Onnistunut metsästys

LIIGA / Raportti
Talbot pelasi tunteella, mutta ei onnistunut auttamaan joukkuettaan pisteille.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Blues nappasi ensimmäisen voittonsa Ilveksestä 21 kuukauteen, kun tupsukorvat kaatuivat Espoossa maalein 4-3. Ottelu oli selvemmin Bluesin hallussa kuin mitä loppulukemat näyttävät.

Ilves nousi toisessa erässä kahden maalin takaa tasoihin. Ne lukemat säilyivät päätöserän puoliväliin, jolloin Niko Nieminen iski illan toisen osumansa.

Teemu Ramstedt voitti hyökkäyspään aloituksen Antti Kangasniemeä vastaan, ja Henri Laurila ampui ranteella kohti maalia. Nieminen sai mailansa väliin, ja maalitorvet alkoivat soida.

Ilveksellä oli joitain tilaisuuksia tasoittaa. Näistä paras oli Ville Korhosella, joka sai maalin takaa syötön Maxime Talbotilta. Juuso Riksman sai kuitenkin patjansa eteen ja Blues piti kaikki pisteet mukanaan.

Loppua kohden tasaisempaa

Avauserässä Ilves oli todella aneeminen, eikä se saanut aikaiseksi juuri mitään tasakentällisin. Bluesilla oli maaleissaan onnea mukana, sillä Niemisen iskemä avausmaali syntyi kenttämestarin erikoisesta, Tommi Huhtalan osuman Ilves-vahti Anders Lindbäck hörppäsi pahasti. Kolmannen osuman iski Juuso Ikonen karattuaan läpiajoon puolustusalueen kiekonriistosta. Ilveksen ainokaisen, silloin tilanteen tasoittaneen osuman, iski ylivoimalla Michael Keränen.

- Alku oli hermostunut. En tiedä jännitettiinkö, mutta ei vain oltu valmiita peliin, Ilves-luotsi Raimo Helminen kritisoi.

Toisessa erässä tilanne tasaantui hieman erityisesti erän alkupuolella. Pelin käännyttyä jälleen kotijoukkueelle Helminen päätti käyttää aikalisänsä. Se toikin tuloksen nopeasti, kun Matias Sointu siirsi maalin edestä kiekon ohi Riksmanin.

- Huippupaikat olivat meille kahdessa erässä 9-1, mutta tilanne oli silti tasan. Hienoa, että taisteltiin lopulta voittoon, Bluesin luotsi Lauri Marjamäki kommentoi.

Yhdeksi pelin kulminaatiopisteistä koitui Bluesin pitkä ylivoima, josta minuutin verran se pelasi viidellä kolmea vastaan. Kun kaikki rangaistukset oli kärsitty, tilanne oli tasan. Muutenkin vahvaa alivoimaa pelannut NHL-apu Talbot katkaisi maalin kulmalle tarkoitetun poikittaissyötön ja karkasi kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen. Quebeciläishyökkääjä luotti omaan ratkaisuunsa ja tasoitti pelin. Jo aikaisemmin Talbot oli esittänyt samanlaisen tärkeän syötönkatkon.

Kolmas erä oli pelin tasaisin. Bluesilla oli kuitenkin paremmat paikat, muun muassa Eetu Pöysti pääsi yksin läpi alivoimalla. Ratkaisu oli kuitenkin huono. Niemisen johto-osuman jälkeen Blues piti pintansa. 

- Näitä tarvitaan, että tällaisen taistelupelin jälkeen saadaan kolme pistettä, Bluesin päävalmentaja Marjamäki näki.

- Täytyy olla sikäli ylpeä joukkueesta, että he olivat sitkeitä. Helppoja virheitä tuli kuitenkin paljon, mutta pitkän alivoiman myötä pääsimme taisteluhenkeen mukaan, Helminen arvioi.

Ilveksen pelit jatkuvat jo torstaina, kun Hakametsään saapuu TPS. Myös Bluesilla seuraava peli on turkulaisia vastaan. Ottelu pelataan lauantaina Turkuhallissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle