Ilves taisteli pisteet Bluesilta

LIIGA / Raportti
Michael Keränen kieputti Bluesin Juuso Riksmanin täydellisesti kahville ja asetteli kiekon tyhjään maaliin rangaistuslaukauksessa.
Kuva © Anette Naroma - http://anskun.net
Ilves nousi taisteluvoittoon lauantaina Hakametsässä. Blues siirtyi kolmannen erän alussa johtoon, mutta tamperelaiset tulivat takaa ohi kahdella tahtomaalilla.

Espoon Blues ei onnistunut tälläkään kertaa ottamaan täyttä pistepottia Tampereen Ilvekseltä. Ilves vei joukkueiden kaikki viime kauden kohtaamiset joko jatkoajalla tai viimeistään voittomaalikilpailussa. Lauantaina tamperelaiset veivät täyden pistepotin. Ottelun voittomaali tiivisti koko ottelun. Mikael Kuronen taisteli kiekon Matias Soinnulle, joka otti muutaman terävän potkun hyökkäyssiniviivan tuntumasta. Juuso Riksman torjui ensimmäisen vedon, mutta Sointu seurasi tilanteen loppuun ja napautti oman rebound-kiekkonsa maaliin. Ilves lähti maaottelutauolle taisteluilmeellä.

Ilves oli launtaina muutenkin liikkeellä liukkaalla luistimella. Varsinkin kolmosketjun Sointu ja Michael Keränen liikkuivat vikkelästi. Neljä minuuttia ennen ensimmäisen erän loppua Keränen järjesti illan komeimman yksilösuorituksen. Kerästä koukittiin läpiajossa, ja hän asettui itse ampumaan rangaistuslaukauksen. Nuorukainen veivasi Juuso Riksmanin täydellisesti kuutamolle ja asetteli kiekon tyhjään maaliin. Katsomo huusi hetken Keräsen nimeä.

- Kovasti yritettiin tänään, mutta ei auttanut. Tuntuu, että olemme henkisesti ihan loppu. Ajatus ei tunnu enää pysyvän kasassa. Tänään tuli todella isoja virheitä ja Ilves oli tämän verran parempi, sanoi Bluesin päävalmentaja Lauri Marjamäki.

Läpiajoja sai laskea

Ottelu eteni tasaisesti, ja joukkueet tekivät maaleja vuorotellen. Bluesin puolustus tuntui uinuvan pitkin ottelua, sillä Ilves sai pelin aikana useita läpiajotilanteita. Kolme tupsukorvien maaleista syntyi läpiajoista. Keräsen rangaistuslaukauksen jälkeen Blues tuli vielä tasoihin ennen erätaukoa, kun Kristian Kuusela napautti kiekon ohi Anders Lindbäckin.

Toisen erän molemmat surffailivat jo maajoukkuetauolla eikä erässä nähty muuta kuin pari kaksiminuuttista sekä Erkki Rajamäen kymmenen minuutin käytösrangaistus.

Blues pääsi ylivoimalle kolmannen erän alkuun, ja Camilo Miettinen avasi kauden maalitilinsä viemällä sinipaidat 2-3 johtoon. Illan huikein luistelusuoritus nähtiin, kun Ilveksen Samuli Kivimäki lähti omalta puolustusalueelta, kiisi laitaa pitkin kuin höyryveturi ja iski tasoitusmaalin.

Ilves sai hymyä maaottelutauolle

Ilveksen päävalmentaja Raimo Helminen myhäili joukkueen pirteälle esitykselle.

- Saatiin vähän hymyä taukoharjoituksiin. Olen tyytyväinen. Kolme pistettä ovat aina erittäin tärkeitä, hän sanoi.

Ilves terästäytyi torstain SaiPa-tappiosta hienosti. Päävalmentajan mielestä 7-2 lukemat eivät tosin kertoneet totuutta.

- Turha vetää johtopäätöksiä, jos ei ollut katsomassa. Me oltiin sielläkin näin lähellä voittoa, Helminen sanoi ja vei sormenpäät lähelle toisiaan.

Blues on pelannut alkukauden varsin mallikkaasti, mutta maajoukkuetauko tulee Marjamäen mukaan joukkueelle hyvään aikaan. Blues on edelleen ainoa joukkue SM-liigassa, jolla ei ole NHL-vahvistuksia.

- Katsotaan nyt, mitä NHL:ssä tapahtuu. Tiiviillä ryhmällä tässä on menty. Ringissä on ollut 22 pelaajaa 21:ssä pelissä. Joukkueesta lähtee useita pelaajia nuorten ja aikuisten maajoukkueiden mukaan, ja heidänkin pitää huolehtia lepäämisestään.

» Lähetä palautetta toimitukselle