LeKi ja Hokki pistivät vilskettä pystyyn

MESTIS / Raportti
Antti Kalapudas iski lauantaina tehot 1+1.
Kuva © Timo Savela
LeKi ja Hokki iskivät toistamiseen revanssiviikonlopun merkeissä yhteen lauantaina Lempäälässä. Hokki oli tälläkin kertaa vahvempi, mutta Kisa sai laitettua ottelun lopussa vielä jännäksi karusta alusta huolimatta. Loppulukemat olivat lopulta 3-6.

Ottelu oli rakenteeltaan hyvin äkkijyrkästi kaksijakoinen. Hokki hallitsi ensimmäistä 40 minuuttia tuloksellisesti mielin määrin, eikä LeKi saanut tehoja irti millään. Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen totesikin ottelun jälkeen, että joukkue oli aloittanut lauantain otteluun valmistautumisen jo hyvissä ajoin ja se myös näkyi.

− Meidän osaltamme jutun juoni lähti liikkeelle jo eilen illalla pelin jälkeen. Olimme saaneet hienon ja varmasti ansaitun voiton. Istuimme joukkueen kanssa alas ja pidimme hyvän palaverin, jossa kävimme eilisen pelin läpi.

− Pelaajien suunnalta tuli kuitenkin viesti, että suoritukseen ei oltu ihan tyytyväisiä. Peli ei ollut sellaista, mitä he itse olisivat halunneet esittää. Teema oli sen pohjalta selkeä tälle päivälle, eli lähdimme parantamaan omaa suoritustamme. Se kyllä onnistui mielestäni. Pelasimme 40 minuuttia selkeästi parempaa jääkiekkoa kuin eilen Kajaanissa.

Hokki vei ensimmäistä 40 minuuttia

Varsinkin avauserä oli kajaanilaisilta melkoista hallintaa. Joukkue rynnisti Santeri Vuotin ja Niklas Näpin maaleilla kahden maalin karkumatkalle ja oli vahva. Kisan peli ei oikein ottanut toimiakseen ja kiekot pomppivat lavoissa.

Toisessa erässä Hokin hallinta ei ollut määrällisesti enää niin suurta, mutta tuloksellisesti ero oli merkittävä. Vieraiden Samu Pyykkönen ja Vuoti illan toisella maalillaan lisäsivät kotijoukkueen vaikeuksia, eikä Kisa tilanteessa juuri voinut muuta kuin vastaan pyristellä.

Omat tehot uupuivat täysin ja puolustuspäässä Hokki rankaisi armotta. Maalivahti Aaro Peltosellakaan ei ollut paras iltansa, vaikkei miestä tappiosta voi yksinään syyttääkään.

LeKin päävalmentaja Juujärvi totesi lehdistötilaisuudessa, että joukkueiden välinen vire-ero oli selkeästi havaittavissa toisessa erässä.

− Toisessa erässä kyllä korostui se, että toisella joukkueella on itseluottamus korkealla maalintekopelissä ja toisella joukkueella se on erittäin matalalla. Hävisimme maalinteko- ja maalinestopelin siinä erässä aika rumasti tilanteisiin nähden.

Peli menikin vielä jännäksi

Päätöserä alkoi vielä lempääläisten kannalta masentavasti, kun Antti Kalapudas iski vieraiden viidennen maalin heti erän alussa. Pian tämän jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua.

Ensin Aleksi Luhtalampi avasi isäntien maalitilin reilun neljän minuutin kohdalla. Kolmisen minuuttia tästä ja asialla oli Patrik Laine. Ja vain reilut kaksi minuuttia myöhemmin Miro Hovinen toi LeKin jo kahden maalin päähän.

Nämä kolme maalia loivat uutta uskoa Kisaan ja saivat Hokin pelin sekaisin. Isännät ajoivat lujaa takaa koko päätöserän ajan, mutta kiri jäi kolmeen maaliin. Joukkue otti maalivahdin vielä pois, mutta Riku Toivo hyödynsi tilanteen ja niittasi kuudennen maalin vieraille.

Kumpikin joukkue lähti ilomielin tauolle

Hokin päävalmentaja Laukkanen jakoi kehuja Kisalle lopun kiristä.

− Kolmannessa erässä tuli mielestäni esiin selkeästi LeKin hyvyys. Heillä on paljon hyviä ja taitavia pelaajia. He saivat muutaman paikan ja meille tuntui tulevan epävarmuutta, vaikka olemmekin voittoputkessa ja olemme pelanneet pitkän aikaa hyvin.

Kajaanilaisten riveissä alkanut maajoukkuetauko otetaan ilomielin vastaan.

− Kokonaisuutena ansaitsimme tämän voiton. 40 ensimmäisen minuutin aikana jäällä tapahtui paljon asioita, joita haluan nähdä joukkueeltamme. Saimme pitkästä aikaa näin pitkän yhtenäisen hyvän jakson pelissä, siitä pitää olla tyytyväinen. Tämä oli hyvä päätös syyskauteen.

− Nyt pääsemme tauon viettoon ja se on meille tärkeätä. Jouduimme pelaamaan 10 hyökkääjällä ja kuudella puolustajalla. Nyt saamme miehiä sairastuvalta ja katsomme myös, miten lainamiehien kanssa käy jatkossa.

LeKin päävalmentaja Juujärvi antoi tunnustusta vieraille, mutta iloitsi myös oman joukkueensa loppukiristä.

− Hokki pelasi hyvää jääkiekkoa ja näkyi selvästi, että he ovat voittoputkessa. Heidän liiketerävyytensä ja kiekollinen terävyytensä olivat huomattavasti parempia varsinkin ensimmäisessä erässä. Toinen erä oli tasaisempi ja meillä oli omat hetkemme siinä.

− Kolmannessa erässä nähtiin edes vähän sitä potentiaalia, mitä ryhmässä on. Tulos vei energioita entisestään. Kaiken reissaamisen jälkeen olisimme tarvinneet onnistumisia heti alkuun ja olisimme sitä kautta saaneet lisää bensaa liekkeihin.

− Tuli lähti palamaan liian myöhään ja sitä meidän täytyy tuossa saada parannettua. Oli hyvä, että saimme edes lopussa tarjottua jotain kotiyleisölle, etteivät ihan munat jääneet pataan.

Tauon kuviot ovat Lempäälässäkin selvillä.

− Esimerkiksi pelinopeutta täytyy parantaa. Paljon on kuitenkin kiinni myös henkisestä puolesta sen suhteen, millainen herkkyys on tekemisessä. Tauko tulee varmasti siinä mielessä hyvään paikkaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle