Hokki vei SaPKoa selkein suunnitelmin: "Ryöstöretkelle tullaan puolustamaan"

MESTIS / Raportti
Hokki sai perjantaina juhlimisen aihetta.
Kuva © Antti Varonen
Hokki haki perjantaina Savonlinnasta täyden pistepotin kärkijoukkueen elkein. SaPKoa vaivannut tehottomuus käänsi peliä järjestelmällisesti kajaanilaisten eduksi, sillä runsaat hopealautasella tarjotut mahdollisuudet jäivät ilman ottajaansa.

Vierasjoukkue Hokki tuli otteluun herran elkein ja näytti olevansa ansaitusti Mestiksen piikkipaikalla: kajaanilaiset kontrolloivat kiekkoa koko kentän alueella ja antoivat SaPKon luistella kiekon perässä.

Hyökkäysalueelle Hokki pääsi samaan aikaan muutamalla tehokkaalla syötöllä ja koko viisikon aktiivisuudella. SaPKo-vahti Oskari Setänen kuitenkin esti johtolukemat torjumalla läpiajon sekä lukuisia irtokiekkoja.

− Tiedettiin, että varmaan lähtökohtaisesti sarjan kiekollisin joukkue on tänään vastassa. Suunnitelma oli selkeä: ryöstöretkelle tullaan puolustamaan, ja se onnistui kyllä ihan täydellisesti, Hokki-luotsi Jari Laukkanen analysoi.

Alkukaudella kangerrellut Hokki-ylivoima tuotti tulosta, kun Risto Mattilan siniviivalaukaus upposi vastustamattomasti ohi Setäsen ulottuvilta ylänurkkaan.

Kotijoukkueen organisoidut hyökkäykset olivat vähissä tiiviin kajaanilaisviisikon edessä, mutta erän loppua kohden muutamakin laukaus eksyi kohti Tuukka Smuraa, jolloin painopiste kääntyi ajoittain myös Hokki-päätyyn.

− Hokki vei meitä niillä asein, miten meidän piti pelata ensimmäinen erä, SaPKon päävalmentaja Pasi Räsänen kertoi ytimekkäästi.

SaPKon tasoitusta tarjottiin hopealautasella

SaPKon toisen erän aktiivisemman otteen myötä joukkueelle tarjoutui roppakaupalla mahdollisuuksia vapauttavaan tasoitusmaaliin. Ensin Teemu Lepaus sohi kiekon tyhjästä maalista ohi ja muutamaa minuuttia myöhemmin Janne Kumpulainen epäonnistui rangaistuslaukauksessaan.

Hokki kaivoi itselleen juhlallisesti kuoppaa ajoittaisella kurittomuudella. SaPKon lukuisat ylivoimamahdollisuudetkaan eivät kuitenkaan tuoneet helpostusta: Tomi Wileniuksen puuttuessa jatkuvan laukaisu-uhan virkaa ei ollut kukaan toimittamassa.

Samalla toisessa päässä Setänen piti SaPKoa vielä pelin syrjässä kiinni estämällä vuoron perään Matti Kaarlelan ja kultakypärä Miska Humalojan läpiajot. 

− Toiseen erään saatiin sitten puolustuspeliä tukittua. Ne laukaukset, mitkä tulivat Oskulle [Setäselle] olivat suhteellisen helppoja, ja Hokki pyöri enemmän kulmissa, Räsänen totesi.

Hokki repi eroa sarjataulukossa

Toisen erän jälkimainingeissa Sami Anttilan keihästämisestä tullut pelirangaistus tarjosi SaPKolle jälleen avaimet tasoittaa ottelu. Viiden minuutin alivoiman aikana Hokki puolusti kuitenkin ansiokkaasti maalin ja kiekon välistä aluetta.

Päätöserän puolivälin kahden miehen ylivoima petasi sekä Julius Valtoselle että Joonas Toivaselle avopaikat aivan maalin edestä, mutta selässä liian isoksi käynyt gorilla ei hellittänyt otettaan.

Sitä vastoin kajaanilaiset ratkaisivat ottelun näyttävällä alivoimamaalilla Christoffer Seppelinin alustuksella ja Samu Pyykkösen tarkalla vedolla. Illan hahmoksi noussut Humaloja viimeisteli upean yksilösuorituksen päätteeksi vielä 0-3 ja tyhjään maaliin loppulukemat 0-4.

Kokonaisuudessaan Hokki puolusti, hyökkäsi ja viimeisteli SaPKoa etevämmin ja näytti joukkueen suoritusvarmuuden olevan korkealla tasolla. 

− Saimme SaPKon taitavat hyökkääjät pidettyä aika lailla pois maalintekopaikoilta, Laukkanen iloitsi.

− Kaikki kunnia Hokille. En yhtään ihmettele sitä, miksi joukkue on sarjan kärjessä. Hirveällä työmäärällä kaikki tekivät samaa juttua, Räsänen kehui illan vastustajaa.

Aivotärähdyksen oireista huolimatta ottelun kakkosketjun keskellä aloittanut Markus Korkiakoski jätti pelin kesken ja toi samalla lisää pureskeltavaa valmennukselle.

− Joudumme miettimään, mistä saamme huomiselle taas yhden hyökkääjän lisää, Laukkanen kertoi.

Hokin pelit jatkuvat jo lauantaina, kun se saa vieraakseen LeKin. SaPKo pääsee puolestaan viikon mittaiselle huilille ja jatkaa pelejään ensi perjantaina Jukureiden vieraana revanssiviikonlopun merkeissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle