Sarjakärjessä tauolle?

LIIGA / Ennakko
Jarno Koskirannan maali ei pelastanut Tapparaa kauden ensimmäisessä keskinäisessä.
Kuva © Anette Naroma - http://anskun.net
Lappeenrannassa mitellään lauantaina mielenkiintoinen ottelu, kun kovakuntoiset SaiPa ja Tappara iskevät yhteen. Sputnikeille tarjotaan tilaisuutta nousta voitolla sarjakärkeen maaottelutauolle mentäessä.

Koko kiekkoa seuraavalle kansalle lienee tässä vaiheessa jo selvää, mikä joukkue on on ollut syksyn suurin yllättäjä. Sarjassa toisena vain kaksi pistettä sarjakärki JYPin perässä vaaniva SaiPa on tällä hetkellä käsittämättömässä vireessä.

Lappeenrantalaiset ovat voittaneet edellisestä kahdeksasta ottelustaan seitsemän. Tahrana loistokkaassa saldossa on ainoastaan tappio juuri Jyväskylästä, kun JYP pöllytti SaiPaa suurinumeroisesti. Lappeenrantaan kolmen ottelun voittoputkessa saapuvan Tapparan viime aikojen vire ei kuitenkaan juuri kalpene SaiPan rinnalla.

Viimeksi Tappara pelasi torstaina. Vancouver Canucksista Tampereelle matkannut Jannik Hansen iloitteli debyyttiottelussaan tehot 1+2, kun kirvesrinnat ottivat vakuuttavan kotivoiton KalPasta. Valmentaja Jukka Rautakorpi kuvaili suojattiensä esitystä kauden parhaaksi 60-minuuttiseksi kotihallissa.

Revanssi mielessä

Joukkueet kohtasivat pari viikkoa sitten Tampereella. Tuolloin SaiPa haki taisteluvoiton aneemiselta kotijoukkueelta maalein 2-1. Sittemmin tamperelaiset ovat ottaneet pitkiä askeleita eteenpäin, sillä Tapparaa vahvistavat Kurtis Foster ja Hansen ovat olleet mainioita lisiä etenkin joukkueen erikoistilanteisiin.

Sarjan parasta alivoimaa pelaava SaiPa laski tavoistaan poiketen torstaina Ilvestä vastaan kaksi maalia omiin alivoimalla, joten nälkäisen Tapparan jatkaessa tehokasta ylivoimaansa voivat pisteet hyvinkin lähteä vierasjoukkueen matkaan.

Odotettavissa on fyysinen, kahden suoraviivaisesti kohti maalia pelaavan joukkueen kamppailu. SaiPa leikitteli Ilveksen kustannuksella hyökkäysalueella torstaina halutessaan mielin määrin, mutta Tapparan tehokas häirintäpeli on aivan toista maata verrattuna kilpailevaan tamperelaisseuraan.

Kahden kovakuntoisen kohtaamisesta lienee turhaa odottaa myöskään maalijuhlia, vaikka SaiPa on mättänyt kahdessa edellisessä kotiottelussaan 13 maalia ja Tappara on onnistunut kolmessa edellisessä ottelussaan 15 kertaa.

SaiPa vihdoin terveenä

Lappeenrantalaiset pelasivat torstaina vihdoin käytännössä parhaalla kokoonpanollaan Ilvestä vastaan ja joukkue iloitteli 7-2-voiton Ilveksestä. Ykkössentteriksi hankittu Mark Lee pelasi kauden avausottelunsa ja saalisti yhden syöttöpisteen.

Valtikkaa maalinsuulla heiluttelee loistavan alkukauden pelannut Jani Nieminen. Vielä viime kaudella Tapparaa edustanut Niemisen jatkaminen maalinsuulla myös lauantaina on selviö.

Tapparan leiristä kuuluu myös positiivisia uutisia. KalPaa vastaan puolustajapari Fosterin taklauksesta loukkaantunut Tuukka Mäntylä on kunnossa ja hän pelannee SaiPaa vastaan.

Ykkösvahtina kauden aloittanut Pekka Tuokkola on esiintynyt ailahtelevasti ja myös SaiPa kiitti Tampereella Tuokkolaa irtokiekoista maalien muodossa. Kahdessa edellisessä ottelussa joukkueen veräjää on vartioinut menestyksekkäästi Juha Metsola.

 

Seuraa Heitä

Brian Salcido #33 |

Puolustaja

Oli jäätävässä vireessä Ilvestä vastaan ja sivusi seuraennätystä neljän syöttöpisteen myötä. Lauantaina tilaa ja aikaa on vähemmän, tuleeko tehoja?

Markus Kankaanperä #12 |

Puolustaja

Fyysisesti pelaava Kankaanperä ei kaukalossa kavereita keräile. SM-Liigan kaikkien aikojen jäähykuningas joutuu liukasliikkeisten sputnikien puristuksessa kovaan testiin. Nosteleeko miestä seinille vai istuuko boxissa?

» Lähetä palautetta toimitukselle