Maukkaan sarjan ensipuraisu

LIIGA / Raportti
HPK:n ja HIFK:n välisestä puolivälieräsarjasta on luvassa kiihkeä ja tunteita herättävä taisto, jos kamppailun avausottelu näyttää yhtään sarjalle suuntaa. Kotijoukkue Pallokerho vei ensimmäisen pelin nimiinsä lopulta melko selvin 4-1-numeroin (1-0, 1-0, 2-1), vaikka varsinkin vielä avauserässä HIFK hätyytteli HPK-vahti Andy Chiodon maalia tosissaan.
lisää

Andy Chiodo veti pisimmän korren
[lue lisää]



Värikkään pelin värikuvat
[katso kuvat]

Suurin ero joukkueiden välillä illan koetuksessa löytyikin tolppien välistä. HPK:n Chiodo pelasi mestarillisen ottelun, jossa kanukin otteista suorastaan huokui itsevarmuus. HIFK:n Jan Lundell puolestaan pelasi pääosin mukiinmenevän ottelun, mutta pudotuspeleissä voittoja haluavan joukkueen maalivahti ei voi päästää vierasottelussa kahta helpohkoa maalia.

Jonkinlainen ratkaisu otteluun saatiinkin jo avauserän puolivälissä, kun Lundell päästi HPK-puolustaja David Schneiderin vedon selkänsä taakse. Schneiderin rannelaukaus oli toki terävä, mutta maali syntyi silti varsin nololla tavalla, kun kiekko sujahti ensin Lundellin ohi, tolppaan ja lopulta maalivahdin suojuksien kautta verkon perukoille. Samalla kun kuuluttaja aloitti hehkutuksensa, vaikutti kuin joku olisi tökännyt HIFK-ilmapalloa neulalla.

- Kun HPK sai avausmaalinsa, se tuntui vievän ilmat pelistämme. Kuka tahansa, joka jotain tietää pudotuspelikiekosta, tietää ettei vastustajan maalin saa antaa viedä puhtia omasta pelistä. Silloin täytyy vain jatkaa taistelua samalla uralla. Mielestäni jotkut meidän hieman kokemattomista pelaajistamme helläsivät siinä vaiheessa, IFK-luotsi Paul Baxter kertoi.

HPK:n avausmaaliin asti peli oli ollut varsin tasaväkistä, jopa enemmän IFK:n painostusta, mutta suurin tahto ja asenne tuntui hukkuvan pelistä nopeasti. Ensimmäinen kymppi ottelusta mentiinkin hurjalla vauhdilla ja kovaa taklaten, välillä hieman jo turhankin kovaotteisesti. Eniten kierroksilla kävi hämeenlinnalaisyleisön suosiossa ollut Billy Tibbetts, joka jo toisessa vaihdossaan oli käydä käsiksi Chiodoon ja penkille luistellessaan näytti kurkunleikkauselkeitä HPK:n vaihtoaitioon.

- Mielestäni HPK pelasi erittäin vahvan ottelun. Meidän ensimmäinen erämme oli täsmälleen sellainen avauserä kuin minkä halusimmekin pelata - paitsi tuloksen osalta. Meillä oli paljon maalipaikkoja, ylivoimapelimme oli hyvää, mutta emme pystyneet tekemään maalia, Baxter jatkoi.

Hallitumpi peli sopi HPK:lle

Ottelun toinen erä oli huomattavasti kontrolloidumpaa ja rauhallisempaa kiekkoilua molemmilta joukkueilta. Tämä käänne tuntui sopivan HPK:lle erinomaisesti, sillä pelin hallinta heilahti täysin kotijoukkueelle avauserän jälkeen. Pallokerho sai jatkuvasti painetta Lundellin maalille ja tilaisuuksia etumatkan lisäämiseen tarjoutui useaan otteeseen.

Käytännössä lopullinen ratkaisu otteluun nähtiin erän lopulla HPK:n nopean hyökkäyksen seurauksena. Jälleen erinomaisen pudotuspelivaihteen esiin kaivanut Ville Leino kuskasi kiekkoa, kunnes vieressä luistelleen Janne Lahden mailan napautukset jäähän tunkivat jo korviin asti. Lahti tinttasi Leinon tarjoilun IFK-maalin takanurkkaan ja vierasjoukkue joutui lähtemään kolmanteen erään kahden maalin takaa-ajoasemasta.

- Tiukka vääntö, hyvä peli. IFK oli avauserässä hieman niskan päällä, mutta toinen erä oli vielä selvemmin sitten meidän. Onneksi saimme erän loppuun palkinnon siitä hyvästä työstä. Siinä oli jo aikaisemmin monta loistavaa maalipaikkaa. Toinen maali selvästi helpotti peliämme, HPK:n Jukka Jalonen mainitsi.

Kolmannessa erässä nähtiin vielä kolme maalia, mutta ottelun voittajasta ei enää ollut suurta epäilystä missään vaiheessa. Ensin Antti Pihlström pääsi HPK:n ylivoiman aikana iskemään irtopalan tyhjään maaliin ja vastaavilla sanoilla voidaan kuvailla myös muutamaa minuuttia myöhemmin syntynyttä HIFK:n Rem Murrayn kavennusosumaa. Ottelun lopun lähestyessä Lahti pääsi vielä koristelemaan HPK-johtoa illan toisella maalillaan, tällä kertaa Lundellin suosiollisella avustuksella.

Kiihkeää kamppailua tiedossa

Joukkueiden ensimmäinen taisto kertoi jo hyvin minkälainen sarja ryhmien välille on tulossa. HIFK:n mahdollisuudet nojaavat yksilöiden taidoissa, joiden avulla helsinkiläiset Rinkelinmäen torstai-illassakin saivat aikaan parhaat maalipaikkansa. Erityisesti kokeneet keskushyökkääjät Steve Guolla ja Murray olivat omimmillaan päästessään luomaan peliä kiekollisina.

Mitä enemmän puolestaan kamppailu pyörii pelitavan mukaisen viisikkopelaamisen ympärillä, sitä enemmän HPK siitä hyötyy. Jälleen kerran kaikki HPK:n hyökkäysvitjat pystyivät viemään peliä yhtä lailla HIFK:n puolustuspäätyyn ja rakentamaan siellä myös maalipaikkoja. Kerhon ryhmästä onkin avauskamppailun jälkeen vaikea löytää yhtään epäonnistujaa.

- Tästä on hyvä sarja kehkeytymässä. Tiukkoja kamppailuja ja taistelupareja sekä erinomaista maalivahtipeliä. Hyviä pelejä on tiedossa, HPK:n Jalonen kehui.

Maalivahtirintamalla Pallokerhon Chiodo otti vahvan niskalenkin kilpakumppanistaan Lundellista. Ainoa pieni miinus kanadalaisvahdin papereihin piirrettäköön yliaktiivisesta mailapelaamisesta. HIFK-vahti sen sijaan saa pari pitkää miinusta Schneiderin ja Lahden maaleista. Maalivahtien varmuus, tai sen puute, huokuvat suoraan kenttäpelaajien otteisiin ja tässä ottelussa HPK-pelaajilla vaikutti olevan vankkumaton luottamus omaan vahtiinsa, kun taas helpohko avausmaali puhkaisi HIFK:n itseluottamusta myös tällä sektorilla.

Tunnetta sarjaan on myös varmasti luvassa, sillä jo heti ensimmäisestä erästä lähtien joukkueiden välillä vaikutti olevan "pahaa verta". Suotavaa kuitenkin olisi, että tuo tunteella pelaaminen keskittyisi jatkossa itse peliin eikä pelikatkoilla tapahtuvaan tökkimiseen ja turpakäräjiin. Seuraava osaottelu pelataan Helsingissä lauantaina ja HIFK-valmentaja Baxterin konstit tuon ottelun voitosta taistelemiseen olivat yksinkertaiset.

- Meidän täytyy pystyä pelaamaan samalla tavalla täydet 60 minuuttia, emmekä saa masentua vastustajan maaleista.

» Lähetä palautetta toimitukselle