poimi vieraiden kaukolaukaukset ja muutaman lähitilanteen vuorenvarmasti. Epäselvä tuomarilinja suosi lopussa lievästi vierailijaa, sillä hämeenlinnalaisille tarjottiin pitkiä painostusjaksoja SaiPan päätyyn.

- Eihän näitä pitäisi kommentoida, mutta saattoi siellä jäädä vähän jotain viheltämättä ja jotain vihelletty, mitä ei olisi pitänyt. Siinä ehkä vihelettiin pari pitkää, jotka olisi pitänyt jäädä viheltämättä ja Kerho sai sitä kautta pyörityksen meidän päätyyn. Jouduttiin sitten rikkomaan ja siitä olisi peli voinut mennä vielä jännäksi, Piitulainen totesi rauhallisesti.

Päivä päivältä parempaan

Vihdoin kauden avauspisteensä saalistanut Piitulainen pelaa toista kauttaan liigassa. Mainion tulokaskauden jälkeen koneen käynnistäminen on samenttisilla käsillä varustetun hyökkääjän mukaan ollut hidasta.

- Peli peliltä parempaan on menossa. Kyllähän ne tehopisteet tuntuu aina hyvältä, kun saa sellaisen pienen palkinnon. Ei niitä ikinää kuitenkaan liikaa suoda.

Piitulainen taistelee keltapaitojen kolmosketjussa, rinnallaan keskushyökkääjä Markku Flinck ja laituri Tommi Jokinen. Flinck on romuluinen hyökkääjä taitopelaajina tunnettujen Piitulaisen ja Jokisen rinnalle.

- Siinä on sellainen sopiva ripaus myös fyysisyyttä. Ei me Liigan nopein kenttä olla, mutta sopivasti kun rytmitetään sitä hommaa, niin saadaan hyvä paketti kasaan. On siinä vielä tekemistä, mutta että saadaan homma täydelliseen iskuun, mutta kyllä se siitä tulee pikkuhiljaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle