KooKoon finaalihuuma pannukakuksi, Nickerson tarjoili sirkushuveja

MESTIS / Kuvakooste
Kouvolan illan 4804 katsojasta suurin osa sai pettyä Mestiksen toisessa finaalissa. Kotijoukkue ei ollut alussa valmis ja tehokas Jukurit ratkoi vierasvoiton saman tien. Tiukan playoff-väännön sijaan nähtiin paljon maaleja sekä Matt Nickersonin ja Patrik Lostedtin tappelu. Kävipä Nickerson vielä kertomassa terveisensä myös jukurikannattajille.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Jännittynyt odotus oli valmis väistymään ja ottelu alkamaan Go Go Girlsin tahdissa.
Kuva © Teemu Eirtovaara
KooKoo yritti taklata ja taistella, suorittajana Nick Dineen.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Nopeasti kouvolalaisilmeet mutristuivat, kun Jukurit latoi maaleja.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Matt Nickerson oli tuimana jo ennen 0-3-tilanteessa tapahtunutta joukkueen herättelyä.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Nickersonin ja Patrik Lostedtin välienselvittely tapahtui kuvaajan kannalta väärässä päässä kaukaloa, mutta yleisön pyynnöstä sentään yksi ruutu.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Jesse Juntheikki syötteli kouvolalaiset sekaisin.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Kristian Järvinen tuli luukulta sankariksi TUTO-sarjassa, mutta Jukureita vastaan painuili kiekko Järvisenkin taa.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Toinen Järvinen, jukurilegenda Pasi, esiintyi keskittyneesti ja vastasi kahdesta tehdystä maalista.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Kouvolan hallin käytävillä oli erätauolla täyttä.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Henrik Koivisto, yksi finaalisarjan kuumista nimistä, heitti oman haasteensa KooKoon puolustukselle.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Katsomon puolella ei vielä luovutettu.
Kuva © Teemu Eirtovaara
KooKoo loi hurjan määrän maalintekopaikkoja. Joku toinen ilta tarina olisi voinut olla erilainen.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Tämä oli kuitenkin maanantai-illan tarina. KooKoo kontallaan ja Jukurit meni jo.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Piippuhyllyltä asiantilaa olivat todistamassa väistyvä kehitysjohtaja Arto Sirviö, KooKoon Jouko Oinonen ja Jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Antila.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Jukureiden tähtivahti Andreas Bernard sai todeta Jan-Mikael Juutilaisen komean jatkon jälkeen, että kaikki ei sentään tarttunut.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Mikko Liukkonenkin taklasi kuin nuori voimahyökkääjä, kun kerran finaalia pelattiin.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Suihkuun passitettu Matt Nickerson kävi ottelun lopulla lähettämässä terveisiä jukurikannattajille.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Järjestysmies kävi rauhoittelemassa yhdysvaltalaista.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Kaukalon puolella Mikko Alikoski haki Rony Ahosen huomiota.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Liekö haettu jo asetelmia seuraavaan otteluun, kun Aatu Hämäläinen otti ryntäyskakkosen ajettuaan suoraan Bernardin päälle.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Ehkä yksi Suomen surkeimmista kuskeista, mutta myös parhaista tanssijoista.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Maanantai-ilta oli kuitenkin Jukureiden kannattajien juhlailta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41

Lue myös