Blues voitti vihdoinkin Ilveksen
Blues saalisti vihdoinkin täydet pisteet Ilvekseltä. Bluesin tehdessä jo kolmannen maalin näytti siltä, että kotijoukkue voittaa helpohkosti pelin. Ilves oli kuitenkin toista mieltä ja hiipi pelin vanhetessa tasoihin. Voittomaalin Bluesille teki Niko Nieminen ohjaamalla kiekon Ilveksen maaliin.
Bluesin pelaajat ovat mukana tukemassa Movenberia. Tämä näkyi alkulämpöpaidoissa.
Teemu Rinkinen ei onnistunut tuikkaamaan kiekkoa maaliin.
Anders Lindbäckin seikkailessa muualla, Niko Niemisellä oli helppo työ tehdä maali.
Fanikatsomon edessä on mukava tuulettaa.
Michael Keränen teki Ilveksen ensimmäisen maalin.
Niko Nieminen ei osu kiekkoon ratkaisevalla hetkellä.
Juuso Ikonen vei joukkueensa johtoon.
Samuli Kivimäki tuo kiekon Bluesin maalille Marco Rosan estellessä.
Ville Korhonen taklasi Jani Hakanpäätä vauhdilla.
Teemu Rinkinen yrittää estellä Niko Peltolaa.
Maxime Talbot kävi välillä hieman lämpöisenä. Hetken päästä hän tasoitti ottelun tekemällä maalin alivoimalla.
Joonas Jalvantille vihellettiin jäähy kiinnipitämisestä.
Niko Nieminen sai osuman kasvoihinsa taklaustilanteessa.
Eetu Pöysti pääsi yksin läpi, mutta ei onnistunut maalinteossa.
Joonas Jalvanti ehtii kiekkoon ensin. Olkapään takaa kurkistaa espoolaisille tuttu mies - Erkki Rajamäki.
Maxime Talbot odottelee rauhassa kiekkoa ruuhkasta.
Ottelun voittomaalin Bluesille ohjasi Niko Nieminen.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Olympiavoittaja palaa Liigaan − Joonas Nättinen vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä
LIIGA | 15.5.2024 11:52
Uutinen
Sopimus paholaisten kanssa − Ilves-veskari Jakub Málekille kaksivuotinen NHL-pahvi Devilsiin
LIIGA | NHL | 6.5.2024 19:57